Kansi: Martti Ruokonen / Johnny Kniga

“Suusta kuului vaimeaa kitinää, kun mies avasi sen. Ilmeisesti hampaat olivat jousitetut.”

Tämän vuoden påskekrim-kirjani oli tietenkin Jo Nesbøn uusi ja odotettu ‘Jano‘. Edellisestä Harry Hole-kirjasta onkin vierähtänyt jo neljä vuotta, minkä kuluessa Nesbø on pyöräyttänyt yhden ison tiiliskiven ja pari lyhyempää dekkaria. Monet jo uskoivatkin, että ‘Poliisi‘ olisi Harry Hole -sarjan viimeinen osa, olihan teos sarjan kymmenes ja loppui Harryn kannalta sopivan idyllisesti. Kirjan lopussa oli kuitenkin sellainen cliffhanger, että itse olin varma Harryn paluusta. Ja täällä hän on jälleen! Täytyy myöntää, että paluu on komea – ja brutaali.

Osloa piinaa jälleen kerran sarjamurhaaja, kuinkas muuten. Tällä kertaa aikaansa seuraava murhaaja etsii uhrinsa Tinderistä ja jälleen kerran uhrit ovat nuoria naisia. (Olisipa muuten piristävää lukea joskus sarjamurhaajasta, joka keskittyy vain isokokoisiin vanhoihin miehiin…) Mielenkiintoisen vivahteen tarinaan tuo “vampirismi”eli sarjamurhaajan into juoda uhriensa verta. Uskooko murhaaja olevansa vampyyri, tykkääkö hän vain tosi paljon veren mausta vai haluaako hän pelkästään luoda hämmennystä ja ohjata poliisia väärille jäljille? Niin tai näin, on aika noutaa Harry Hole poliisikoulun opettajan paikalta takaisin hommiin.

En tälläkään kerralla uskalla avata dekkaria kovin tarkasti, jotta en pilaa toisten lukunautintoa, mutta täytyy sanoa, että loppuratkaisu oli kekseliäs ja eri suuntiin viuhovia langanpätkiä ja vihjeitä oli hauska yrittää punoa yhteen. Harry Hole on oma vanha itsensä eikä näytä kasvaneen ihmisenä ratkaisevasti viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Mutta juuri sitähän me lukijat jostain syystä rakastamme: karismaattista alkoholistia, joka osaa ajatella kuin murhaaja, miestä, joka näyttää selviytyvän kaikesta, mutta jonka ympäriltä ihmisiä kuolee kuin kärpäsiä.

‘Jano’ on erittäin vetävä ja kekseliäs ja viihdyin kirjan parissa mainiosti. Jostain syystä se ei kuitenkaan ole yhtä pelottava kuin sarjan edelliset kirjat. Tarina on verinen ja brutaali ja jännittävä, mutta tietty intensiivinen pelko puuttui. En sitten tiedä onko se hyvä vai huono asia. En tosiaan kaivannut lisää yököttäviä yksityiskohtia, mutta olisin ehkä voinut ottaa pari hyytävän intensiivistä kohtausta lisää. Sellaista, joissa veri ei lennä, mutta lukija pelkää. Hetki ennen väkivaltaa on kuitenkin aina pelottavampaa kuin itse väkivalta.

“Hän tiesi, että hän kuolisi pian.

Sitten mies puraisi.”

Suoritan kirjalla Helmet-haasteen kohdan “Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja”, sillä kirjan tapahtumat sijoittuvat tälläkin kertaa Osloon ja osittain ihan tuohon parin kilometrin päähän Manglerudiin.

Kirja on itse ostettu. Julkaistu norjaksi vuonna 2017. Johnny Knigan suomenkielinen laitos samalta vuodelta. Kirjan on suomentanut Outi Menna ja sen alkuperäinen nimi on “Tørst“.