Kansi: Martti Ruokonen / Johnny Kniga

Jo Nesbøn edellinen kirja “Verta lumella” oli hauska pieni makupala ja sen jatko-osa “Verta lumella 2 – Lisää verta” jatkaa saamaa tyyliä. Kirja on miehen aikaisempiin teoksiin verrattuna lyhyt ja se on myös erittäin nopealukuinen, itse lukaisin kirjan muutamassa tunnissa. Pääsiäisdekkariksi se sopiikin mainiosti. Kirja ei ollut oikeastaan missään vaiheessa kovin jännittävä, mutta se oli erittäin viihdyttävä. Tarina itsessään kierrätti jännäreiden peruspiirteitä eikä ollut mitenkään erityisen kekseliäs, mutta kirja oli hyvin kirjoitettu ja se oli mukava hotkaista. Hyvää viihdettä tarvitaan aina.

Tarina alkaa siitä, kun helläsydäminen palkkamurhaaja Ulf astuu bussista Pohjois-Norjassa. Hän pakenee oslolaista huumekuningasta Kalastajaa ja toivoo voivansa piiloutua pieneen kylään Jumalan selän taa. Tosin juuri tässä kylässä, jonka asukkaista puolet on tiukkoja lestadiolaisia ja puolet saamelaisia, mies törmää Jumalaan kaikkialla. Tiukat uskonnolliset säädökset ja toisiaan kyttäävät kyläläiset vaikeuttavat kylään sopeutumista. En itseasiassa muista, että Nesbøn muissa kirjoissa olisi puhuttu näin paljon uskonnoista ja niiden vaikutuksesta ihmisten elämään. Läpi kirjan päähenkilö pohtii omaa vakaumustaan ja ympäristön uskonnollisuutta.

Ja jos Jumala näkee kaiken, niin myös Kalastaja näkee melkein kaiken. Häneltä ei niin vain paetakaan, joten myös kaukana pohjoisessa Ulf joutuu elämään varpaillaan. Mies tietää elävänsä jatkoajalla ja on jo oikeastaan valmis kuolemaan, mutta tutustuu samalla yhä paremmin kylän asukkaisiin, sen väkivaltaisiin miehiin, lupsakkaisiin saamelaisiin ja hemaiseviin pikkukylän naisiin. Ja kuten kaikista Nesbøn kirjoista, myös tästä löytyy tietenkin se perinteinen pelastusta odottava nainen.

Itseäni kirjassa huvitti ennen kaikkea se miten siinä kuvataan Pohjois-Norjaa. Oma mieheni on kotoisin kaukaa pohjoisesta ja vaikka olen vieraillut Finnmarkissa useasti, en oikein vieläkään täysin ymmärrä sitä Finnmarkin lumoa, josta niin monet puhuvat. Toki pohjoisen luonto on upea, mutta silti kallistun tässä Nesbøn puolelle ja voin melkein allekirjoittaa hänen melko tylyn kuvauksensa:

“Finnmark on kuulemma kaunista seutua. En kyllä tiedä. Eikö karuista paikoista usein sanota niin? Joko siksi, että halutaan korostaa omaa karaistuneisuutta, älykkyyttä tai ylemmyyttä, kuten monet kehuvat pitävänsä vaikeasti kuunneltavasta musiikista tai vaikealukuisesta kirjallisuudesta. Olin syyllisynyt samaan itsekin. Ajatellut, että se kompensoisi osa-alueita, joilla koin kykyni riittämättömiksi. Tai siksi, että halutaan lohduttaa niitä raukkoja, jotka joutuivat asumaan pohjoisessa. “Kylläpä täällä on kaunista.” Sillä mitä kaunista litteässä, yksitoikkoisessa ja karussa maisemassa muka on? Jäämeren ranta on kuin Mars. Punainen erämaa. Ruma ja elinkelvoton. Täydellinen piilopaikka. Toivottavasti.”

Eli kaiken kaikkiaan “Verta lumella 2” on hyvin kirjoitettu pieni välipala. Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan mitä Nesbø julkaisee seuraavaksi. Olisiko jo kohta taas Harry Holen vuoro?

Kirja on itse ostettu. Julkaistu norjaksi vuonna 2015, suomennos samalta vuodelta. Kirjan on suomentanut Outi Menna ja sen alkuperäinen nimi on “Mere blod“.