Norjalaiseen pääsiäistraditioon kuuluu ehdottomasti påskekrim. Se tarkoittaa, että pääsiäispyhät vietetään tiiviisti erilaisten dekkareiden ja poliisisarjojen parissa. Kaikki tv-kanavat lähettävät pitkiä Hercule Poirot -maratoneja ja muita rikossarjoja, radiossa esitetään rikoskuunnelmia ja jopa maitotölkkien kylkeen ilmestyy pääsiäisen aikoihin sarjakuva-dekkari. Kirjakustantamoille påskekrim on tietenkin tärkeä traditio, jolloin kirjakauppojen ikkunat koristellaan uusilla dekkareilla. Itse asiassa koko påskekrim-perinteen käynnisti vuonna … Continue reading
Monthly Archives: March 2013
Satunnaista seuraa (Anne B. Ragde)
Kenties turhin koskaan lukemani kirja. Anne B. Ragden muutaman vuoden takainen ”Berliininpoppelit”-trilogia hurmasi ja imaisi mukansa. Viihdyin kirjasarjan parissa mainiosti ja liikutuin Neshovin suvun käänteistä niin, että olisin kovin mielelläni lukenut niistä vielä kirjan tai pari. Koska lisää ei kuitenkaan taida tulla, päätin lukaista myös Ragden neljännen suomennetun teoksen, mutta voi mikä pettymys! Hyväksyn toki sen, … Continue reading
Jo Nesbø
Pohjoismaiden menestyneimpiin dekkarikirjailijoihin kuuluva Jo Nesbø (1960) on Suomessakin erittäin suosittu. Miehen luoman alkoholisoituneet poliisin Harry Holen koukkuun on jäänyt jo valtava määrä lukijoita ympäri maailmaa. Kirjailijalla itsellään on hyvin kiinnostava menneisyys, johon kuuluu paljon muutakin kuin kirjallisuutta. Nesbøn äiti oli kirjastonhoitaja ja jo lapsena poika pelotteli ystäviään kummitusjutuilla, mutta silti hänen suurin haaveensa oli päätyä … Continue reading
Blomsterbarnet (Tove Jansson)
I Finland har ulike forlag begynt en kampanje som prøver å få folk å lese mer noveller. ”Novelli palaa!” -prosjekt har fått en nettside og arrangert ulike aktiviteter. ”Novelli palaa” er en ordspill som betyr både ”Novelle brenner” og ”Novelle returnerer”. Jenni fra bokbloggen “Koko lailla kirjallisesti” har utfordret andre bokbloggere å lese flere noveller, så da … Continue reading