Elämäkertahaaste / Yleistä

Elämäkertahaaste kiittää ja kuittaa!

Elämäkertahaaste

Heti alkuun pahoittelut! Lupasin julkistaa Elämäkertahaasteen viimeisen minihaasteen voittajan eilen, mutta tietokoneongelmien vuoksi en päässyt eilen illalla päivittämään blogiani! Mutta täällä sitä nyt ollaan, vain päivän verran myöhässä!

Ennen voittajan julkistamista haluan kuitenkin sanoa muutaman sanan Elämäkertahaasteesta ylipäätään.

Ahmin aikoinaan teini-ikäisenä paljon erilaisia elämäkertoja ja muistelmia, mutta muutama vuosi sitten havahduin siihen, etten ole ainakaan viimeiseen kymmeneen vuoteen ole lukenut elämäkertoja juuri lainkaan. Tämän havahtumiseni seurauksena päätin vuosi sitten, tammikuussa 2015, pyöräyttää käyntiin Elämäkertahaasteen ja haastaa sekä itseni että muutkin lukemaan enemmän muistelmia ja elämäkertoja.

Omalta kohdaltani haaste on sujunut hienosti! Luin vuoden aikana 9 elämäkertaa tai muistelmaa. Tähtäsin kymmeneen, mutta olen erittäin tytyväinen tuohon yhdeksäänkin. Kirjoista yksi oli sarjakuvamuodossa ja toinen kuvakirja, loput melko perinteisiä elämäkertoja tai muistelmia. Kaiken kaikkiaan, hienosti meni, hyvä minä! Tosin moni muu haasteeseen osallistunut luki vielä paljon enemmän, mutta sehän on vain hienoa!

Jaoin vuoden kolmeen osaan ja tein kolme erilaista minihaastetta. Nimestään huolimatta minihaasteet olivat melko vaativia, joten yllätyin iloisesti sitä miten moni innokas lukija lähti mukaan! Kiitos teille kaikille! Kolmannen minihaasteen voittajaksi ja 30€ kirjalahjakortin vastaanottajaksi päätyi tällä kertaa… hdcanis Hyönteisdokumentti-blogista! Onnea! Laitatko postiosoitteesi sähköpostilla osoitteeseen les.lue.blog@gmail.com tai yksityisviestillä facebookin kautta, niin pistän lahjakortin postiin.

Lisäksi jaan mielessäni kunniakirjan kaikille teille muille, jotka lähditte mukaan, joko yhdellä tai jopa lähes kahdellakymmenellä kirjalla. Kiitos! Olitte mahtavaa haasteseuraa! Toivottavasti tapaamme taas tulevaisuudessa jonkun toisen haasteen parissa. Ja jos yhtään siltä tuntuu, niin tulkaa ihmeessä mukaan viettämään Jon Fosse -teemavuotta!

 

Kuva: Reeta / Les! Lue!

Kuva: Reeta / Les! Lue!

Itse luin Elämäkertahaasteen aikana seuraavat kirjat:

Aila Meriluoto: “Lauri Viita

Malala Yousafzai & Christina Lamb: “Minä olen Malala

Monica Steegmann: “Clara Schumann”

Leena Kristinä: “Kirsi Kunnas – Sateessa ja tuulessa

Anita Konkka: “Unennäkijän muistelmat

Ola A. Hegdali &  Tore Strand Olsen: ”Jeg, Arne Næss – Et tegnet liv

Ingar Sletten Kolloen: “Kuningatar Sonja

Tapani Bagge & Salla Savolainen: “Hämeenlinnan Janne – Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius

Maria Amelie: “Luvaton norjalainen

 

Kuva: Reeta / Les! Lue!

Kuva: Reeta / Les! Lue!

Viehättävin: Unennäkijän muistelmat

Yllättävin: Jeg, Arne Næss

Innostavin: Minä olen Malala

Poliittisin: Luvaton norjalainen

Sukupuolijakauma: 6 naista / 3 miestä

Ammatit: 3 kirjailijaa, 3 poliittista henkilöä, 2 säveltäjää, 1 filosofi

Maantiede: 4 suomalaista, 3 norjalaista, 1 pakistanilainen, 1 saksalainen

Kieli: 7 suomeksi, 1 norjaksi, 1 englanniksi

 

Vuoden alussa haalin valtavan määrän elämäkertoja, joita en tietenkään ehtinyt kaikkia lukea. Joten nyt hyllyssäni odottaa vielä melkoinen kasa mielenkiintoisia muistelmia ja näiden lukemista jatkan varmasti myös tulevaisuudessa!

Tämä oli tosi hauska haaste, kiitos vielä kerran kaikille mukana kulkeneille! Muiden koosteita löydätte täältä (jos omasi puuttuu joukosta, hihkaise, niin lisään sen listaan!):

Kuva: Reeta / Les! Lue!

Kuva: Reeta / Les! Lue!

Hyönteisdokumentti

Kirjasähkökäyrä

Oksan hyllyltä

Kirjan pauloissa

Nostetaan teksti pöydälle

Kirjojen keskellä

Orfeuksen kääntöpiiri

Kulttuuri kukoistaa

Luettua elämää

Kirjakaapin kummitus

Sheferijm – Ajatuksia kirjoista

10 thoughts on “Elämäkertahaaste kiittää ja kuittaa!

  1. Kiitos hyvästä haasteesta! Luen elämäkertoja vain silloin tällöin, mutta nyt tuli luettua kolme vuodessa!

  2. Jiihaa, kiitos hyvästä haasteesta (minihaasteineen joista keskimmäinen jäi harmttavasti välistä), ja arvontavoitosta. Laitan viestiä.

  3. Kiitos huippukivasta haasteesta innostavine minihaasteineen! Selvästi tämä elämäkertameininki jäi päälle, sillä nytkin on kirjastotsa lainassa kaksi uutta ja moni muu houkuttaa.

  4. Minihaasteisiin osallistuminen jäi harmillisesti väliin minun kohdallani, mutta kiitos kuitenkin sysäyksestä takaisin elämäkertojen ja muistelmien pariin. Nytkin pohdiskelen minkä otan seuraavaksi käsittelyyn (liikaa vaihtoehtoja!) 🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.