Elämäkertahaaste

Elämäkertahaaste 2015

Elämäkertahaaste

Uuden vuoden kunniaksi päätin pistää pystyyn myös uuden lukuhaasteen. Vuonna 2015 haluan pitkästä aikaa palata elämäkertojen pariin. Lapsena ja teininä ahmin mitä omituisimpia elämäkertoja, mutta vähän aikaa sitten tajusin, etten ole pitkään aikaan lukenut elämäkertoja juuri lainkaan. (No, niitä Tove Janssonista kertovia lukuunottamatta.)

Koska haasteita on aina mukavampi suorittaa yhdessä, kutsun haasteeseen mukaan kaikki kiinnostuneet, sekä toiset kirjabloggarit että muutkin lukijat.

Säännöt ovat yksinkertaiset: Lue elämäkerta ja kerro siitä muille.

Voit esimerkiksi kirjoittaa kirjasta blogissasi, haasteelle avatussa FB-ryhmässä, joka löytyy täältä tai muualla sosiaalisessa mediassa. FB-sivulle voit halutessasi avata oman tiedoston, jonne listata lukemasi elämäkerrat. Instagramissa ja Twitterissä voit merkitä kuvasi tai viestisi tunnisteella #elämäkertahaaste.

Tuunaan haastetta vuoden mittaan ja asetan matkan varrella minihaasteita sekä itselleni että teille muille. Tervetuloa mukaan!

64 thoughts on “Elämäkertahaaste 2015

  1. Minun tarinani on samanlainen: teininä luin paljon elämäkertoja, mutta nyt en ole aikoihin tarttunut niihin. Hiljattain mietinkin, pitäisikö haastaa itsensä johonkin “kuukauden elämänkerta” juttuun tms.

    Taidankin sen sijaan liittyä seuraasi ja lukea muutaman elämäkerran vuoden aikana. Ilmoittelen sitten itsestäni, kun on aika blogata ensimmäisestä.

  2. Hienoa! Mahtavaa! Elämäkerrat ovat intohimoni joten mukana ollaan! Kiitos Reeta siitä, että tämän polkaisit käyntiin 🙂

  3. Hei, kiva haaste ja tälle vuodeelle olen jo lukenut kaksi: Skiftesvikin Valkoinen Toyota vei vaimoni ja Austerin Talvipäiväkirja. Karjalaisen Tove Janssonista tekemä elämänkerta odottaa lukemista 🙂
    Mukana siis 🙂

  4. Minäkin olen mukana ja juuri tuli eka kirja luettua haasteeseen. Jään mielenkiinnolla odottelemaan niitä minihaasteita!

  5. En ole lukenut ainuttakaan varsinaista elämäkertaa, joten tämän haasteen puitteissa tavoitteenani on edes se ensimmäinen! 🙂

    Lisään tämän haasteblogiin – saako kuvaa käyttää haasteen yhteydessä?

    • Hienoa Satu! 🙂

      Muokkasin vähän tota kuvaa ja lisäsin haasteen FB-sivullekin ton kuvan, josta sen voi halutessaan ladata ja lisätä omien postaustensa yhteyteen. 🙂

  6. Pingback: Lukusuunnitelmia vuodelle 2015 | Hyllytontun höpinöitä

  7. Loistavaa, olen ehdottomasti mukana! Rakastan hyvin kirjoitettuja elämäkertoja, mutta en saa aikaiseksi lukea niitä kovinkaan usein.

    • Sama täällä. Tykkään elämäkerroista, mutta luen niitä oikeasti tosi vähän. Viime vuosina vain niitä Tove Janssoniin liittyviä. Mutta tänä vuonna varmasti muutakin! 🙂

  8. Pingback: Laiska bloggaaja huomaa olleensa ahkera! | Les! Lue!

  9. Elämäkertoja tulee luettua aika satunnaisesti ja valikoiden mutta nyt tuli jo bloggaus yhdestä, ja eiköhän jonkun muunkin ehdi vuoden aikaan lukemaan…

  10. Pingback: Minihaasteen lahjakortin arvonta su 3.5. | Les! Lue!

  11. Minä myös luin nuorena paljon elämänkertoja, nyt vierastan niitä jostain syystä. Olen kirjan vuoden haasteessa kauhistellut elämänkertakohtaa,. Ehkä tämä sopisi siihen.

    • Joo, tule vaan mukaan! 🙂 Itsellekin oli hankalaa tarttua elämäkertoihin pitkästä aikaa, mutta tässä vaiheessa vuotta olen ehtinyt lukea jo neljä. Vielä ainakin toiset neljä jouluun mennessä. 🙂

  12. Lähden mukaan myöhässä. Luen vähemmän elämäkertoja, mutta nyt niitä on kasaantunut joitakin tälle vuodelle. Kelpaako neljän elämäkerran koonti samasta henkilöstä yhdeksi? Lasketaanko kuvitteelliset mukaan esim. Oates Blondi tai Kirstiina Carlsonin William N. päiväkirja?

    • Hei Ulla ja tervetuloa mukaan! 🙂

      Kuvitteelliset elämäkerrat eivät ole tällä kertaa mukana, vaan nimenomaan “oikeat” elämäkerrat ja muistelmat.

      Tota toista kysymystä en ihan ymmärrä. “Kelpaako neljän elämäkerran koonti samasta henkilöstä yhdeksi?” Avaatko vähän mitä tarkoitat?

  13. Tarkoitin, että minulla neljä elämäkertaa, joista olen tekemässä yhden postauksen. Ne käsittelevät yhtä henkilöä, näyttelijää. Eli käyn läpi neljä kirjaa Marilynistä, aitoja elämäkertoja. Ei minihaasteeseen, vaan koko vuoden. Yritän luoda käsityksen, mitä hänestä on kirjoitettu. Kiinnostuin aiheesta Oatesin Blondin myötä, joka ei siis ole noissa neljässä mukana. Olen tehnyt sen jo.

  14. Tämä on ihana haaste. Olen jotenkin ohittanut nämä täysin. Löysin aivan ihania kirjoja tähän. (tulossa)
    Laitoin minihaasteen kirjat fb.(Maini ja Suchet)
    Tässä Elämäkertahaasteen kirjoja.
    Eva Maria Chapman Viktoria Mullova Rakkaus ja musiikki
    http://ullankirjat.blogspot.fi/2015/07/eva-maria-chapman-viktoria-mullova.html
    Petri Nevalainen Meryl Streep
    http://ullankirjat.blogspot.fi/2015/07/meryl-streep.html
    Jeannette Walls Lasilinna
    http://ullankirjat.blogspot.fi/2015/07/jeannette-walls-lasilinna.html

  15. Pingback: Taas mennään! | Les! Lue!

  16. Pingback: Arne Næss | Les! Lue!

  17. Pingback: Minihaasteen lahjakortin arvonta to 3.9. | Les! Lue!

  18. Aloitin juuri bloggaamisen ja nyt katselin haasteita. Osallistutaan nyt sitten tähän vielä, kun kerran yhden muistelmateoksen/elämäkerran luin. Viime vuonna tuli luettua useampikin, mutta tänä vuonna on ollut hiljaisempaa. Kerttu Nuortevan tarina kiinnostaisi, mutta voi olla, että olen saanut aikakaudesta tarpeeksi hetkeksi aikaa.

    “Vanki, vakooja, sissi” kertoo erään inkeriläisen tarinan Stalinin ajan Neuvostoliitossa.
    http://lukemattomatlukemattomat.blogspot.com/2015/12/matti-putkinen-vanki-vakooja-sissi.html

  19. Pingback: Minihaasteen lahjakortin arvonta ke 6.1. | Les! Lue!

  20. Pingback: Elämäkertahaaste kiittää ja kuittaa! | Les! Lue!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.