Kansi: Terhi Ekebom / Atena

“Vielä muutama vuosikymmen sitten ajateltiin, että lastenkirjallisuuden keskeisin tehtävä oli kasvattaa lasta. Nykyisin monipuolinen ja laadukas lastenkirjallisuus kasvattaa jopa enemmän aikuista, joka saa yhteisen lukuhetken välityksellä elämänviisautta omalta lapseltaan.”

Ulkosuomalaisen lapsen vanhempana etsin jatkuvasti lisätietoa ja vinkkejä siitä kuinka voisin lisätä lapsen kiinnostusta suomen kieleen. Miten tutustuttaa hänet suomalaiseen lastenkulttuuriin ja -kirjallisuuteen täältä Norjasta käsin? Siksi innostuin kovasti törmätessäni Päivi Heikkilä-Halttusen kirjaan “Lue lapselle!“. Tässä on nimittäin kirja, joka pitäisi ehdottomasti jakaa jokaiseen kotiin äitiyspakkauksen mukana ja lähettää vielä pikapostina kaikille meille ulkosuomalaisille perheille! “Lue lapselle!”-kirjassa selitetään ytimekkäästi lukemisen lapselle tarjoamat hyödyt ja tarjotaan läjäpäin sekä kirjavinkkejä että käytännön neuvoja lasten houkuttelemiseksi kirjallisuuden pariin. Heikkilä-Halttunen kirjoittaa muuten myös iki-ihanaa “Lastenkirjahylly“-blogia, jota suosittelen sitäkin lämpimästi kaikille lastenkirjallisuudesta kiinnostuneille!

Omaan elämääni lastenkirjat ovat aina kuuluneet saumattomasti. Äitini toimi vuosia lastenkirjastonhoitajana  ja seitsemän nuoremman sisaruksen isosiskona vietin elämäni ensimmäiset 20 vuotta tiiviisti lastenkirjoja lukien. Vuosien varrella olen työskennellyt lasten kanssa sekä päiväkodeissa että kouluissa. Ja omalle 7-vuotiaalle tyttärelleni olen tietenkin aina lukenut paljon. Koska asumme ulkomailla eikä lapseni kuule arjessaan suomea muilta kuin minulta, olen päättänyt lukea hänelle ääneen niin paljon kuin mahdollista. Kaiken kaikkiaan lastenkirjat merkitsevät minulle iloa, rauhaa ja turvaa. Muutama vuosi sitten lääkäri halusi seurata verenpainettani ja kuljetin viikon ajan mukanani verenpainemittaria, joka mittasi lukemia monta kertaa päivässä. Tuloksista huomasin, että paineet tippuivat ihanteellisiin lukemiin aina tiettyyn aikaan vuorokaudesta, nimittäin juuri silloin kuin luin tyttärelleni iltasatua. Lastenkirjat ovat siis todistetusti hyväksi terveydelle!

Lapselle lukeminen lisää lapsen ymmärrystä, sanavarastoa, loogista ajattelua, empatiakykyä, sosiaalisia taitoja, mielikuvitusta ja luovuutta, itsetuntoa, keskittymiskykyä ja matemaattisia taitoja. Kirjan avulla voi käsitellä pelottavia tai hämmentäviä asioita tai lisätä lapsen turvallisuudentunnetta. Lista ääneen lukemisen hyödyistä on loputon. Yhteinen lukuhetki rauhoittaa ja rentouttaa kiireisen arjen keskellä sekä vanhempaa että lasta ja lisää läheisyyttä. Aikuinen oppii mitkä teemat lasta missäkin ikävaiheessa kiinnostavat ja lapsi havaitsee minkälaisista kirjoista aikuinen itse innostuu.

“Olen jopa kuullut kärkevästi väitetyn, että lapsi kuuntelee kernaasti vaikka puhelinluetteloa tai rautakaupan tuoteluetteloa aikuisen ääneen lukemana. Tärkeää ei siis olisi niinkään se, mitä luetaan, vaan se, että lapselle rakas ihminen ylipäätään antaa lapselle aikaansa. Laadukas, lapsen erityispiirteitä ja mieltymyksiä kunnioittava ja kunnianhimoisesti kirjoitettu ja kuvitettu lastenkirjallisuus tuottaa toki monin verroin enemmän mielihyvää kuin naulojen, pulttien ja muttereiden seikkaperäiset tiedot.”

Kirjassa perustellaan siis tarkasti miksi lapselle kannattaa lukea ja tämän lisäksi sivuilta löytyy myös paljon erilaisia käytännönvinkkejä lukuilon herättelyyn. Kirjavinkeistä osa oli itselleni vanhoja tuttuja, mutta mukana oli onneksi myös aivan tuntemattomia ja muutama esitelty teos siirtyikin heti hankittavien listalle. Kirjalistojen lisäksi Heikkilä-Halttunen esittelee myös monia tapoja ja tekniikoita miten lukemisesta saa helposti yhteisen jokapäiväisen tavan. Lukudiplomit, selkokirjat, tiettyyn aikaan päivästä sijoittuvat lukuhetket, lapsen omat yksityiset lukupaikat (vaikkapa sopivan kokoiset pahvilaatikot!), äänikirjat, lemmikkieläimelle tai pikkusisarukselle lukeminen ja monet muut tavat voivat innostaa lasta keskittymään kirjallisuuteen. Joissakin perheissä lukemalla voi “ostaa” esimerkiksi TV- tai peliaikaa. On myös erittäin tärkeää, että vanhempi tuntee oman lapsensa ja osaa tunnista miten jännittäviä kirjoja tämä pystyy kuuntelemaan tai lukemaan. Kirjojen takakansista löytyviä ikäsuosituksia ei kannata tuijottaa liian orjallisesti. Monen aikuisen mielestä esimerkiksi ruotsalaisen Eva Eriksonin kuvakirja “Rasavilli Piltti” on hauska ja hulvaton tarina perheen pienimmille. Oma tyttäreni kuitenkin kieltäytyi lukemasta kirjaa, sillä siinä oli pelottava kuva, jossa Piltti makaa sairaana ja pilkullisena sängyssään. Heikkilä-Halttusen kirjassa kerrotaan myös toisesta lapsesta, joka puhkesi itkemään aina kirjaa lukiessaan, sillä häntä pelotti liikaa kohta, jossa Piltti eksyy äidistään. Aikuisen näkökulmasta hassunhauska kirja saattaakin siis olla lapselle aivan liikaa!

Kuva: Reeta / Les! Lue!

Kirjassa on myös lyhyt kaksikielisyyttä käsittelevä luku, josta löytyy vinkkejä maahanmuuttajille ja ulkosuomalaisille lapsille. Jos lapsen suomenkielentaito on heikko, kannattaa panostaa selkokirjoihin, helppolukuisiin kirjoihin ja kirjoihin, joissa on paljon tarinaa tukevia kuvia. Itse Suomi-koulun opettajana työskennellessäni luin joka tunnin aluksi lapsille yhden suomalaisen kuvakirjan. Halusin tutustuttaa ulkosuomalaisia suomalaisiin lastenkirjoihin sekä aloittaa tunnin rauhallisesti yhdessä istuen ja tarinaa kuunnellen. Uskon, että myös lapset tykkäsivät rauhallisesta, samanlaisena toistuvasta tunnin aloituksesta. Itselläni on myös tapana ostaa lapsen norjalaisille ystäville norjaksi käännettyjä suomalaisia lastenkirjoja, Tatua ja Patua, Mauri Kunnaksen kirjoja ja muumeja.

“Lue lapselle!”-kirjassa muistutetaan myös siitä miten tärkeää on tukea lapsen oikeutta molempiin kieliinsä ja kirjallisuuteen omalla äidinkielillä. Kirjassa ehdotetaan, että esimerkiksi maahanmuuttajavanhemmat voisi kutsua päiväkotiin pitämään satutuntia omalla kielellään. Hauska ehdotus ja itselläni onkin kokemusta juuri tästä! Kun tyttäreni oli tarhassa, käsiteltiin ryhmässä aina yhtä satua kerrallaan monen viikon ajan. Esim. “Kolme pukkia sillalla“-satu luettiin ensin kirjasta, minkä jälkeen lapset esittivät sitä näytelmänä ja nukketeatterina, askartelivat omat pukit ja sillan alla asuvan peikon jne. Kun satu oli kaikille tuttu, luettiin lapsille sama satu jollakin toisella kielellä, esimerkiksi englanniksi ja yhden kerran kävin itsekin lukeamassa koko tarharyhmälle “Kolme pukkia sillalla”-sadun suomeksi. Tytärtäni lukuunottamatta kukaan muu ei tietenkään ymmärtänyt mitä sanoin, mutta koko ryhmä kuunteli kiinnostuneena ja tunnisti tietenkin ne tärkeimmät kohdat (“Kuka kulkee sillallani?” “Minä vain, pikku pukki” jne.). Kuulin myöhemmin, että tätä suomenkielistä versiota oli muisteltu tarharyhmässä vielä pitkään ja äidin suomenkielistä höpötystä nolosteleva tyttärenikin tuntui kasvavan oikein silmissä, niin ylpeä hän oli siitä, että osasi saman sadun kahdella kielellä. Toivottavasti samanlaista kulttuurivaihtoa tehdään myös niissä suomalaisissa päiväkodeissa, joista löytyy maahanmuuttajalapsia!

“Lue lapselle!” haastaa meitä aikuisia miettimään myös omaa valtaamme, kun valitsemme lapselle tarjottavia kirjoja. Haluammeko tarjota lapselle vain nostalgiaa ja niitä kirjoja, joita itse aikoinaan rakastimme? Haluammeko tarjota pelkkiä kauniita ja pumpulisia lapsuudenkuvauksia? Vai tarjoammeko lapsillemme liiankin realistisia ja ongelmakeskeisiä kirjoja? Jaksammeko lukea lapsen lempikirjoja ääneen yhä uudelleen ja uudelleen, vaikka ne omasta mielestämme ovat tylsääkin tylsempiä? Annammeko lapsen itse valita mieleiset kirjat kirjastosta vai yritämmekö määrätä lapsen kirjamakua ja ohjata sitä meille mieluiseen suuntaan?

Itse nautin sekä vaikeasta “korkeakirjallisuudesta” että viihteellisistä dekkareista. Kaipaan kirjallisuudelta sekä haastetta että viihdettä. Uskonkin, että myös lapselle tekee hyvää mahdollisimman monipuolinen kirjallisuus. Meillä luetaan sekä Angry Birds -peliin pohjautuvia kuvakirjoja että niitä Finlandia Junior -palkittuja teoksia. Ja vaikka lapsi on jo koulussa, pidämme edelleen hyllyssä tarjolla myös kuvakirjoja ja lapsen vanhoja lemppareita. Usein ennen nukahtamistaan tyttö haluaa selailla sängyssä kirjoja ja aamuisin löydänkin usein sängyn vierestä niitä turvallisia vanhoja tuttuja, kuten Kristiina Louhen “Aino“-kirjoja. Niiden seurassa on selvästi edelleen hyvä nukahtaa.

Jos ei siis vielä tullut selväksi, niin “Lue lapselle!” on valtavan ihana ja mukaansa tempaava tietokirja ja toivon sen löytävän tiensä kaikkiin suomalaisiin koteihin ja kaikkien lasten kanssa työskentelevien käsiin. Ja meille ulkosuomalaisille kirja sopii kuin nakutettu! Suomen kieli elää kirjoissa ja kirjallisuudessa, luetaan siis lapsillemme!

“Lue lapselle!”-kirjasta löytyy myös monta valtavan kaunista kohtaa, vai mitä sanotte esimerkiksi seuraavista lainauksista?:

“Hannele Huovi on huomannut yhdessä Soili Perkiön kanssa järjestämissään vauvamatineoissa, kuinka pienet vauvat kuuntelevat runojakin vielä ihollaan ja aistivat äänet aaltoina. Vauvat antautuvat puhtaille äänille ja yksinkertaiselle kuulemiselle. He kylpevät äänissä ja äänten välisissä tiloissa.”

Tai tämä:

“Lastenpsykiatri Tuula Tamminen on muistuttanut, että lapsen ja aikuisen joutenolo lähekkäin on avain tunteiden valtavaan maailmaan ja siihen ihmeelliseen, inhimilliseen mahdollisuuteen, että tunteita voi jakaa toisen ihmisen kanssa. Tamminen on kietyttänyt oivaltavasti, että lapselle tärkein rakkauden mittayksikkö on yhdessäolo aikuisen kanssa. Yhteinen jaettu ilo on ensimmäinen lapsen psyykkistä kehitystä suojaava tekijä. Lapsi saa näin myös itsetuntoaan kohottavan, kokonaisvaltaisen kokemuksen siitä, että on aikuiselle tärkeä. Tammisen mukaan ihmisen sielussa on osa-alueita, joihin ei saa kosketusta muutoin kuin yhdessä lukemisen kautta.”

Eli tässäpä todellinen aarreaitta, johon tulen varmasti palaamaan vielä monta kertaa! Ja ihan lopuksi vielä erityispisteet kirjan kauniille kannelle! Tyttäreni pysähtyi pitkäksi aikaa ihailemaan kansikuvaa ja tutkimaan miten monta kirjaa siitä mahtaakaan löytyä.

Kirja on itse ostettu. Atenan kustantama kirja on julkaistu vuonna 2015.