Kuva: Reeta / Les! Lue!
Paula Kirjan pauloissa -blogista haastoi minut nimeämään kolme kirjaa, jotka haluaisin lukea uudelleen. Siis sellaisia kirjoja, joista olen jossain vaiheessa kirjoittanut tänne blogiini. Ensin ajattelin rajata otannasta pois lastenkirjat, joista monet olen lukenutkin jo ties kuinka moneen kertaan. Sitten päätin, että jätänpä pois kaikki sellaiset kirjat, jotka olen jo lukenut useammin kuin kerran. Esimerkiksi Tove Nilsenin “Halun matkan” ja Tove Janssonin “Kesäkirjan“ olen molemmat lukenut 4-5 kertaa, joten ne olisivat vastauksina liian helppoja. Seuraavat kolme ovat siis sellaisia, jotka olen lukenut tähän mennessä vain kerran, mutta voisin kuvitella lukevani ne vielä joskus uudelleen:
1.) Kjell Westö: “Kangastus 38”
Tämän kirjan myötä innostuin Westöstä oikein tosissani. Olen lukenut mieheltä muitakin kirjoja, mutta jostain syystä vasta tämä kolahti. Koskettava, viisas ja samalla niin kovin ajankohtainen kirja kuvaa tunnelmia ennen toista maailmansotaa. Miten antisemitismi nosti päätään pikku hiljaa, kunnon ihmisten katsoessa muualle.
”Te luulette että oikeudenmukaisuus on jotain itsestään selvää. Oikeudenmukainen kohtelu on etuoikeus.”
2.) Linn Ullmann: “Aarteemme kallis”
Olen tykännyt kaikista lukemistani Ullmannin kirjoista, mutta tässä oli jotain sen verran nyrjähtänyttä, että kirja on jäänyt vaivaamaan. Kirja kuvaa kauhun tasapainoa perheessä, jossa kaikki kohtelevat toisia huonosti. Tarina kerrotaan kuitenkin sen verran lakonisesti, ettei kirjasta tule liian traagista, vaan ennemminkin mielenkiintoinen kurkistusaukko ihmisyyteen. Huh, tuollaisiako me olemme?
“– Jumala puhuu minulle aina joskus.
– Mitä hän sitten sanoo?
– Hän sanoo, että minun täytyy tehdä hänelle kaikenlaista, ja jos en tee, niin sinä kuolet.”
3.) Hanne Ørstavik: “Pappi”
Jos “Aarteemme kallis” ei ollut liian traaginen, niin tämä on. Ørstavikilla on taito kirjoittaa kirjoja, joita lukiessa on vaikea saada happea. Tämä ei ole kuitenkaan ihan yhtä hurja kuin kirjailijan toinen teos “Rakkaus“. “Papissa” on traagisen kehystarinan lisäksi paljon mielenkiintoista pohdintaa uskonnosta, naisen asemasta, saamelaisista ja syyllisyydestä. Teemoja on paljon ja Ørstavikin tapa kertoa niin intensiivinen, että kirja ansaitsisi hyvinkin useamman lukukerran.
”Ja kun yrittää ymmärtää, mikä merkitys kielellä oli heille silloin, on kuin tavallaan tutkisi, mitä kieli merkitsee meille nyt. Minulle. Missä määrin kieli voi kantaa, kestää, antaa tilaa. Mitä sanat kätkevät sisäänsä, mitä me oikein teemme niille, kun juttelemme keskenämme. Miksi he eivät tavoittaneet toisiaan?”
Haastan mukaan seuraavat kolme bloggaria:
Hdcanis “Hyönteisdokumentti” -blogista
Marin “Mari A:n kirjablogista“
Sannan “Pinon päällimmäinen“ -blogista
Mitkä bloggaamanne kirjat haluaisitte lukea uudelleen?
Les! Lue! 
Luen juuri parhaillaan Örstavikilta teosta Vecka 43. En ole lukenut häntä nyt muutamaan vuosiin ja en edes ulkoa muista, olenko lukenut nuo mainitsemasi, mutta hän on kyllä vakuuttanut minut taidoistaan. Tämäkin kirja on sellainen, että ei todellakaan tyhjene yhdellä lukukerralla. Onko hän muuten Norjassa miten suosittu?
Hei Omppu! Ørstavik on Norjassa tosi suosittu. Tai jos ei “suosittu”, niin ainakin tunnettu ja arvostettu. (“Suosittuja” ovat ennemminkin dekkaristit.) Tämä “Pappi”-kirja voitti aikoinaan Brage-palkinnon, joka vastaa Suomen Finlandiaa. Ørstavik on saanut myös monia muita palkintoja ja on usein lehdissä ja kirjallisuustilaisuuksissa keskustelemassa.
Itse olen lukenut Ørstavikilta vasta kaksi kirjaa, kun ne on olleet niin intensiivisiä ja surullisia, että yritän vähän säännöstellä niiden lukemista! 😀
Kiva, kun lähdit mukaan haasteeseen. Minäkin voisin lukea uudelleen Kangastus 38:n ja luultavasti niin teenkin. Ullmann on tuttu, vaikken olekaan lukenut häneltä mitään. Ørstavik taas on nimenäkin ihan uusi. Laitetaan korvan taakse.
Joo, suosittelen kokeilemaan Ullmannia ja Ørstavikia! Hurjia naisia molemmat!
Kiitti haasteesta. Tuo Westö kiinnostaa. Ja pelottavaa kyllä, tuntuu jopa hiukan ajankohtaiselta.
Joo, se on pelottavan ajankohtainen kirja.