Kansi: Eliza Karmasalo / Like

“- Eikö äitisi ole opettanut sinulle, ettei sinun pidä lähteä vieraiden ihmisten autoon?

Nainen penkoo tavaroita puhuessaan.

– Miksei?

– Kaikki ihmiset eivät ole kilttejä.

Nainen katsoo häntä hymyillen. Hampaat näyttävät aika pieniltä, Jonin tekee mieli tunnustella omia etuhampaitaan vertailun vuoksi.

– Äiti sanoo että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan kilttejä.”

Hanne Ørstavikin “Rakkaus” on kirja, josta on vaikea sanoa mitään analyyttistä. Tarina on niin surullinen ja haikea, itselleni vähän liiankin intensiivinen ja ahdistava lukukokemus. Taitavasti ja pienieleisesti kerrottu perhetragedia, klassinen ja vahva kertomus äidistä ja pojasta, jotka elävät toistensa ohi.

Vibeke on yksinhuoltajaäiti, joka on muuttanut pohjoisnorjalaiseen pikkukaupunkiin. Hän on yksinäinen ja epävarma nainen, joka haaveilee rakkaudesta ja ystävyydestä, hyväksynnästä ja arvostuksesta. Vibeke haluaa kuulua joukkoon ja nauraa yhdessä työkavereiden kanssa. Haluaa ja haaveilee niin kovasti, ettei huomaa sitä rakkautta, joka olisi jo tarjolla. Jon on Vibeken pian 9-vuotias poika, jonka ajatukset pyörivät lähinnä äidin ympärillä. Jon kuuntelee äidin askeleita, miettii mitä voisi tehdä auttaakseen rasittunutta äitiään, on tarvittaessa poissa tieltä eikä halua häiritä tai huolestuttaa.

Koko kirja tapahtuu yhden talvisen illan ja yön aikana. Seuraavana päivänä Jon täyttää 9 vuotta ja koko illan poika miettii minkälaisen yllätyksen äiti on mahtanut hänelle keksiä. Kun Vibeke lähtee illalla ulos, päättelee Jon, että äiti on hakemassa hänen syntymäpäivälahjaansa. Hän haaveilee kakusta, karkista ja lahjoista, jotka odottavat. Ei halua häiritä äitiä, joka valmistee juhlia salaa pojaltaan.

Vibeke ei ole paha tai julma. Hän kyllä rakastaa poikaansa, ei lyö, ei juo, ei ole ilkeä. Mutta kun maailmassa on vaan niin paljon kaikkea muuta kiinnostavampaa, kuin pieni totinen 9-vuotias. Kirjassa seurataan vuorotelle ja limittäin sekä äidin että lapsen ajatuksia ja viiltävän selväksi käy, ettei Jon ajattele illan aikana juuri mitään muuta kuin äitiään, kun taas äiti miettii kaikkea mahdollista paitsi poikaansa. Molemmat kaipaavat, mutta eri asioita. Molemmat haluavat hyväksyntää ja rakkautta, mutta eivät osaa antaa tai vaatia sitä.

Jännitys kasvaa sivu sivulta. Vaikkei kukaan suoranaisesti tarkoita pahaa, on tämä kylmään talvi-iltaan sijoittuva kirja niitä hyytävimpiä ja surullisimpia, joita olen koskaan lukenut. Ehdottoman hienosti kirjoitettu, tarkkanäköinen ja pysäyttävä kuvaus, joka pakottaa lukijan katsomaan lähipiirinsä lapsia uudella tavalla.

Kirja on itse ostettu. Julkaistu norjaksi vuonna 2001. Liken suomenkielinen laitos vuodelta 2003. Kirjan on suomentanut Tuula Tuuva ja sen alkuperäinen nimi on “Kjærlighet“.