Nopea huikkaus, että hengissä ollaan! Pahoittelen pitkää blogihiljaisuutta. Aloitin marraskuussa uudessa työpaikassa ja olen ollut viime viikkojen ajan niin kiireinen, ettei blogille ole mitenkään riittänyt aikaa. Viihdyn uudessa työpaikassani todella hyvin, mutta uuden opettelu vie voimia ja energiaa, joka on sitten jostain muualta pois. Minun kohdallani täältä blogista. Ja pakko myöntää, ei tämä marras-joulukuun pimeyskään juuri tilannetta helpota.
Kaikki on siis kuitenkin mainiosti. Olen jopa ehtinyt lukeakin hiukkasen, vaikkakin huomattavasti vähemmän kuin yleensä. Mutta sitä varten edessä siintääkin joululoma ja rauhalliset illat hyvien kirjojen parissa.
Lupailenkohan liikoja, jos yritän saada seuraavan postauksen loppuviikosta?