Elämäkertahaaste

Minihaasteen lahjakortin arvonta to 7.1.

Elämäkertahaasteen kolmas minihaaste sulkeutuu huomenna! Tällä kertaa tehtävänä oli lukea joulukuun loppuun mennessä kaksi elämäkertaa/muistelmaa, joista toinen liittyy Suomeen ja toinen Norjaan.

ElämäkertahaasteItse luin tämän viimeisen minihaasteen aikana kolme elämäkertaa: Ingar Sletten KolloeninKuningatar Sonja“, Maria AmelienLuvaton norjalainen” ja Tapani Baggen & Salla Savolaisen lastenkirjan “Hämeenlinnan Janne – Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius” (tästä kirjoitin esittelyn haasteen facebook-sivulle). Sonja liittyi tietenkin Norjaan, Sibelius Suomeen ja “Luvaton norjalainen” molempiin maihin, sillä sen tapahtumat sijoittuivat osittain myös Suomeen. Onnistuin siis läpäisemään oman haasteeni myös tällä kertaa, hyvä minä! Tosin, vähän jäi hampaankoloon se, etten päässyt Martti Ahtisaaren elämäkerrassa loppuun asti. Sen kun piti oikeastaa olla tuo “Suomi-kirjani” tässä minihaasteessa. No mutta, aina ei voi voittaa. Palaan tuohon Ahtisaari-elämäkertaan täällä blogissani myöhemmin keväällä.
Arvon Elämäkertahaasteen kolmannen ja viimeisen minihaasteen voittajan ensi keskiviikkona 6.1. niiden kesken, jotka ovat joko täällä blogissani tai haasteen facebook-sivulla kuitanneet haasteen suoritetuksi. Tähän mennessä haasteen suorittaneita on ainakin muutama.

7.1. pistetään Elämäkertahaaste sitten muutenkin pakettiin. Muutama muu bloggaaja on oman haasteensa jo paketoinutkin, heidän koontipostauksensa löydätte täältä:

Hyönteisdokumentti

Kirjasähkökäyrä

Oksan hyllyltä

Kirjan pauloissa

Edit. Sysäsin arvontapäivää päivällä, sillä muistin, että ke 6.1. on päivä, jolloin avaan Blogistanian Kirjapalkinto äänestyspostauksen täällä blogissani.

Kuva: Reeta / Les! Lue!

Kuva: Reeta / Les! Lue!

 

Kuva: Reeta / Les! Lue!

Kuva: Reeta / Les! Lue!

 

Kuva: Reeta / Les! Lue!

Kuva: Reeta / Les! Lue!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s