Norjalaiset kirjat / Romaanit

Taisteluni – Neljäs kirja (Karl Ove Knausgård)

Kansi: Like

Kansi: Like

Huokaus… Mitä tästä kirjasta nyt sitten osaisi sanoa? Olen päättänyt lukea sinnikkäästi läpi koko Karl Ove KnausgårdinTaisteluni“-sarjan, mutta tämän nelososan jälkeen päätökseni kyllä horjuu. Harvan kirjan seurassa olen nimittäin tylsistynyt ja ärsyyntynyt yhtä tehokkaasti.

Knausgårdin sarjan ensimmäinen osa oli mielenkiintoinen ja toisessa osassa pidin kovasti perhe-elämän kuvauksesta, joka poikkeaa hyvin paljon siitä mitä mieskirjailijoilta on totuttu odottaa. Myös Knausgårdin lapsuudesta kertova kolmas osa oli koskettava, mutta tämä neljäs osa on valitettavasti vain tylsä ja tympeä. Toki se on hyvin kirjoitettu, sillä siitä ei pääse mihinkään, että Knausgård osaa kirjoittaa, mutta kirjan teema on kyllä turhauttavan kulunut ja moneen kertaan kaluttu.

Kirjan alussa juuri lukiosta valmistunut Knausgård muuttaa Pohjois-Norjaan opettajaksi. Siis 19-vuotias, täysin kouluttamaton pojankloppi lähtee opettamaan peruskoululaisia. Täytyy myöntää, että jo tämä lähtöasetelma herätti ärsytykseni, vaikka tähän ärsytykseen kirjailija itse on tietenkin täysin syytön. En vain kestä sitä miten hyvin kirja kuvaa norjalaisten arvostusta opettajiaan kohtaan. Tunnen itsekin norjalaisia, jotka ovat lukiopohjalta toimineet luokanopettajina, eivätkä he kaikki edes näe tässä mitään omituista. Mihin se opettaja oikeastaan tarvitsee koulutusta? Maallikothan voivat hoitaa homman kotiin aivan yhtä hienosti! Opettajien arvostus on Norjassa niin paljon heikompaa kuin Suomessa, ettei joka paikkaan yksinkertaisesti löydy koulutettua väkeä, joten opettajana voi tosiaan toimia sitten melkein kuka tahansa. Eipä ihme, ettei Norja loista PISA-testeissä…

Opettajien puuttuva arvostus ei tietenkään ole nuoren Knausgårdin syytä. Hän antaa itsestään kuvan ihan mukavana ja kekseliäänä opettajana. Tosin opettajuus ei suinkaan ole kirjan pääosassa, sillä Knausgård muuttaa kauas pienelle paikkakunnalle ennen kaikkea voidakseen kirjoittaa rauhassa. Vaikka eipä se kirjoittaminenkaan oikeastaan ole kirjan pääteema. Kirjan keskeisimpiä teemoja ovat nimittäin tytöt ja viina ja juuri ne tekevät kirjasta niin tuhottoman tylsän. Knausgård kuvailee pikkutarkasti ryyppyreissujaan, juotuja viinamääriä ja krapuloita. Ja yhtä pikkutarkasti hän kuvailee kohtaamiaan tyttöjä ja naisia sekä haparoivia seksiviritelmiään. Tyttöjä kyllä riittää, mutta kaikki on niin kovin vaikeaa. Toisinaan ongelmaksi muodostuu se, että nämä nuoren kirjailijan himon kohteet ovat hänen omia yläasteikäisiä oppilaitaan, toisinaan ongelmana on se, että ihanan täysi-ikäisen naisen ilmaantuessa itse akti ei vaan onnistu. Ja näistä tarinoista koko monisataasivuinen kirja sitten koostuu.

Kuten sanoin, kirja on hyvin kirjoitettu ja jos tässä maailmassa ei olisi koskaan ennen julkaistu tarinaa nuoresta kirjailijanalusta, joka ryyppää ja haaveilee naisista, niin voi olla, että innostuisin tästä Knasun versiosta kovastikin. Mutta kirjallisuudenhistoria nyt vain pursuilee vastaavia kuvauksia enkä näe miten “Taisteluni – Neljäs kirja” toisi tähän genreen mitään uutta. En koe, että olisi jotenkin radikaalia ja kirjallisuutta uudistavaa kuvata siitä miten haaveilee alaikäisistä tytöistä, sillä kyllä näitä semipedofiilisiä tarinoita riittää kirjallisuudessa muutenkin. Myös kuvaus siitä kuinka alkoholisti-isän poika pikku hiljaa alkoholisoituu itsekin on jo moneen kertaan luettu. Siinä missä sarjan kolme ensimmäistä osaa toivat selvästi kirjallisuuteen jotain uutta ja mielenkiintoista, toistaa tämän neljäs osa vain sitä samaa mitä lukemattomat muut ennen Knausgårdia: on rankkaa olla nuori kirjailijanalku, kun tytöt ovat niin hankalia, mutta onneksi viina helpottaa. Ehkä tämä tarina räjäyttää jonkun nuoren miehen tajunnan jossain, mutta tällaista keski-ikäistä naista vain turhauttaa, että tuhlasin kirjaan useamman tunnin elämästäni.

“Taisteluni”-sarjan kuudes osa kiinnostaa silti kovasti, sillä se on käsittääkseni taas hieman erityyppinen kuin nämä muut, mutta nyt täytyy ihan vakavasti pohtia jaksanko tarttua siihen vitoseen. Te jotka olette sen jo lukeneet, miten on, kannattaako?

Olen ostanut kirjan itse. Kirja on julkaistu norjaksi vuonna 2010. Liken suomenkielinen laitos on vuodelta 2014. Kirjan on suomentanut Katriina Huttunen. Alkuperäinen nimi “Min Kamp. Fjerde bok“.

4 thoughts on “Taisteluni – Neljäs kirja (Karl Ove Knausgård)

  1. Heippa! Mun piti käydä lueskelemassa, mitä itse olin mietiskellyt tästä ( https://paljonvaloa.wordpress.com/2014/09/24/matkalle-norjaan-ja-pienen-pojan-maailmaan-ja-vaikka-mihin/ ), ja tosiaan – ei ollut munkaan suosikki (vaikka pidän ihan älyttömästi tästä sarjasta ja odotan jo viimeistä suomennosta). Vitosessa liikutaan laajemmalla: se kertoo vähän myös kirjoittamisesta ja muutenkin taiteesta, vaikka paljon on tarinassa myös sitä ikuista haahuilua ja törmäilyä 🙂

    • Kävin lukemassa juttusi ja tosiaan aika samanlaisia mietteitä. 🙂

      Knausgård on tosin itsekin myöntänyt, että sarjan kirjat ovat erilaisia myös tasoltaan. Ehkä tää oli joku välikirja, joka oli kirjoitettava alta pois. Odotan aika paljon siltä kutoselta, koska siitä olen kuullut kehuja. Ja kai se on pakko lukea se vitonenkin. Kunhan taas hetken ensin lepään. 😉

  2. Pingback: Syksy (Karl Ove Knausgård) | Les! Lue!

  3. Pingback: Kevät (Karl Ove Knausgård) | Les! Lue!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s