Kansi: Like
“Tällä kertaa minut valtasi pettymys. Meillä oli mennyt pitkään ihan hyvin, kurssi oli kääntynyt, uusi lapsikin oli tulossa. Sinä, sinun aihiosi, olit hänen vatsassaan. Uusi elämä. Keskellä kauneinta kesää. Kolme ihanaa, päivettynyttä lasta pihalla kirmailemassa. Komealla pihalla. Miten hän saattoi kääntää sille selkänsä? Miten ihmeessä hän ei nähnyt, miten hyvin kaikki oli?
Siellä hän vain makasi, kuumassa, hämärässä makuuhuoneessa, lamaantuneena. Tuli harvoin alas syömään. Jos tuli, hänen kasvonsa olivat ilmeettömät, kuin jähmettynyt naamio. Hänen liikkeensä olivat hitaita, kuin hyvin vanhalla ihmisellä. Hitaasti, hitaasti haarukkaa ja siihen keihästettyä perunanpalaa pitelevä käsi nousi pöydältä, liikkui hitaasti, hitaasti ilman halki kohti suuta, joka avautui hitaasti. Jos hän katsoi minuun, katseesta paistoi kärsimys. Jos lapset olivat muualla, ennemmin tai myöhemmin hän sanoi hiljaa, tuskin kuuluvasti:
Mitä minä teen.
Minä en kestä enää.”
Luojan kiitos ‘Syksyn‘ ja ‘Talven‘ jälkeen tulee ‘Kevät‘. Jos haluat tutustua Karl Ove Knausgårdin teoksiin, mutta ajatus ‘Taisteluni‘-sarjan tahkoamisesta uuvuttaa, kannattaa ehdottomasti kokeilla ‘Kevättä’. Tässä knausgårdilaisittain lyhyessä, vain parin sadan sivun mittaisessa kirjassa mies nimittäin onnistuu tiivistämään sen mikä hänen teoksissaan kiehtoo: kirjailija päästää lukijan lähelle, avaa haavansa (ja läheistensä haavat), kuvaa koskettavasti ja rakkaudella isyyttä ja perhe-elämää, elämän haurautta ja melankoliaa ja ripottelee joukkoon kasan enemmän tai vähemmän onnistuneita maailmanselityksiä.
Suhteeni Knausgårdiin alkoi olla jo reippaasti miinuksella, sillä inhosin ‘Taisteluni’-sarjan nelosta ja ‘Syksyn’ ja ‘Talven’ epätasaisuus ärsytti. Hihkuinkin siis melkein ääneen, kun ‘Kevät’ viimein palautti uskoni miehen kykyihin! Mutta miksi ihmeessä tämä hieno kirja on piilotettu onnettoman vuodenaikasarjan kolmanneksi osaksi? ‘Kevään’ olisi voinut hyvin julkaista aivan omana erillisenä teoksenaan, jolloin se ehkä löytäisi lukijoitakin helpommin. Siinä missä ‘Syksy’ ja ‘Talvi’ ovat vähän sinne päin, on ‘Kevät’ selkeä napakymppi.
Kuva: Reeta / Les! Lue!
Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäinen ja viimeinen osa kertovat päivästä, jolloin Knausgård ajaa pienen vauvansa kanssa sairaalaan tapaamaan vaimoaan, vauvan äitiä. Kirjan keskimmäinen osa kuvaa miten ja miksi vaimo joutui sairaalaan. Yhden päivän kautta avautuu ikkuna perheeseen, jossa äiti on vakavasti sairas ja isän täytyy ottaa vastuu koko korttitalosta: yrittää pitää vaimo hengissä ja neljä lasta onnellisina. “Lapset eivät aavistaneet mitään. Ajattelin joskus, että minun tehtäväni on hoidella varjot, jotta he voisivat kasvaa valossa. Että olen varjojennielijä.”
Masennuksesta on viime vuosina kirjoitettu aika paljonkin, mutta vain harvoin masennusta kuvataan lähiomaisen näkökulmasta. Miten paljon masennus vaikuttaa koko perheeseen ja kuinka puolisoiden roolit muuttuvat, kun toisesta tulee sairas ja toisesta hoivaaja? ‘Keväässä’ tilannetta ei paisutella eikä tragediassa kieriskellä, mutta käytännön asioita kuvaamalla kirja avaa samalla arjen ahdistavuutta. Jonkun täytyy pitää rattaat pyörimässä: pitää muistaa maksaa laskut ennen kuin ne taas menevät perintään, täytyy hoitaa lapset kouluun ja kotiin, vaihtaa vaipat ja lämmittää maito, on peruutettava kauan suunniteltu lomamatka ja vakuutettava lastensuojelun työntekijät siitä, että perhe pärjää. Täytyy lähettää lapset naapuriin, jotta nämä eivät ole paikalla kun ambulanssi ajaa pihaan.
‘Keväässä’ perhe-elämän kaaosta kuvataan ennen kaikkea lempeydellä. Perusteet horjuvat, mutta vastasyntynyt vauva tuo mukanaan toivoa. Lapset kasvavat ja pitävät elämässä kiinni ja tragedian lisäksi mukana on myös tragikomiikkaa. Kirja on kuin malliesimerkki Knausgårdin tyylistä, siitä miten arjesta siirrytään saumattomasti suurempiin filosofisiin pohdiskeluihin ja miten kirjoittaminen menee aina kaiken edelle. Kuten muissakin kirjoissaan, myös ‘Keväässä’ Knausgård kuvaa läheisiään kipeän tarkasti. Vaimon sairautta ei kaunistella eikä syyllisyyttä ja katkeruutta silotella, ainakaan kovin paljon. Lukijan on jälleen kerran mietittävä saako tästä kaikesta kirjoittaa? Miksi tästä kaikesta on kirjoitettava? Jos osaa kirjoittaa niin tarkasti kuin Knausgård, tuoko se mukanaan luvan tai jopa velvollisuuden kirjoittaa? En tiedä. Mutta olen iloinen, että tämä kirja on julkaistu. Pieni teos kuvaa surua ja epätoivoa, perhettä, joka natisee liitoksistaan, mutta myös suurta rakkautta ja uskoa siihen, että huomenna helpottaa.
“Elämä metelöi elävissä kaiken maailman mentaliteeteillaan ja psykologioillaan, ja kun eläjästä aika jättää ja meteli hiljenee hänestä, se jatkuu hänen lapsissaan ja silloin sitä oivaltaa, että meteli oli se juttu, se oli itse asia, se oli elämä.”
Suoritan kirjalla Helmet-lukuhaasteen kohdan “yhdenpäivänromaani”. Kirjasta on kirjoitettu myös Kirjavinkeissä ja No, but I Read the Book -blogissa.
Kirja on itse ostettu. Julkaistu norjaksi vuonna 2016, suomennos vuonna 2017. Kirjan on suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry ja sen alkuperäinen nimi on “Om våren“.
Les! Lue! 
Ehkä kirja auttaa ymmärtämään eri ihmisiä eri elämäntilanteissa. Minusta tuntuu siltä, että moni ei hahmota, että elämä ei aina mene “niin kuin kuuluisi mennä”.
Niin, erilaiset mielenterveysongelmat tuntuu olevan hyvin hämäriä monille niistä, joilla ei ole näistä sairauksista omakohtaista kokemusta. Eikä osa varmaan edes halua oppia ymmärtämään. 😦
Varjojennielijä kuulostaa osuvalta termiltä.
Jostain syystä Knausgårdin lukeminen ei innosta minua yhtään.
Heh, ymmärrän Knasu-vastenmielisyyden hyvin. 😉 Mullakin on kirjailijaan sellainen viha-rakkaus-suhde. Mutta JOS jotain joskus luet, niin lue tämä Kevät. 🙂
Niin teen, *jos* teen.
Ok, hyvä pitää mielessä että jos joskus jotain Knasulta luen niin tämän. Mutta minullakin on vähän sellainen kuva että tuotantonsa ei ole minun kirjallisuuttani…
Knasu on niin suosittu, että se varmasti kestää sen, ettei kaikki häntä lue. Mutta tää Kevät on on kyllä niin lyhyt ja nopealukuinen, että testaamisen voisi hyvin aloittaa tästä. 🙂
Täällä myös eräs ihminen, joka ei ole Knasuun tarttunut. Harkitsin kyllä sitä Taisteluni-sarjan lukemista joskus, mutta ei kiinnosta tarpeeksi eli ei oikeastaan ollenkaan. 😀 Tämä Kevät vaikuttaa kompaktilta, joten voisin harkita. Toisaalta minua ei ihan hirveästi kiinnosta asioiden tarkastelu lapsiperheiden kautta: sitä on kirjallisuudessa (ja muutenkin esillä) niin paljon ja sitä on tullut luettua muutenkin, niin kaipaisin muita näkökulmia kirjoilta, joita otan lukuun. Mutta jos jotain Knasulta luen, niin se on varmasti Kevät.
Oikeastaan sanoisin, että kirjan teema on ennen kaikkea vaimon sairaus ja lapsiperhe-elämä antaa sille raamit. Ja kuten Knausgårdin kirjoissa yleensäkin, myös tässä käsitellään muitakin asioita, pohdiskellaan ja filosofoidaan. Mutta ymmärrän kyllä tuonkin, että lapsiperhekuvauksia riittää tarpeeksi muutenkin.
Oli kiinnostavaa lukea juttusi nyt kun viime viikonloppuna sain kuunnella tuota romaanin vaimoa, Lindaa. Knasua en ole lukenut yhtään eikä oikeastaan ihan hirveästi houkuttelekaan. Taisteluni 1 löytyy kyllä hyllystä. Linda Boström-Knausgårdin Tervetuloa Amerikkaan oli hieno ja onneksi hän on ex-miehestään poiketen tiiviin kerronnan mestari.
Joo, katsoin itsekin Helsinki Litin haastattelun Areenasta ja Linda Boström-Knausgårdin kirjat täytyy kyllä lukea nekin, vaikuttivat sen verran kiinnostavilta! Vaikka Linda on itse sanonut hyväksyvänsä sen, että Karl Ove on kirjoittanut hänestä, niin jollain tapaa Lindaa tulee silti todella sääli. En voi edes kuvitella miltä tuntuu lukea jonkun toisen kirjoittamasta kirjasta oman elämänsä vaikeimmista asioista.
Ihana kuva! Voi kun täällä Pohjois-Pohjanmaallakin olisi pian kukkivia puita (muitakin kuin leppää ja koivua, köh köh, niist).
Knausgård kuuluu niihin kirjailijoihin, joista olen kuullut paljon mutta lukenut vähän, enkä teoksiaan ollenkaan. Harmillista, jos hänen tuotantonsa on kovinkin epätasaista, mutta ei taida olla kovinkaan montaa takuuvarmaa kirjailijaa, jonka jokainen teos osuu täysillä.
En tiedä menikö minulta ohi, mutta osaako sanoa, miksi sarja on nimetty vuodenaikojen mukaan? Onko sarja siis yhden vuoden kuvaus, vai onko nimi symbolinen? Olen syksyihminen, mutta näillä nimillä ei taida suurta merkitystä olla vuodenajan kanssa, ellei sitten kyseessä ole vain ajan indikaattori.
Täällä oli kahden päivän kevät toukokuussa, parin päivää tuon kuvan oton jälkeen satoi lunta…
Joo, kirjasarja kuvaa perheen elämää yhden vuoden ajan. Ensimmäisissä kirjoissa odotetaan uutta vauvaa syntyväksi ja tässä kolmannessa lapsi on jo syntynyt. Ne kaksi ensimmäistä osaa on jaoteltu kuukausittain ja niissä on lähinnä niitä syntymättömälle lapselle kirjoitettuja esseitä eri asioista, itse perhe vain vilahtelee siellä täällä tekstissä. Tämä kolmas taas on romaani ja kuvaa elämää lapsen jo synnyttyä. Sitä en itse asiassa edes tiedä millainen Kesä on, onko se essee- vai romaanimuotoinen.
Hei, tämähän voisi olla mulle!! Olen tässä jo aika monta vuotta miettinyt, että lähdenkö tähän Knasu-juttuun mukaan, enkä ole lähtenyt. Ensin tuli vastareaktio kun kaikki kehuivat niin varauksetta ja sitten kun alkoi tulla kriittisempiäkin huomioita, oli hyvä ajatellen, että mitäs mä sanoin 😄
Mutta tosiaan, tämä voisi olla varovainen avaus Knasulle!
Joo, kannattaa kokeilla! Tää on kuitenkin hyvin nopealukuinen ja tästä saa ihan hyvän käsityksen siitä millaista Knausgårdin muu tuotanto on.
Taisteluni sarjan ensimmäinen osa odottaa vieläkin lukemistaan – en vain ole saanut siihen tartuttua. Ehkä pitäisi aloittaa tällaisella lyhyemmällä… kuulosti ainakin mielenkiintoiselta. Tosin taidan jättää vähän vähemmän kiireiseen aikaan, nyt mennään vähän kevyemmällä ja viihteen puolella.
Joo, vaikka tää on nopealukuinen, niin aihe ei ole tosiaan mikään kevyt. Ja toistan taas itseäni, mutta jos tällä aloittaa niin saa ainakin kuvan siitä millainen tyyli Knausgårdilla on ja sen jälkeen voi helpommin päättää kiinnostaako lukea lisää vai ei.
Hahaa, kiitos vinkistä! Minä en ole tutustunut Knausgårdiin vieläkään itse, lähinnä kuunnellut hänestä paljon Sivumennen-podcastien kautta. Taisteluni ei nappaa, mutta ehkä voisin sitten kokeilla tätä Kevättä. Kevyeltä se ei tosiaan kuulosta, kuten sanot, mutta jotenkin tuntuu että ollakseen kartalla kirjallisuuden kentällä olisi pitänyt lukea edes se yksi Knasu.
Aika jännää, että täälläkin on näin monta, jotka eivät ole vielä knasujansa lukeneet! 😀 Mä kun luulin, että olen ihan ajasta jäljessä, sillä Taisteluni-sarjasta on vielä kaksi osaa lukematta. Mutta varmaan se kirjojen ympärillä pyörinyt kohu on myös vierottanut lukijoita. Kuten aiemmin sanoin, itselläni on miehen kirjoihin vahva viha-rakkaus-suhde. Tähän Kevääseen tosin ehdottomasti pelkkä rakkaussuhde.
Kiitos hyvästä ehdotuksesta! Knausgård on kiinnostanut, varsinkin kun monet ovat olleet hänen kirjoistaan niin tohkeissaan, mutta tuhansien sivujen luku-urakkaan en ole lähtenyt. Kevääseen siis aion tutustua. Luin Linda Boström Knausgårdin kirjan Tervetuloa Amerikkaan ja kuuntelin häntä Litissä. Siksikin tämä kirja kiinnostaa.
Hienoa! Kerro sitten mitä tykkäsit! 🙂
Aloitin Knausgårdiin tutustumisen Lukemalla teokset Syksy ja Talvi. Pidin kovasti niistä. Minusta oli mielenkiintoista miten niissä pohdiskeltiin välillä syntyjä syviä pieneltä tuntuvista asioista lähtien. Aloitin tänä aamuna Kevään ja olen lukenut ensimmäisen luvun (niitähän on yhteensä kolme sekä epilogi). Ensimmäisen sivun luonnehdinta vauvan elämästä lumosi täysin. Olisin lukenut koko kirjan saman tien, mutta piti lähteä lenkittämään koiraa. Nyt aion heti jatkaa lukemista. Taisteluni pomppasi nyt lukulistani kärkeen, tähän asti olin vain miettinyt kannattisiko urakkaan ryhtyä.
Kiva kuulla, että olet innostunut Knausgårdista! 🙂 Kyllä minäkin varmaan luen jossain vaiheessa Taisteluni-sarjan loppuun, jotain kiehtovaa Knasun tyylissä on.
Pingback: Helmet-lukuhaaste 2017 jatkuu… | Les! Lue!
Pingback: Helmet-lukuhaaste 2017 valmis! | Les! Lue!