Norjalaiset kirjat / Romaanit

Taisteluni – Kolmas kirja (Karl Ove Knausgård)

Kansi: Like

Kansi: Like

“Muisti ei ole elämässä luotettava suure siitä yksinkertaisesta syystä ettei muisti korosta eniten totuutta. Totuuden vaatimus ei koskaan ratkaise sitä toistaako muisti jonkin tapahtuman oikein vai ei. Sen ratkaisee oma etu. Muisti on pragmaattinen, se on petollinen ja ovela, mutta ei millään vihamielisellä tai pahansuovalla tavalla; päinvastoin se tekee kaikkensa tyydyttääkseen isäntäänsä. Jotkut työntävät muistonsa unohduksen tyhjään olemattomuuteen, jotkut vääristävät ne tunnistamattomiksi, jotkut ymmärtävät sujuvasti väärin, jotkut puolestaan, ja heitä on häviävän vähän, muistavat terävästi, kirkkaasti ja oikein. Sen sijaan ei ole koskaan oma asiamme ratkaista mitä muistamme oikein.

Karl Ove KnausgårdinTaisteluni – Kolmas osa” sukeltaa kirjailijan lapsuuteen. Tarina alkaa päivästä, jolloin vaunuissa makaava vauva-Knausgård perheineen muuttaa uudelle asuinalueelle ja loppuu siihen, kun teini-ikäinen poika muuttaa sieltä perheensä mukana pois. Noiden vuosien väliin mahtuu lapsuus. Lapsuus täynnä pelkoa sadistista ja arvaamatonta isää kohtaan, epävarmuutta koulussa ja kavereiden keskuudessa sekä puhdasta iloa ja elossa olemisen riemua, joka syntyy siitä, että voi juosta metsissä, pelata jalkapalloa, lukea sarjakuvia ja kyhnätä rauhallisen ja turvallisen äidin kyljessä.

Tämä kirja tuli uniini pariinkin otteeseen, näin nimittäin hurjia painajaisia Knausgårdin isästä. Olen toki lukenut pahempiakin lapsuudenkokemuksia, mutta jotain hyytävää ja raivostuttavaa juuri tämän isän kuvauksessa on. Kotona ei saa juosta, puhua äänekkäästi, sanoa vastaan tai istua lysyssä. Isän kuudes aisti aavistaa aina, kun lapsella on jotain salattavaa. Lyöminen ei ole pahinta, vaan sitäkin pahempaa on epävarmuus ja pelko. Koskaan ei tiedä milloin seuraava raivokohtaus iskee.

Huonoksi onnekseen pieni Karl Ove on vielä keskimääräistä lasta herkempi. Hän itsee helposti ja usein, on kiinnostunut monista tyttömäisistä asioista eikä osaa olla isän mielestä tarpeeksi miehekäs. Karl Oven heikkous ärsyttää isää ja isän ärsyyntyminen tekee pojasta vieläkin itkuisemman ja pelokkaamman.

Koko kirjan lukijaa vaivaa kysymys perheen äidistä. Pojan silmissä äiti on lähes pyhimysmäisen rauhallinen, ystävällinen, kärsivällinen ja tyyni. Knausgård muistaa äidistään vain vähän ja uskoo sen olevan hyvä merkki.

Hän pelasti minut. Jos häntä ei olisi ollut, olisin varttunut isän kanssa, ja silloin olisin ennemmin tai myöhemmin tappanut itseni, tavalla toi toisella. Mutta hän oli läsnä, isän synkkyys tasapainottui, minä jäin henkiin (…) Minä elän, minulla on omia lapsia, ja heidä kanssaan olen pohjimmiltaan yrittänyt saada aikaan vain yhden asian, nimittäin sen etteivät he pelkäisi isäänsä.

He eivät pelkää. Tiedän sen.

Kun tulen huoneeseen jossa he ovat, he eivät kyyristy kokoon, eivät laske katsettaan, eivät livahda pois heti tilaisuuden tullen, ei, ja jos he vilkaisevat minua välimpitämättömästi, olen siitä vain iloinen. Heidän välinpitämättömyytensä ilahduttaa minua enemmän kuin mikään muu. Heidän luonteva suhtautumisensa ilahduttaa minua enemmän kuin mikään muu. Ja jos he ovat neljäkymmentävuotiaina tyystin unohtaneet sen, että olin läsnä, kiitän ja kumarran.”

En silti lukijana osta täysin tätä äidin pyhimysmäisyyttä. Pakosti jää miettimään, että minkälainen äiti jää yhteen tuollaisen miehen kanssa?

Onneksi kirja ei ole kuitenkaan vain kuvaus pelosta. Se  kuvaa myös sitä universaalia lapsuutta, joka on täynnä erilaisia kilpailua, seikkailuja, ystävyyssuhteita ja ensirakkauksia. Tämän kaiken Knausgård kuvaa tuttuun tapaansa yksityiskohtaisesti ja mukaansatempaavasti. Lapsuuteen sukelletaan voimalla ja monet lapsuuskokemukset ovat erittäin universaaleja ja tunnistettavia. Itseäni kiehtoi näissä lapsuuskuvauksissa ennen kaikkea pojan näkökulma. Itse kun elin lapsuuteni tyttönä, oli kiinnostavaa vertailla kokemusten eroja ja yhteneväisyyksiä.

Kahden ensimmäisen kirjan lukemisen jälkeen en edelleenkään tiennyt pidinkö kirjasarjan neuroottisesta ja itsekeskeisestä päähenkilöstä. Tämän kirjan jälkeen voin tunnustaa, että pidän. Nämä lapsuuden kuvaukset selittävät miksi miehestä tuli sellainen kuin tuli ja helpottavat ymmärtämään myös kahden ensimmäisen kirjan tapahtumia. Tulen ehdottomasti lukemaan sarjan seuraavatkin osat.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös mm. Lumiomenan Katja ja Nannan kirjakimaran Nanna.

Olen ostanut kirjan itse. Kirja on julkaistu norjaksi vuonna 2009. Liken suomenkielinen laitos on vuodelta 2013. Kirjan on suomentanut Katriina Huttunen. Alkuperäinen nimi “Min Kamp, Tredje bok“.

2 thoughts on “Taisteluni – Kolmas kirja (Karl Ove Knausgård)

  1. Pingback: Blogistanian Globalia, omat ehdokkaani | Les! Lue!

  2. Pingback: Taisteluni – Neljäs kirja (Karl Ove Knausgård) | Les! Lue!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s