Kansi: Pasi Pitkänen / WSOY/Piggsvin forlag

“– Te nuoret olette maapallon toivo, kenraali Livingstone sanoo. – Maailmankaikkeudessa on useita paikkoja, joissa elinolosuhteet saattavat olla muokattavissa ihmisille sopiviksi, mutta te muodostatte etujoukon, jonka tehtävä on testata toteutukseen tarvittavaa teknologiaa ja logistiikkaa. Te olette pioneereja. Me lähetämme teidät tuntemattomaan maahan, missä teidän täytyy harjoitella kaikkia mahdollisia tilanteita. Siitä tulee upea kokemus.”

“Kepler62 – Kirja kaksi: Lähtölaskenta” jatkaa lapsille suunnatun dystopia-sarjan ensimmäisen osan tarinaa ja avaa lukijoille lisää Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin luomaa kolkkoa tulevaisuuden maailmaa. Vaikka kirja on sarjan toinen, ei näiden kahden lukemisjärjestyksellä ole suurtakaan merkitystä, sillä kakkososan tarina ei jatku suoraan siitä mihin ensimmäinen kirja päättyy. Kirjojen yksi ja kaksi tapahtumat sijoittuvat osittain päällekäin, vain eri henkilöiden kertomina.

Ensimmäisessä osassa tapasimme suomalaiset veljekset Arin ja Janin, kun taas kakkoskirjan päähenkilö on 14-vuotias norjalaistyttö, Maria. Ari ja Jani asuivat käytännössä kahdestaan, isän häivyttyä ja äidin ollessa jatkuvasti poissa töitä etsimässä. Myös Marie viettää valtaosan ajastaan yksin. Hänen äitinsä on kuollut ja asekauppias-isä kiertää jatkuvasti työmatkoilla ympäri maailmaa, joten Marie viettää päivänsä palvelijoiden seurassa isossa kolkossa linnassaan, joka on “yhdistelmä katedraalia, Gothamia ja Tylypahkaa“.

“Tunnelma on epämukava. Seinillä riippuu aseita. Meitä tuijottavat isot kuolleiden eläinten päät maailman joka kolkasta. Enimmäkseen eläimet ovat leijonia, Keniasta. Ne ovat minun isäni ampumia, ja hänen isänsä, isänisänsä ja sitä ennen isänisänisänsä. Sukuni on aina ampunut sielunsa kyllyydestä. Keitä ja mitä tahansa.”

Marie on fiksu, yksinäinen ja hemmoteltu. Hän on tottunut saamaan tahtonsa läpi, jos ei muuten niin rahalla. Nyt hän päättää ostaa itsensä läpi salaperäisen “Kepler62”-pelin. Marie palkkaa joukon nörttejä pelaamaan pelin puolestaan läpi ja päätyy lopulta, aivan kuten Ari ja Jani ykkösosassa, mukaan pelottavaan seikkailuun. Pian Marielle selviää, että salaperäinen organisaatio OTNSPCFRVR (Out In Space For Ever) on aikeissa lähettää joukon nuoria avaruuteen, tuntemattomalle Kepler62-planeetalle. Matkaan lähtevät nuoret valokoidaan tarkasti ja heidät kootaan yhteiselle harjoituleirille, salaperäiselle Area 51 -alueelle. Vanhaan elämäänsä kyllästynyt Marie on jännittynyt tapahtumien saamasta kiinnostavasta käänteestä, mutta samalla hän epäilee ja kyseenalaistaa kaikkea ympärillään. Mitä avaruusaseman työntekijät jättävät kertomatta? Voiko heihin lainkaan luottaa ja haluaako Marie todella lähteä avaruusmatkalle, jolta ei välttämättä ole paluuta? Ja mitä ihmettä piilotellaan harjoitusleirin salaperäisellä EXT-osastolla?

Tämä Bjørn Sortlandin kirjoittama sarjan toinen osa on vielä ensimmäistäkin osaa jännittävämpi ja vetävämpi ja loppuu todelliseen clifhangeriin. Samalla se kuitenkin muistuttaa hieman liikaakin Johan Harstadin romaania “Darlah – 172 tuntia kuussa“, joka sekin on nuorille suunnatu scifijännäri. Toivottavasti tarinan käänteet eivät tulevissa osissa seuraa yhtä tarkasti Harstadin kirjaa.

Pasi Pitkäsen kuvitus on myös tässä toisessa osassa upeaa! Kuvat eivät vain kuvita tarinaa, vaan vievät sitä myös hienosti eteenpäin. Voin jo näiden kahden kirjan perusteella myöntää olevani todellinen Kepler-fani! On tämä sarja sen verran jännä, että toivon todella kolmannen osan ilmestyvän jo heti alkuvuodesta!

WSOY:n suomenkielinen versio on itse ostettu, Piggsvin forlagin norjankielinen versio on kirjastosta. Julkaistu vuonna 2015. Kirjan on suomentanut Outi Menna ja sen alkuperäinen nimi on “Kepler62 – Nedtelling“.

Kuvassa: Timo Parvela, Pasi PitkŠänen & Bjørn Sortland Kuva: Aapo Huhta / WSOY