Kansi: Pasi Pitkänen / WSOY/Piggsvin forlag

“- Entä paluu. Käytämmekö me paluumatkaan samaa kapselia? Kysyjä oli hiljainen tyttö Ranskasta. Mirelle ei ollut sanonut montaa sanaa koko leirin aikana. Hän oli kuulemma kävelevä korjaamo ja osasi fiksata yhtä hyvin rikkinäisen leivänpaahtimen kuin kiihtyvyysanturinkin. Kaikesta päätellen kuunteleminen ei kutenkaan ollut hänen vahvimpia puoliaan.

– Te… aseman päällikkö haki katseellaan apua muista, mutta kaikki väistivät katsetta ja vastausta, joka oli niin itsestään selvä. – Tehän ette palaa. Minä luulin, että tämä on kerrottu teille jo ajat sitten?”

Yllätyin iloisesti, kun huomasin, että fanittamani “Kepler62”-sarjan kolmas osa on jo ilmestynyt! Olen kirjoittanut sarjan aiemmista osista täällä ja täällä. Tämä suomalais-norjalainen scifisarja tulee jatkumaan aina kuudenteen osaan asti ja myös neljännen osan pitäisi ilmestyä vielä tämän vuoden puolella. Itse olen jo aivan koukussa tarinaan, joten toivon todella, että jatko-osat ilmestyvät ajallaan! En millään malttaisi odottaa miten tarinassa tulee käymään. Huom! Tässä postauksessa saatetaan paljasta asioita sarjan edellisistä osista, joten jos ne ovat vielä lukematta, jatkat postauksen lukemista omalla vastuullasi.

“Teidän kapeilla hartioillanne lepää varmasti suhteettoman suuri painolasti, sillä te olette kaikesta huolimatta vielä lapsia. Se riittää. Lapsissa on kaikki, mitä ihminen on nyt ja tulevaisuudessa Teissä on kaikki se tieto, jonka olemme historian kulussa hankkineet, monien monien sukupolvien kerrostumat. Teissä ovat ne valinnat, joita ihmiskunta on historiassaan tehnyt. Nyt on teidän vuoronne. Me emme tarkalleen tiedä minkälaisia päätöksiä te joudutte tulevaisuudessa tekemään. Mutta mitä ikinä päätätte, muistakaa, että te olette ihmisiä. Kuunnelkaa sydäntänne. Ja ennen kaikkea muistakaa harjata hampaanne aamuin illoin, syökää kiltisti aamiaisenne, älkää riideltkö tavaroista ja muistakaa hyvät käytöstavat.”

Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin kirjassa “Kepler62 – Kirja kolme: Matka” erimaalaisista lapsista koostuva joukko pääsee vihdoin matkalleen kohti tuntematonta Kepler62-planeettaa. Kuten edellisissäkin osissa, nuoret ovat edelleen epäileväisiä eikä heistä kukaan lähde seikkailuun kevein mielin. Kakkososan päähenkilöä Marieta ei näy missään, vaikka aikuiset väittävät, että tämäkin on aluksessa mukana. Ari joutuu lohduttelemaan pikkuveljeään Jania, joka pohtii edelleen miksi äiti käyttäytyi niin omituisesti heidän tavatessaan viimeisen kerran. Tunnelma on lastenkirjaksi yllättävänkin lohduton.

Lasten avaruusalus lähtee liikkeelle suureellisten hyvästien saattamana ja telakoituu ensin avaruusasemalle, jossa lapset jakautuvat kolmeen erilaiseen avaruuspurjehtijaan, joiden tehtävänä on kuljettaa joukko “Kepler62”-planeetalle. Avaruuspurjehtijoissa lapset asettuvat kapseleihin, joissa heidän on määrä nukkua aina perille asti, mutta syystä tai toisesta osa matkalaisista herää ennen aikojaan…

“Matka” on selvästi sarjan keskimmäisiä kirjoja. Se ei toimi samalla tavalla itsenäisenä kirjanaan kuin sarjan edelliset osat eikä draaman kaari ole yhtä selkeä. Kirja on kuitenkin aivan yhtä jännittävä ja synkkä kuin kaksi edellistäkin osaa. Lukija saa pelätä päähenkilöiden puolesta ja mieleen nousee yhä uusia kysymyksiä, joihin ei anneta vastauksia.

Kirjasarjan kantava teema tuntuu olevan ajatus, että aikuisiin ei voi luottaa. Edellisissä osissa aikuiset huijaavat lapsia kerta toisensa jälkeen, tässä osassa aikuiset loistavat poissaolollaan ja nuorten on pakko selvitä haasteista keskenään. Näin äiti-ihmisen näkökulmasta kirjan tunnelma on vähän liiankin surullinen ja synkkä, mutta voi hyvin olla, että kirjasarjan kohderyhmälle tämä sopii kuin nenä päähän. Juuri kirjan päähenkilöiden ikäiset varhaisteinithän alkavat muutenkin oivaltaa, ettei aikuisiin kannata aina luottaa ja joskus elämässä täytyy pärjätä ilman vanhempien apua. Ainakin tämän scifijännärin symboliikka toimii: Esiteinit lähetetään avaruuteen kohti tuntematonta tulevaisuutta ja aikuiset jäävät huiskuttamaan maan pinnalle. Eikö aikuistuminen ole toisinaan juuri sellaista, yksinäistä harhailua avaruudessa?

Tälläkin kertaa täytyy vielä hehkuttaa Pasi Pitkäsen upeaa kuvitusta. Kirjan kuvat toimivat hienosti yhteen tarinan kanssa ja avaavat teemoja ennestään. Tätä lisää, kiitos!

Kirjasta on blogattu myös blogeissa Luetaanko tämä? ja Yöpöydän kirjat.

WSOY:n suomenkielinen versio on itse ostettu, Piggsvin forlagin norjankielinen versio ei ole tätä kirjoittaessa vielä ilmestynyt. Julkaistu vuonna 2016.