Norjalaiset kirjat

Rauhattomat (Linn Ullmann)

Kansi: Like

Kansi: Like

“Äiti ja isä ovat molemmat kuin tuhlaajapoikia, kumpikin omalla tavallaan, kumpikin omalla maapallollaan, nuorimpia rakastettuja kuopuksia joille syöttövasikka teurastetaan, he haluavat syödä ja juhlia ja olla kuolleita ja herätä eloon ja olla kadoksissa ja löytyä taas, eivätkä he halua että leikki koskaan loppuu.”

Linn Ullmann on jo vuosien ajan ollut yksi lempikirjailijoitani. Pidän kovasti myös hänen vanhempiensa Ingmar Bergmanin ja Liv Ullmannin tuotannosta ja luinkin viime kesän lukumaratonilla Liv Ullmannin muistelmateoksen ‘Muutos‘. Kun sitten kuulin Linn Ullmannin uuden teoksen kertovan hänen omista vanhemmistaan, olin sekä innostunut että epäileväinen. Totta kai lukisin Ullmannin uutuuden, kertoi se ihan mistä tahansa, mutta samalla mietin tulisiko kirjasta jollain tapaa tirkistelevä olo. Toki minua kiinnosti kurkistaa taiteilijaperheen elämään, mutta samalla pelkäsin mitä sieltä näkisin. En yleensä halua tietää liikaa ihailemistani taiteilijoista, sillä niin usein olen joutunut pettymään. Monet kirjailijoista ovat kirjoissaan viisaampia ja kiinnostavampia kuin todellisuudessa. Mitä jos tämän kirjan kanssa kävisi samalla tavalla enkä sen luettuani haluaisi enää kuulla mitään Ullmanneista tai Bergmaneista? Olin kuitenkin syksyn kirjamessuilla kuuntelemassa Linn Ullmannia, joka kertoi kiinnostavasti kirjastaan ja sen synnystä. Ullmann vaikutti niin sympaattiselta ja kirja niin mielenkiintoiselta, että lopulta tartuin “Rauhattomiin” rauhallisin mielin.

Kirja ei oikeastaan ole suoranainen muistelmateos vaan se elää jossakin romaanin, elämäkerran ja dokumentin välimaastossa.  Kirjan päähenkilöillä ei ole nimiä lainkaan, vaan kyseessä ovat vain tytär, isä ja äiti. Tarina liikkuu menneessä ja nykypäivässä, kuvaa tytön lapsuuutta ja nuoruutta ja toisaalta elämää nelikymppisenä. Tarinan lähtökohtana on kirja, joka tytön ja isän on määrä kirjoittaa yhdessä. Kirjan on tarkoitus kertoa vanhuudesta. Taiteilijaisä on vuosikymmenten ajan käyttänyt omaa elämäänsä elokuviensa ja kirjojensa aiheena. Nyt hän on kuitenkin jo vanha eikä jaksa enää itse kirjoittaa, joten isä ja tytär päättävät kirjoittaa kirjan yhdessä. Tytär aikoo haastatella isäänsä, joka lupaa kertoa miltä vanheneminen oikeasti tuntuu.

Vuodet kuluvat ja idea yhteisestä kirjasta nousee esille yhä uudelleen, mutta isä ja tytär eivät saa mitään konkreettista aikaiseksi. Lopulta tytär kuitenkin ostaa nauhurin ja matkustaa isänsä luokse, vain huomatakseen tulleensa liian myöhään. Isä on jo niin huonokuntoinen, ettei jaksaa enää paljon puhua eikä aina edes muista kuka tytär on. Yhdessä kirjoitettua kirjaa ei siis koskaan synnykään, mutta tyttären surusta, katumuksesta ja muistoista syntyy sen sijaan ‘Rauhattomat’, kirja joka on ehdottomasti Linn Ullmannin parhaita.

Kirjan pääteema on siis ikääntymisen seuraaminen, luopumisen tuska ja lapsen ja kuolemaa tekevän vanhemman suhde. Kirjassa on litteroituja keskusteluja, joissa tytär yrittää saada yhteyttä dementoituneeseen isäänsä. Mitä isä haluaa vielä sanoa? Millainen isän lapsuus oli? Mikä vuosikymmenien työnteossa oli isälle tärkeintä? Keskustelut ovat riipaisevan haparoivia. Vastauksia ei enää ole.

Vanhenemisen lisäksi kirjan kertoo myös lapsuudesta kuuluisien taiteilijoiden lapsena, oman paikan löytämisestä voimakkaiden ihmisten lähellä ja tyttären suhteesta äitiinsä. ‘Rauhattomat’ onkin erityisen kiinnostava juuri nyt, kesällä lukemani ‘Muutoksen’ jälkeen. ‘Muutoksessa’ Liv Ullmann kuvailee minkälaista on olla yksinhuoltajaäiti ja Hollywood-tähti 1970-luvulla. Hän kertoo matkoistaan, työstään, äitiydestä ja jatkuvasta syyllisyydestä, kun on aina väärässä paikassa väärään aikaan. ‘Rauhattomia’ lukiessa tuli tunne, että kirja onkin jossain määrin vastine tuolle 40 vuotta vanhalle teokselle, sillä tällä kertaa tuota samaa aikaa kuvataan lapsen näkökulmasta. Mitä tuntuu, kun äiti oli jatkuvasti poissa? Miksei äiti taaskaan soittanut sovittuun aikaan? Miksi äiti on kotiin palatessaan ärtynyt ja kaipaa yksinäisyyttä, kun taas tytär ei halua mitään muuta kuin huomiota? Arkea Oslossa pyörittää isoäiti ja Hollywoodissa nopeaan tahtiin vaihtuvat lastenhoitajat ja mitä enemmän äiti kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta, sitä tiukemmin lapsi takertuu kiinni.

“Hän kuvitteli kuolemaa. Ensisijaisesti äidin kuolemaa. Ja omaa kuolemaansa äidin kuoleman luontevana seurauksena. Kuolema saattoi tulla milloin tahansa – äiti saattoi kuolla johonkin sairauteen tai auto- tai lento-onnettomuudessa, tai äiti saatettiin murhata. Äiti matkusteli kaikkialla ja saattoi eksyä maahan jossa oli sota, ja hänet voitiin ampua. Tyttö ei osannut kaivertaa itseensä tarpeeksi suurta onkaloa jonka läpi voisi kadota jos äiti kuolisi. (…) Hän kaipasi äitiä koko ajan, myös silloin kun äiti oli samassa huoneessa. Tytön rakkaus oli äidille ylivoimaista. Lapsen saaminen oli monimutkaisempaa kuin äiti oli osannut aavistaa. Käsiä ja jalkoja ja isoja hampaita ja kovaa ääntä. Hän piti tytöstä eniten silloin kun tämä nukkui.”

Kirja ei ole kuitenkaan pelkkää äidin syyllistämistä. Kirjassa on myös hyvin feministinen pohjavire ja tytär näkee myös sen miten eri tavalla yhteiskunta suhtautui hänen vanhempiinsa. Nuori äiti on naimattomana yksinhuoltajana halveksittu, kun taas kuuluisa taiteilijaisä on arvostettu ja ylistetty, vaikka tällä onkin yhdeksän lasta viiden eri naisen kanssa. Myös tyttären oma suhde isäänsä on hyvin erilainen kuin äitiin. Äitiä tytär kaipaa katkerasti, mutta isä on niin totaalisesti poissa, ettei tätä osaa oikeastaan edes kaivata. Isä tekee työtään ja asuu saarella, jonne tytär pääsee kylään kerran kesässä. Vaikka molemmat vanhemmat ovat taiteilijoita, arvostaa ympäröivä yhteiskunta miestaiteilijaa enemmän. Miestä ei syyllistetä eikä kysellä missä hänen lapsensa ovat sillä välin, kun mies tekee elokuviaan.

“Äitiä kutsutaan usein isän muusaksi. Isää ei kutsuta äidin muusaksi. Isä oli mies, äiti oli tyttö, isä oli vanha, äiti oli nuori, isä etsi, äiti löydettiin, isä katsoi, äiti oli katseen kohteena. Tässä kaikki lyhykäisyydessään. Isä loi, äiti inspiroi. Isällä oli yhdeksän lasta, mutta yhtäkään lasta ei kutsuttu muusaksi, ei poikaa eikä tytärtä, lapset olivat luovan työn tiellä, sitä mieltä olivat varmasti sekä lasten äidit että lasten isä, ja vastuu jäi äideille.”

Kirjan tärkeimpiä teemoja ovat siis vanhempien ja lasten väliset suhteet. Linn Ullmann kuvaa kuitenkin omia lapsiaan vain lyhyesti. Tyttärestään Ullmann mainitsee ohimennen: “Aion olla varovainen kuvaillessani häntä. Sen hän voi tehdä itse.” Viime vuonna lukemassani Anita Konkan kirjassa “Unennäkijän muistelmat” sivutaan samaa teemaa. Konkka kertoo, ettei pitänyt siitä kuinka hänen vanhempansa kuvasivat häntä taiteessaan. Muistelen myös lukeneeni haastattelusta, että samasta syystä Konkka ei halunnut kuvata muistelmissaan omia lapsiaan. Hän ei halunnut asettaa näitä samaan asemaan missä itse oli lapsena; toisen katseen kohteena ja vanhempiensa määrittelemänä. Näinä kanusgårdimaisina aikoina, jolloin vanhemmat kirjoittavat lapsistaan tilityskirjoissaan ja lifestyle-blogeissaan ja ottavat nämä mukaan tosi-tv-ohjelmiinsa, tuntuukin vapauttavalta ja melkein radikaalilta sanoa, että tässä menee raja, lapseni saakin määritellä itse itsensä!

‘Rauhattomat’ on siis paksu kirja täynnä toinen toistaan kiinnostavia teemoja ja siitä olisi riittänyt materiaalia useampaankin kirjaan. Teos on kuitenkin niin hienosti kirjoitettu ja sen lukeminen on niin nautinnollista, että se on myös erittäin nopealukuinen. Toivon, että tämä koskettava ja pakahduttava tarina löytäisi tiensä mahdollisimman monien lukijoiden luokse. Vaikka juuri tämän kirjan vanhemmat kuuluvatkin elokuvamaailman huippuihin, on tarina lopulta hyvin yleismaailmallinen. Lapsen rakkaus vanhempiaan kohtaan ja suru kuoleman edessä ovat teemoja joihin meistä jokainen voi samaistua.

Otan kirjalla osaa vuoden 2017 Helmet-lukuhaasteeseen ja suoritan kirjalla kohdan “Ikääntymisestä kertova kirja“. ‘Rauhattomista’ on kirjoitettu ainakin blogeissa Kirjanurkkaus, Kirja vieköön!, Leena Lumi ja Kulttuuri kukoistaa.

Kirja on saatu Like kustantamolta. Julkaistu norjaksi vuonna 2015, suomennos vuodelta 2016. Kirjan on suomentanut Katriina Huttunen ja sen alkuperäinen nimi on “De urolige“.

45 thoughts on “Rauhattomat (Linn Ullmann)

  1. Tämä oli ihana kirja! Ainoa Linn Ullmannin kirja, jonka olen toistaiseksi lukenut, mutta sai janoamaan lisää. Mitä hänen teoksistaan suosittelisit? Kirjoittamastasi heräsi kiinnostus myös Liv Ullmannin muistelmateosta kohtaan. Olisi tosiaan jännä vertailla äidin ja tyttären näkökulmia.

  2. Pingback: Blogistanian kirjapalkinnot 2016, omat ehdokkaani | Les! Lue!

  3. Minä äänestin tätä 3 pisteellä Globalia-voittajaksi. Aivan ihana kirja. Luin syksyllä ja todella tempaisi mukaansa. Niin kaunista kieltä. Aarteemme kallis ei sitten niin lumonnut.

    • Tää oli kyllä ihanampi kuin Aarteemme kallis, mutta tykkäsin myös Aarteemme kalliista, juuri sen pisteliäisyyden ja julmuudenkin takia. Hyvä kirjailija osaa kirjoittaa myös keskenään erityyppisiä tekstejä ja erilaisia hahmoja. 🙂

  4. Olen joskus lukenut Linn Ullmanilta jotain, josta en kauheasti innostunut. Ehkäpä nyt vanhempana ja viisaampana(?) voisin yrittää tätä.

  5. Työkaveri oli aivan haltioissaan tästä kirjasta, joten se on jo lukulistalla. Kuulostaa tosiaan kiinnostavalta.

  6. Hyvin kuvailet kirjaa, ja monipuolisesti, tästä löytyy vaikka mitä, myös rivien väleistä kuvittelin jotain löytäneeni. Eikä onneksi tullut tirkistelyolo. Omaperäinen ja taitava teos ja tekijän kädenjälki. Minulta vei hetken aikaa päästä sisään, etten siten kokenut nopeimmaksi luettavaksi. Mutta kannatti vähän pinnistellä.

  7. Voi, olipas tässä paljon kiinnostavia teemoja ja asioita! Oman vanhemman ikääntymisen käsittely vaikutti kiinnostavalta, samoin tyttären muistot omasta lapsuudesta ja äidistä. Koin tuossa katkelmassa olevan paljon niitä kipupisteitä, mitä itse äitinä tunnen. Kaiken kaikkiaan siis hyvin mielenkiintoisen oloinen teos, sellainen, jonka teemoja jää varmasti pyörittelemään päässä vielä pitkään.

    • Pakosti sitä miettii myös sitä mitä Liv Ullmann on tästä kirjasta ajatellut. Kirjassa ei annettu hänestä kamalan mairittelevaa kuvaa äitinä. Mutta toisaalta löytyi kuitenkin myös paljon ymmärrystä. Kaikesta kritiikistä huolimatta tytön suhde vanhempiinsa oli ennen kaikkea rakastava.

  8. En ole tainnut lukea koskaan teosta norjalaiselta kirjailijalta… Linn Ullmann on kyllä nimenä minulle tuttu ja tämän teoksen tematiikka vaikuttaa sen verran kiinnostavalta, että voisin vihdoinkin korjata tilanteen.

    • Oho, etkö ikinä? Niitä käännetään kuitenkin koko ajan tosi paljon: dekkareita, knausgårdeja ja kaikkea siltä väliltä. Mutta jos haluat jonkun norjalaisen kirjan joskus lukea, niin tästä on kyllä hyvä aloittaa! 🙂

      • Muistin juuri, että olen tainnut lukea kaksi norjalaista kirjaa, mutta olen lukenut ne lapsena: Thorbjørn Egnerin Kolme iloista rosvoa ja Satu hammaspeikoista. 😀 Aikuisten kirjallisuutta en ole kuitenkaan lukenut koskaan norjalaiselta kirjailijalta, joten voisin tehdä siinä suhteessa parannuksen.

  9. Olen kuullut tästä paljon kehuja. Vielä en ole saanut itse luettua, mutta taidan postauksesi myötä nostaa tätä korkeammalle pitkällä lukulistallani!

  10. Mä olen Linn Ullmannia vähän vältellyt jo aiemmin, mutta tämä teksti vaan vahvistaa sitä käsitystä, etten taida vieläkään kokeilla. (Norjalainen kirjallisuus kiinnostaisi siis kyllä, mutta liian harvoin tuntuu löytyvän kiinnostavia käännöksinä.)

    • Oho! Mun mielestä taas Suomeksi käännetään koko ajan kiinnostavaa norjalaista kirjallisuutta! Ja vuosikymmenten varrella on käännetty myös paljon klassikoita. Mun mielestä myös Linn Ullmann on ihana, mutta kaikki kirjat ei tietenkään sovi kaikille. 🙂

  11. Tekstiäsi lukiessani mietin, että tämänpä voisinkin ottaa Helmet haasteeseen Ikääntymisestä kertova kirja -kohtaan, kun siihen ei vielä oikein ole sopivaa kirjaa löytynyt. Sitten huomasin, että sinäkin sijoitit tämän samaa kohtaan.

    En ole lukenut Linn Ullmannilta mitään, joka on tosi kumma juttu. Ostin kerran yhden hänen kirjansa norjaksi ja aloitin, mutta sitten lukemiseen tuli niin pitkä tauko, että se jäi kesken. Omistan myös ruotsikin yhden hänen kirjansa jostain syystä.

    Bergmannin elokuvat on mulle suurinta luokkaa, joten tämän kohdalla mietityttää suht samat asiat kuin mitä sinäkin olet miettinyt. Tosin pakko sanoa sekin, että naistutkimusopintojen jälkeen suhde Bergmannin tuotantoon on muuttunut ongelmallisemmaksi.

    • Suosittelen kyllä kokeilemaan myös tätä kirjaa! Bergmaniakin kuvataan kuitenkin rakkaudella, vaikkei hän mikään vuoden isä ollutkaan. 😉 Tässä kirjassa tosiaan riittää teemoja, joten sopii hyvinkin moneen Helmet-haasteen kohtaan.

    • Ullmannin kirjat onkin hyvin erilaisia keskenään, joten ymmärrän hyvin, että ne herättävät erilaisia mielipiteitä. Siksikin hyvin mielenkiintoinen kirjailija. 🙂

  12. Linn Ullmann on tuttu kirjailija minulle, mutta vain nimenä. Minulla oli jokin hänen romaaninsa (olisikojan ollut Ennen unta), mutta sen lukemisesta ei tullut mitään. En muista miksi, siitä on jo aikaa ainakin kymmenen vuotta.

    Tämä Rauhattomat vaikuttaa kiinnostavalta, mutta samaan aikaan eipäkiinnostavalta: eli ristiriitaisia tuntemuksia herättää minussa tämä hieno kirjoituksesi. Moni mainitsemasi teema kiinnostaa, mutta toisaalta niiden runsaus häiritsee, myös omakohtaisuus arveluttaa: en yleensä halua tietää liikoja kirjailijasta, koska sinun tavoin pelkään pettyväni tai jonkin asenteessani muuttuvan tavalla, jota en halua. Pelkään, etten enää osaa erottaa kirjaa ja kirjailijaa ja alan esimerkiksi vieroksua kirjailijan kirjoja, jos en pidä hänestä henkilönä lukemani perusteella.

    • Mä ajattelen usein samalla tavalla: en halua tietää kirjailijasta itsestään liikaa, koska pelkään että luen sen jälkeen kirjojakin eri tavalla. Perhe Bergman-Ullmann oli kuitenkin jo entuudestaan niin tuttu, että tää kirja toi siihen kuvioon vaan lisää kiinnostavia näkökulmia. 🙂

  13. Näitä oli tänään kirjaston varaushyllyssä kaksin kappalein muille tulleina, ja mietin että mistä tämä kirja oli niin tuttu, mutta täältähän se! Olin lukaissut postauksesi jo aiemmin tällä viikolla osittain läpi, nyt hauska lukea ihan ajatuksella. 🙂 Kuulostaa mielenkiintoiselta, sellaiselta, johon en olisi taaskaan ilman kirjablogeja edes ymmärtänyt haluta tarttua!

  14. Tämä kuulostaa todella kiinnostavalta kirjalta, pitääkin pitää huoli, että osuu käsiin. Taiteilijoiden elämästä on kiinnostavaa lukea ja varsinkin, kun samoja tapahtumia ja ihmissuhteita näkee useammalta kantilta.

  15. En ole lukenut Linn Ullmannia, vaikka yksi hänen kirjansa löytyy hyllystänikin. Kirjoituksesi sai innostumaan, ja erityisesti tämä Rauhattomat kiinnostaa. Olen sentään nähnyt varmaan melkein kaikki Ingmar Bergmanin leffat, monet niistä “liian aikaisin”, eli nykyisellä elämänkokemuksella niistä saisi paljon enemmän irti. Tämänkin kirjan pidän mielessä.

    • Jos Bergman on tuttu, niin tää on kyllä lukemisen arvoinen kirja! 🙂 Ja toki muutenkin, mutta erityisesti jos henkilöhahmot ovat entuudestaan tuttuja.

  16. Pingback: Helmet-lukuhaaste 2017 | Les! Lue!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s