Kansi: WSOY

“-Minä tunnen sinut paremmin kuin kukaan, Mai jatkaa.

-En nyt oikein tiedä, Johan sanoo.”

Linn Ullmannin “Armo” on pieni tiukka kirja. Se kertoo Johanista, joka on kuolemassa syöpään ja tämän nuoresta vaimosta Maista. Johan haluaa kuolla arvokkaasti sitten, kun oikea aika koittaa ja hän pyytää lääkärivaimoaan auttamaan. Mai kieltäytyy ensin, mutta suostuu lopulta.

Pian lukija kuitenkin huomaa, ettei tilanne olekaan aivan näin yksinkertainen. Miksi Mai suostuu Johanin pyyntöön? Haluaako hän auttaa miestään vai kokeeko hän itsekin helpottavaksi päästä eroon sairaasta puolisostaan? Onko Mai jalo ja rohkea vai vain itsekäs? Luottaako Johan tähän sittenkään vai onko hänellä syytä pelätä vaimoaan? Kuka päättää milloin oikeastaan on “oikea aika”?

Kirjasta tuli mieleen Riikka Pulkkisen “Raja” ja muutamia muitakin eutanasiaa käsitteleviä kirjoja. Mutta tässä kirjassa asenne oli jotenkin viiltävämpi. Viimeisen sivunkaan jälkeen ei voi olla aivan varma oliko kertomus suuri rakkaustarina vai hyytävä kuvaus vallasta.

Kumpikaan päähenkilöistä ei ole kovin sympaattinen. Johan on jotenkin liian reppana ja tekeytyy uhriksi, Mai taas valehtelee pienistä turhanpäiväisistä asioista vailla syytä ja sanoo ääneen totuuksia, jotka voisi jättää sanomattakin. Kun valhetta on niin paljon joutuu lukijakin pohtimaan mihin oikeastaan voi luottaa. Rakastavatko nämä ihmiset kuitenkin toisiaan vilpittömästi? Ovatko kyyneleet vilpittömiä ja kuka sen mittaa milloin ihminen oikeastaan on vilpitön? Onko valehteleminen väärin, jos valheesta ei ole mitään haittaa? Onko uhraus oikea uhraus, jos sen tekee mielistelläkseen? Kirjassa vihjaillaan ja käännellään asioita ympäri ja osoitetaan, ettei todellakaan ole helppoa mitata ja laskea kuka täällä toimii moraalisesti oikein.

Mielenkiintoista kirjassa on lisäksi sen kaikkitietävä kertoja. Ensimmäisessä lauseessa kertoja puhuu “ystävästäni Johanista”, sen jälkeen ei enää vihjata kuka kertoja on. Onko kertojanääni Johan itse haudan takaa vai onko kertoja sittenkin Mai? Pieni kielellinen kikka, joka hämmensi itseäni ja aiheutti epäilyjä siitä voiko itse kertojaankaan luottaa.

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kirja, joka on kerännyt Norjassa palkintojakin ja sovitettu myös näyttämölle. Suosittelen!

“Koirakeskustelu oli värittänyt hedän päiväänsä. Ei hän edes halunnut koiraa. Kun Charley lopetettiin kahdeksan vuoden ikäisenä, hän päätti ettei hänestä enää ikinä tulisi koiranomistajaa. Päivää ei siis pilannut toive koirasta, vaan se että aivan tavallinen aviopuolisoiden välinen keskustelu siitä hankkisivatko he koiran vai eivät muuttui niin pahuksen eksistentiaaliseksi. Elämän ja kuoleman kysymykseksi niin kuin kaikki muukin tällä hetkellä.”

Kirja on lainattu kirjastosta ja se julkaistiin alunperin norjaksi vuonna 2002. WSOY:n suomenkielinen laitos on vuodenlta 2004. Kirjan on suomentanu Tarja Teva. Alkuperäinen nimi ”Nåde”.

Teksti on julkaistu alunperin vanhassa “Kertomus jatkuu” -blogissani lokakuussa 2009.