Viimeinen viikko on sujunut vahvasti kirjallisissa tunnelmissa. Viime viikon torstaina kävin Litteraturhusetissä kuuntelemassa Anne B. Ragdea ja Erlend Loeta. Lauantaina tapasin norjalaisia kirjailijoita ja kirjabloggaajia, kun kirjabloggaajat jakoivat palkinnot viime vuoden parhaille kirjoille. Ja keskiviikkona vierailin vielä Lambertseterin kirjastossa, jossa tyttäreni oli mukana huaskassa kirjajuhlassa. Kiirettä pitää!

Jos joku Berliininpoppelit-fani ei ole vielä kuullut, niin Anne B. Ragde on tosiaan kirjoittanut neljännen osan suopersuosittuun ‘Berliininpoppelit’-trilogiaansa. Ja nyt näyttää siltä, että tarina jatkuu vielä tämän neljännen osan jälkeenkin! Mahtavaa! Jo vuonna 2010 valitin vanhassa ‘Kertomus jatkuu‘-blogissani, että tarina tarvitsee vielä neljännenkin osan:

“Luin nyt vihdoin viimeisen osan Neshovin-trilogiasta eli Anne B. Ragden kirjan “Vihreät niityt“, joka on jatkoa “Berliininpoppeleille” ja “Erakkoravuille“. Tosin en usko, että tämä on trilogia, vaan päätän luottaa vakaasti siihen, että Ragde kirjoittaa tarinalle jatkoa. Olen kuullut kommentteja, ettei sarjan kolmas osa olisi yhtä hyvä kuin edelliset. Minun mielestäni se riippuu hyvin paljon siitä oliko tämä muka tosiaan vimeinen osa vai ei. Jos tarina loppui tähän niin vähän nihkeä loppu kyllä, täytyy myöntää, jos taas jatkoa vielä joskus tulee, niin kirja oli mielestäni ihan yhtä hyvä kuin edellisetkin. Esimerkiksi “Erakkoravut”-kirja loppui aivan hullulla tavalla! Jos se olisi ollut sarjan viimeinen kirja olisin vihannut sitä syvästi. Vähän samaa oli tässä “Vihreät niityt”-teoksessa. Ei näin saa kirjasarjaa lopettaa! Mutta yhden osan sarjassa saa. Eli siitä vaan Ragde kirjoittamaan lisää niin lupaan tykätä tästäkin kirjasta!”

Heh heh… No, nyt se neljäs osa on vihdoin kirjoitettu ja julkaistu ja norjalaisissa lehdissä sitä on jo kehuttukin. Kirja odottaa hyllyssäni omistuskirjoituksen kera. Nyt vaan pitäisi päättää, että hyppäänkö suoraan kyytiin vai luenko ensin muistin virkistämiseksi koko “trilogian” vielä kerran.

Ragden ja Loen keskustelu Litteraturhusetissä oli todella mielenkiintoinen ja hauska. Haastattelijana toimineen Loen ei tosin tarvinnut juuri puhua, sillä Ragdelta pulppusi tarinaa ja hänen esiintymisensä oli paikoittain lähes stand upia. Ei ihme, että naisen kirjat ovat saavuttaneet niin suuren suosion, sillä Ragde on todellinen tarinankertoja, myös puhuessaan. Yleisö nauroi läpi haastattelun, kun Ragde tarinoi lapsuudestaan, opiskeluistaan ja varhaisista työpaikoistaan. Hän kiitteli äitiään, joka on aina lukenut paljon ja antanut lapsilleen mallin lukemiseen. Myös Ragde itse on aina ollut suuri lukutoukka, joka inhoaa aurinkoisia päiviä, jolloin täytyy lähteä ulos tekemään asioita eikä saa nyhjöttää kotona lukemassa. Ragde sanoi, että on vähättelyä sanoa, että lukeminen olisi hänelle “tärkää”, lukeminen on yhtä kuin elämä. Kommentti, johon monien kuulijoiden oli helppo yhtyä!

Miksi Ragde sitten päätti kirjoittaa trilogialleen jatkoa? Ragde sanoi, että koki sarjaa kirjoittaessaan, että tarinan todellinen päähenkilö oli Neshov-suvun maatila. Hän ajatteli, että kolmannen kirjan lopussa maatilan tarina oli kirjoitettu loppuun. Vuosien ajan häneltä pyydettiin jatkoa, mutta kirjailija itse koki kertoneensa jo kaiken. Jossain vaiheessa, vuosia myöhemmin, hän sitten kuitenkin päätti lukea kirjasarjan uudestaan läpi, uusin silmin ja tajusi, ettei tarina olekaan lopussa. Ragde ei halunnut kertoa kenellekään kirjoittavansa neljättä osaa ja hihitteli vain itsekseen tarinaa kirjoittaessaan ja nautiskeli ajatuksesta miten muut tulevat yllättymään. Hän onnistuikin säilyttämään salaisuutensa siihen asti, että kirja oli valmis.

Norjassa Anne B. Ragde koetaan jossain määrin viihteellisempänä kirjailijana kuin Suomessa.  Jossain vaiheessa Erlend Loe kysyikin missä kohtaa kirjallista kenttää Ragde näkee itsensä, mutta tähän Ragde ei halunnut vastata. Hän sanoi, että on jo kauan aikaa sitten hyväksynyt sen, että kun Knausgård kirjoittaa kymmeniä sivuja siitä miten teepussia liotetaan kuumassa vedessä, se on taidetta, mutta kun Ragde itse tekee saman, niin se on viihdettä. “Sånn er verden”, sellainen maailma vain on. Ragde sanoi, ettei jaksa asiaa murehtia.

Loe ja Ragde puhuivat paljon myös Ragden kirjoitusmetodeista (Ragde kirjoittaa kirjansa yleensä suoraan alusta loppuun), rakkaudesta Trondheimiin (täydellisen kokoinen kaupunki, josta löytyy kaikki tarpeellinen), köyhän lapsuuden jättämistä jäljistä (Ragde aloittaa edelleen aamunsa tarkistamalla pankkitilinsä saldon) sekä Pokemoneista. Kaiken kaikkiaan erittäin kiinnostava ja hyväntuulinen keskustelu!

Viime viikon lauantaina olinkin sitten mukana norjalaisten kirjabloggereiden jakaessa ‘Bokbloggerpris’-palkinnot viime vuoden parhaista kirjoista. Täällä Norjassa kirjabloggarit jakavat palkintoja aivan kuin Suomessakin, mutta kilpailusarjat ovat hieman erilaiset ja äänestys toteutetaan eri tavalla kuin Suomessa.

Pääpiirteissään erot menevät näin: Suomessa äänestetään vuoden paras kotimainen kirja, käännöskirja, tietokirja ja lastenkirja. Norjassa sarjoja on vain kaksi: vuoden paras romaani ja “avoin luokka”, jossa voi äänestää runoja, lastenkirjoja tai oikeastaan mitä tahansa paitsi romaania. Suomessa äänestys tapahtuu niin, että bloggaajat julkaisevat äänensä blogeissaan samaan aikaan sovittuna päivänä, joista äänestyksen emännät/isännät käyvät laskemassa äänet. Norjassa taas äänet lähetetään tietyistä kirjabloggareista koostuvalle Bokbloggerpris-komitealle sähköpostitse ja aikaa ensimmäisen kierroksen äänestykseen on jopa viikko. Suomessa äänestää saa kuka tahansa, joka on kirjoittanut äänestämästään kirjasta blogiinsa. Norjassa äänestäjän täytyy olla nimenomaan riippumaton kirjabloggari, esim. muotibloggareita tai kustantamon alla bloggaavia ei oteta mukaan. Suomessa voi äänestää kolmea kirjaa per kategoria, Norjassa jopa seitsemää.

Suurin ero on kuitenkin siinä, että Norjassa äänestyskierroksia on yhteensä kolme. Kun ensimmäiset äänet on laskettu tammikuun alussa, julkaistaan “pitkä lista” eli 12 eniten ääniä saanutta kirjaa. Näistä äänestetään vielä uudestaan ja tammikuun lopussa julkistetaan “lyhyt lista” eli kuusi eniten ääniä saanutta kirjaa (kolme romaania ja kolme jotakin muuta genreä edustavaa kirjaa). Tämän jälkeen seuraavan puolen vuoden ajan kirjabloggaajat lukevat yhdessä nuo 6 kirjaa. Helmikuussa luetaan yhdessä yksi ehdokas ja blogataan siitä, maaliskuussa toinen ehdokas jne. Kunnes syksyyn mennessä kaikki ehdokkaat on luettu yhdessä ja ne ovat saaneet blogeissa runsaasti huomiota. Vasta tämän jälkeen on viimeinen äänestyskierros, jonka aikana selviävät kaksi voittajaa, vuoden paras romaani ja vuoden paras “avoimen luokan” voittaja.

Viime lauantaina voittajat siis vihdoin viimein julkistettiin Litteraturhusetissä. Lyhyen listan kuudesta ehdokkaasta paikalle oli päässyt neljä: Bjørn Vatne kirjallaan ‘Slik skal vi velge våre ofre‘, Maja Lunde kirjallaan ‘Bienes historie‘ (kirja on ilmestynyt tänä syksynä myös suomeksi nimellä ‘Mehiläisten historia‘), Morten Strøksnes kirjallaan ‘Havboka‘ ja Lisa Aisato ‘Astrid Lindgren‘-kuvakirjallaan. Olin erityisen kiinnostunut Lisa Aisaton haastattelusta, sillä hänen kuvittamansa kuvakirja Astrid Lindgrenistä on iki-ihana! Kirjoitan kirjasta varmasti pian enemmänkin ja toivoisin kovasti, että kirja käännettäisiin myös suomeksi! Toki aion lukea myös ‘Mehiläisten historian’ ja voi hyvin olla, että tuo ‘Havboka’ löytää tiensä mieheni joululahjapakettiin, sen verran sekin alkoi kiinnostaa.

Kirjailijoiden haastattelujen jällkeen vuoden romaaniksi julkistettiin esikoiskirjailija Bjørn Vatnen teos ‘Slik skal vi velge våre ofre’, joka kertoo aivan tavallisesta yksinhuoltajaisästä, joka ylläpitää netissä anonyymiä trollaavaa vihablogia. Avoimen luokan taas voitti Morten Strøksnesin merestä ja kalastamisesta kertova runollinen ‘Havboka’.

Kirjailijoiden haastattelujen ja kukitusten jälkeen järjestettiin vielä hauska kirjallinen tietokilpailu ja kirjojen vaihtotori. Vein torille melkoisen kasan vanhoja kirjojani ja nappasin mukaani melkein yhtä monta lukematonta. Oikeastaan erilaisia kirjabloggaaja-tapahtumia olisi olllut tarjolla koko viikonlopuksi, mutta valitettavasti en itse tällä kertaa päässyt mukaan illalliselle ja muihin tapahtumiin. Oli kuitenkin kivaa tavata muita kirjabloggaajia  edes tämänkin verran.

Mutta eivät kirjalliset tapahtumat tähän loppuneet! Keskiviikkoillan vietimmekin sitten tyttäreni kanssa lähikirjastomme “Kesäkirjajuhlissa”. Kirjasto haastoi kaikki 1-5-luokkalaiset koululaiset lukemaan kesäloman aikana 5 kirjaa ja kaikki, jotka tässä onnistuivat saivat kutsun kirjajuhlaan kirjastolle. Me aikuist emme päässeet mukaan itse juhlaan, mutta vakoilin juhlijoita ylemmästä kerroksesta. Tilaisuudessa vieraili lastenkirjailija Christian Wiik Gjerde, joka luki otteita kirjastaan “Jakta på firkløveren“. Sen jälkeen halukkaat saivat kirjailijan nimikirjoituksen, muutamalle onnekkaalle arvottiin kirjapalkintoja ja kaikille tarjottiin mehua ja pullaa. Juhlan jälkeen lapset olivat iloisia, meluisia ja vain pikkuisen hysteerisiä. Hauskaa siis oli!

Huh, olipas kirjaisa ja ihana viikko! Tällaisia lisää!