Yleistä

10 vuotta kirjabloggaajana

Kuva / Bilde: Reeta / Les! Lue!

Kuva / Bilde: Reeta / Les! Lue!

Tänään on tasan 10 vuotta siitä, kun julkaisin ensimmäisen postauksen vanhassa ‘Kertomus jatkuu‘-blogissani. Olen siis blogannut kirjoista jo 10 vuoden ajan, huh! Olen tutustunut blogini kautta ihaniin ihmisiin, saanut mahtavia kirjavinkkejä ja päässyt mukaan mielenkiintoisiin kirjallisiin tempauksiin. Ennen kaikkea yksityisestä ja yksinäisestäkin harrastuksestani on tullut yhteisöllisempi. Ilman bloggaamista lukisin todennäköisesti yhtä paljon kuin nytkin, mutta en pääsisi jakamaan ajatuksiani muiden kanssa. Kirjabloggaamisen parhaita puolia onkin juuri tuo yhteisöllisyyden tunne, tieto siitä, etten ole yksin. Maailmassa on muitakin, jotka ahmivat tarinoita, rakastavat vanhojen kirjojen tuoksua ja tykkäävät kyhjöttää sohvan nurkassa lukemassa.

Tällaisten pyöreiden vuosien naksahtaessa mittariin on pakko pysähtyä ja miettiä miten tästä eteenpäin? Aionko kirjoittaa kirjablogiani vielä seuraavat 10 vuotta? Blogien suosio alkaa ylipäätään olla jo hiipumassa ja monet ovatkin siirtyneet nopeampiin ja lyhyempiin keskusteluihin esim. Instagramissa tai Twitterissä. Minunkin blogini löytyy sosiaalisesta mediasta, mutta ainakin tällä hetkellä koen, että haluan ehdottomasti jatkaa myös bloggausta. Kymmenen vuoden bloggaamisen jälkeen ajatus lopettamisesta tuntuu haikealta. Lopettamisen sijaan toivonkin, että seuraavan kymmenen vuoden aikana löytäisin bloggaamiselle vähän enemmän aikaa tai että oppisin bloggaamaan hieman järjestelmällisemmin, pääsisin postaamaan useammin ja säännöllisemmin. Saa nähdä miten käy.

Iso kiitos kuitenkin kaikille lukijoilleni viimeisten 10 vuoden ajalta ja tervetuloa mukaan tulevaisuudessakin!

8 thoughts on “10 vuotta kirjabloggaajana

  1. Paljon onnea 10-vuotiaalle blogillesi! On sen verran pitkä aika kyseessä, että pistää tällaisen noviisin nöyräksi. Toivottavasti blogillesi kertyy vielä monia vuosia lisää! 🙂

    • Kiitos! 🙂 Pieni tarkennus, että tämä blogi on vasta 4-vuotias, mutta koska bloggasin vanhassa blogissani 6 vuotta, niin itse olen kirjabloggaajana 10-vuotias.

  2. Onnittelut tosi pitkästä blogiurasta! Tätä blogia on kiva seurata, ja tänne tuomasi norjalaiset kirjat ovat mukava ikkuna sikäläiseen kirjallisuuteen.

    • Kiitos! 🙂 Haluaisin raportoida vielä paljon enemmän, kummallakin kielellä. Vinkata kirjoista, joita kannattaa kääntää ja mainostaa eri maissa tapahtuvia kirjallisuushässäköitä. Mutta kirjoitusaika on aina niin kortilla… Toisaalta, kun bloggaa tälleen vähän hissukseen eikä ihan joka päivä (tai aina edes joka viikko) niin sitten jaksaa blogatakin sitkeästi vuodesta toiseen. 🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.