Norjalaiset kirjat

Vihreät niityt (Anne B. Ragde)

Kansi: Tammi

Vihreät niityt‘ on kolmas osa Anne B. RagdenBerliininpoppelit‘-sarjaa. Pitkään uskottiin, että ‘Vihreät niityt’ on trilogian päätösosa, mutta kuten nyt tiedämme, Ragde innostui vuosikymmenen tauon jälkeen sittenkin jatkamaan sarjaansa. Neljäs osa ‘Perintötila‘ on ilmestynyt suomeksi tänä syksynä ja viides osa ‘Liebhaberne‘ on juuri ilmestynyt norjaksi. Kuudeskin osa  on vielä tulossa, ilmeisesti jo ensi vuonna. Saa nähdä  malttaako kirjailija sen jälkeen vihdoin lopettaa vai pitääkö hän taas hieman taukoa ja palaa asiaan 2020-luvun lopulla!

Minun puolestani Ragde voi hyvin jatkaa sarjaansa ihan niin kauan kuin huvittaa. Tykkään Neshovin suvusta sen verran, etten millään malttaisi luopua heidän seurastaan. Nautin Ragden tavasta yhdistää tragediaa ja huumoria, synkkää ja kevyttä. Kirjoitin aikoinaan vanhassa Kertomus jakuu -blogissani ‘Vihreät niityt’ luettuani: “En usko, että tämä on trilogia, vaan päätän luottaa vakaasti siihen, että Ragde kirjoittaa tarinalle jatkoa.” Ja kappas vaan, olin oikeassa!

Olin aikoinaan järkyttynyt tavasta, jolla Ragde lopetti ‘Vihreät niityt’. Tunsin, että päähenkilöiden, ennen kaikkea Torunnin, tarina jäi aivan kesken. Olin vuosi sitten kuuntelemassa Ragdea Oslon Litteraturhusetissä ja siellä kirjailija kertoi, että piti koko sarjan ajan päähenkilönä itse tilaa, ei niinkään ketään ihmisistä. Ja koska ‘Vihreät niityt’-kirjan lopussa tilan tarina tulee päätökseen, sai myös koko sarja päättyä.

Luin sarjan ensimmäiset osat uudelleen nyt alkusyksystä tuosta näkokulmasta, että päähenkilö onkin itse tila ja kolmannen kirjan loppu alkoikin tuntua loogiselta. Näillä ihmisillä on kaikilla oma suhteensa Neshovin ränsistyneeseen tilaan. Jopa Kööpenhaminaan paennut Erlend on yhä tiukasti kiinni sukutilassaan. Kaikilla heistä on toki muutakin elämää, mutta kirjasarjalle he ovat kiinnostavia ennen kaikkea niiden säikeiden kautta, jotka pitävät heidät kiinni tilassa.

Kolmas kirja käsittelee ennen kaikkea syyllisyyttä. Läpi kirjan Torunn on masentunut ja koke syyllisyyttä isänsä kohtalosta. Hän ei pysty päättämään haluaako jatkaa sikojen hoitoa vai ei. Erlendillä ja Margidolla on omat suunnitelmansa tilalle ja heille molemmille sopii erittäin hyvin, että Torunn raataa tilalla yksinään ja pitää samalla huolta vanhasta Tormodista. Lukijan tekee mieli ravistella noita kahta enoa, jotka jättävät Torunnin niin yksin. Erlend elää pilvilinnoissaan ja haaveilee isyydestä, Margido jatkaa pidättyväistä elämäänsä hautausurakoitsijana, välttelee muutosta ja pohtii jumalsuhdettaan. Hahmoina he ovat kaikki herkullisia. Erlend on hurmaava ja ärsyttävä, mutta loppupeleissä vahva selviytyjä. Hänen eloisuutensa ja impulsiivisuutensa on täydellinen vastakohta Margidon pysähtyneisyydelle. Margido taas on rasittavan jähmeä, mutta hänen moraaliset pohdintansa syventävät hahmoa ja tekevät miehestä sympaattisen. Vanha Tormod on ennen kaikkea traaginen hahmo, joka tyytyy liikuttavan vähään. Ja näiden miesten välillä kamppailee kiltti ja tunnollinen Torunn, joka ei suostu päästämään itseään helpolla. Lukijan onkin pakko miettiä missä vaiheessa tunnollisuus muuttuu pelkäksi marttyyriudeksi.

Itsekkyys, epäitsekkyys, uhrautuvaisuus, avuliaisuus, toisten tuomitseminen, anteeksianto, anteeksi pyytäminen, katkeruus. Kaikesta siitä on Neshovin suku tehty.

Nyt neljännen osan kimppuun!

Kirja on lainattu kirjastosta. Julkaistu norjaksi vuonna 2007, suomennos vuonna 2009. Kirjan on suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen ja sen alkuperäinen nimi on “Ligge i grønne enger“.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s