Kansi: WSOY

“Pikku Eyolf” on taattua Henrik Ibseniä! Itsekeskeisiä ihmisiä, jotka kohtalo pakottaa pysähtymään ja tarkastelemaan elämäänsä rehellisesti.

Näytemän alussa kirjailija Alfred Allmers palaa kotiin. Mies on lääkärin määräyksestä viettänyt muutaman viikon tunturi-ilmastossa ja kotona häntä ovat odottaneet kiihkeästi Rita-vaimo ja pieni rampa Eyolf-poika. Myös kirjailijan siskopuoli ilahtuu miehen palatessa kotiiin. Tunturissa mietiskellessään Allmers on ymmärtänyt, ettei ehkä olekaan tarpeeksi taitava kirjoittaakseen valmiiksi elämäntyökseen suunnittelemansa kirjaa “Inhimillisestä vastuusta” ja on ymmärtänyt, että hänen elämäntehtävänsä onkin toisaalla. Nyt kotiin palatessaan Allmers on vakuuttunut, että aikoo käyttää kaiken energiansa pienen vauvana vammautuneen poikansa Eyolfin auttamiseen. Aikaisemmin kirjailija on keskittynyt vain työhönsä eikä ole juuri huomioinut poikaansa, mutta nyt mies on havahtunut isyyteensä ja siihen, että pieni onneton poika tarvitsee juuri häntä ja hänen kykyjään.

Rita-vaimo on jo aikaisemmin ollut mustasukkainen miehen kirjoille ja työlle, jotka ovat pitäneet miehen kiireisenä ja poissa perheen luota. Nyt vaimo kuitenkin tyrmistyy kuullessaan, että mies aikoo tästä lähtien omistautua vain pojalleen. Mustasukkaisuuspuuskassaan vaimo huutaa, ettei halua minkään tai kenenkään tulevan heidän väliinsä. Hän haluaa miehen vain itselleen eikä tahdo jakaa tätä edes lapsensa kanssa.

Ja sitten tapahtumat alkavat vyöryä eteenpäin oikein toden teolla. Murhetta, syyllisyyttä, salaisuuksia, pettymyksiä, uusia alkuja ja lopulta ehkä jonkinlainen vapautus ja sosiaalisen omantunnon herääminen. En halua paljastaa juonesta liikaa, sillä tässä näytelmässa käänteet ja yllätykset ovat keskeisiä, mutta suosittelen lukemaan kirjan!

“Pikku Eyolf” on hyvin nopealukuinen näytelmä, mutta noissa muutamassa sivussa tapahtuu paljon. Kuten niin monissa muissakin Ibsenin näytelmissä, myös tässä keskeisiä ovat moraaliset valinnat. Kuinka kohtelemme läheisiämme? Osaammeko olla rehellisiä itsellemme vai elämmekö valheessa? Näemmekö asemamme yhteiskunnassa? Autammeko muita? En koskaan lakkaa hämmästelemästä Ibsenin kykyä sanoa ääneen julmia totuuksia. Kulissit sortuvat ja ihminen tulee esiin kaikkine heikkouksineen ja typeryyksineen. Ja silti tuo alastomuus on myös vapauttavaa. Muutos on mahdollista. Ja Ibsen on aina yhtä ihana!

Kirja on kolmas Lue lukutaitoa -kampanjaan lukemani kirja.

Kirja on itse ostettu ja se julkaistiin alunperin norjaksi vuonna 1894. WSOY:n suomenkielinen laitos on vuodelta 1962. Kirjan on suomentanut Katri Palola. Alkuperäinen nimi “Lille Eyolf“.