Kansi: Martti Ruokonen / Johnny Kniga

Jo Nesbøn “Aave” on jo yhdeksäs Harry Hole -dekkari enkä siksi ole varma kuinka paljon uutta sanottavaa kirjasta löytyy. Jos tykkäät Nesbøn dekkareista pidät varmasti tästäkin. Kirja ei ole sarjan paras (mielestäni ne parhaat sijoittuvat sarjan keskivaiheille), mutta  se on silti ehdottomasti parempi kuin sarjan edellinen “Panssarisydän“, joka oli itselleni jo liiankin  raaka.

Kun Harry Hole kuulee, että hänen entisen naisystävänsä Rakelin poikaa Olegia syytetään toisen narkomaanin murhasta, päättää hän lentää ulkomailta takaisin Osloon selvittämään murhaa. Tutkimus vie Harryn ja lukijan syvälle Oslon huumemaailmaan, jossa riittää traagisia kohtaloita ja jännittäviä juonenkäänteitä.

Dekkaristina Nesbø on ehdottomasti omaa luokkaansa, mutta silti tuntuu, että nämä Harry Hole -tarinat alkavat vähitellen jo toistaa itseään. Hyvien kirjojen kohdalla lukija toivoo, että paksukin kirja jatkuisi vielä pidempään, mutta viimeisten kolmen Nesbø-dekkarin kohdalla olen huomannut miettineeni, että tarinan voisi kertoa hieman pienemälläkin sivumäärällä.

Kuten ennenkin, nautin Nesbøn kirjoissa erityisesti elävästä ja rehellisestä Oslon kuvauksesta ja täytyy myöntää, että kirjan luettuani olen katsellut keskustan narkomaaneja hieman eri näkökulmasta. Osloa kutsutaan Pohjoismaiden, kenties koko Euroopan heroiinipääkaupungiksi ja se on kenen tahansa keskustassa kulkevan helppo uskoa. Suomeen ovat  viime vuosien aikana saapuneet ulkomaalaiset kerjäläiset, mutta meiltä Oslosta löytyy vähintään yhtä paljon kotimaisia, norjalaisia kerjäläisiä. He eivät ole alkoholisteja, vaan narkomaaneja, jotka saattavat piikittää itseään täysin avoimesti keskellä rautatieasemaa. Itse en ole koskaan kokenut, että keskustassa liikkuminen olisi sen vaarallisempaa kuin Helsingissäkään, mutta kyllä narkomaanien näkyminen katukuvassa hätkähdyttää edelleen. Niin paljon traagisia kohtaloita ja surua.

Tuntuukin luontevalta, että yhteiskunnallisista aiheista kirjoittava Nesbø on sijoittanut kirjansa juuri Oslon huumemaailmaan. Toki hän on sivunnut narkomaaneja jo edellisissä kirjoissaan, mutta jollain tapaa “Aave” on kyllä omistettu juuri tälle surulliselle ja näkyvälle osalle Osloa.

Vaikka Holen itsetuhoisuus alkaa jo kyllästyttää, tiedän lukevani varmasti myös sarjan seuraavan osan, tänä vuonna ilmestyneen kirjan “Poliisi“. Ja vaikka tässä marmatan siitä, miten sarja toistaa itseään, on Nesbø silti edelleen lempidekkaristejani ja minä jo totaalisen koukussa. Narkkari mikä narkkari.

“Aaveesta” on kirjoitettu aikaisemmin ainakin blogeissa Hemulin kirjahylly, Tarukirja ja Rakkaudesta kirjoihin.

Kirja on lainattu kirjastosta. Julkaistu norjaksi vuonna 2011. Johnny Knigan suomenkielinen laitos samalta vuodelta. Kirjan on suomentanut Outi Menna ja sen alkuperäinen nimi on “Gjenferd“.