Kansi: Karisto

“Haluatko matkustaa kuuhun? Oletko 14-18-vuotias?”

Johan Harstadin “Darlah – 172 tuntia kuussa” on kauhugenreen sijoittuva nuortenkirja, jossa NASA päättää lähettää kolme teini-ikäistä avaruuteen. Edellisestä kuumatkasta on jo vuosikymmeniä ja nyt NASA haluaa palata kuuhun tutkimaan salaperäistä ilmiötä, josta he eivät ole koskaan aiemmin kertoneet julkisuuteen. Jotta hankkeelle saataisiin rahoitusta, päätetään pistää pystyyn kunnon mediasirkus ja maailmanlaajuiset arpajaiset, joiden voittajat, kolme alaikäistä nuorta, lennätetään astronauttien mukana avaruuteen.

“DARLAH rakennettiin 1972-1974. Eli heti ensimmäisten kuulentojen jälkeen. Mutta tukikohta sijaitsee Rauhallisuudenmeren alueella, jonne Armstrong ja Aldrin laskeutuivat vuonna 1969, kuten tiedättekin. Sinnehän ei laskeuduttu enää kertaakaan sen jälkeen.”

“Uskaltaako tässä kysyäkään, miksi se rakennettiin?” kysyi yksi miehistä, joka oli ollut tähän saakka aivan hiljaa. 

“Me löysimme sieltä jotain.”

“Jotain?”

“Juuri niin, jotain.”

Tarinan alkupuolisko on melkoisen laahaava. Kirjassa kuvataan puuduttavan yksityiskohtaisesti kolmen nuoren teiniangsteilua eri puolilla maailmaa. Nuoret kohtaavat rakkaussuruja, kiukuttelevat vanhemmilleen ja haaveilevat tulevaisuudesta. Kaikkea hallitsee voimakas ulkopuolisuuden tunne ja kaipuu jonnekin muualle, jonnekin kauas. Voi tietysti olla, että kirjan kohderyhmään kuuluvasta nämä kiukkuiset teinit ovat nimenomaan kirjan parasta antia, mutta omasta mielestäni heidän teiniahdistuksensa piti tarinaa hieman turhalla tyhjäkäynnillä.

Omslag: Cappelen Damm

Kun joukko lopulta pääsee avaruuteen, loppuu laahaus kuin seinään ja tilalle tulee hetki hetkeltä hyytävämmäksi muuttuvaa toimintaa. Loppua kohden kirja muuttuu todella pelottavaksi ja siksi tämä ei mielestäni sovikaan niille kaikkein nuorimmille nuortenkirjojen lukijoille. Minua aikuisenakin pelotti ja kammotti, että miten tässä vielä käy! Toisaalta, muistan hyvin, että olin itse teininä paljon rohkeampi kuin nykyisin, eivätkä kauhuelokuvat ja -kirjat pelottaneen tuohon aikaan yhtään niin paljon kuin nykyisin. Äidiksi tuloni jälkeen olen huomannut, että on paljon pelottavampaa samaistua päähenkilön vanhempiin, kuin päähenkilöön itseensä.  Kaikkien “Darlahin” omituisten juonenkäänteiden joukosta kaikkein epäuskottavinta olikin se, että kirjan vanhemmat ylipäätään päästivät alaikäiset lapsensa avaruuteen!

Kaiken kaikkiaan tykkäsin kirjasta kovasti. Kirjassa sekoitettiin iloisesti todellisia historiallisia tapahtumia, salaliittoteorioita ja perinteisiä kummitusjuttuja. Muutama avonainen langanpää jäi vähän kaihertamaan ja kuten sanoin, tarinan alku oli hieman laahaava, mutta muuten tarina oli erittäin viihdyttävä ja jännittävä. Kirjan idea itsessään on nerokas ja tarina imaisee mukaansa niin, että erityisesti viimeiset luvut on pakko hotkia vauhdilla. Suosittelen lämpimästi kaikille scifin ja kauhun ystäville!

Kirjasta on kirjoitettu ainakin blogeissa Olipa kerran kirjablogi, Kirjaston kummitus ja Lopunajan lauseet.

Kirja on lainattu kirjastosta. Julkaistu norjaksi vuonna 2008. Kariston suomenkielinen painos vuodelta 2012. Kirjan on suomentanut Elina Uotila ja sen alkuperäinen nimi on “Darlah – 172 timer på månen“.