Kansi: Jussi Jääsekeläinen / Sitruuna

“Mitä luulet?” Line kysyi ja istuutui. “Mikä murhan motiivi voisi olla?”

“Olen aina ajatellut, että motiiveja on kahdeksan.”

“Kahdeksan?”

Wisting nyökkäsi ja alkoi luetella: “Mustasukkaisuus, kosto, oman edun tavoittelu, halu, jännitys, ulkopuolisuus ja fanaattisuus.”

(…)

“Mikä on kahdeksas?”

“Se on ehkä kaikkein vaikein”, Wisting mietti. “Murha toisen rikoksen jälkien peittämiseksi.”

Rikostutkija Willian Wisting on pulassa. Häntä epäillään todisteiden väärentämisestä ja hänet pidätetään virasta juuri kun 17-vuotias tyttö katoaa. Tapaus muistuttaa vanhaa kaappausta, jonka tutkinnasta Wisting oli aikoinaan vastuussa. Nyt Wistingillä ei ole lupaa tutkia uutta tapausta ja sen lisäksi hänen täytyy yrittää todistaa syyttömyytensä todisteiden väärentämiseen. Vähitellen Wisting alkaa kalvaa epäilys siitä tekivätkö he aikoinaan tutkinnassa virheen. Onko syytön mies istunut vankilassa 17 vuotta?

Samaan aikaan Wistingin toimittaja-tytär Line tutkii Fredrikstadissa tapahtunutta umpimähkäiseltä vaikuttavaa murhaa ja harppoo tutkimuksissaan kaukana poliisin edellä. Siinä missä William Wisting on rauhallinen ja jähmeä rikostutkija, on hänen tyttärensä nopea, rohkea ja fiksu ja ainakin tässä kirjassa Line huristi reippaasti isänsä ohi päähenkilöksi. Täytyy toivoa, että tyttärellä on yhtä suuri rooli myös tulevissa kirjoissa, sillä Linen hahmo tuo muuten melko klassiseen ja kliseiseenkin tarinaan energiaa ja raikkautta.

Jørn Lier Horst on Norjan suosituimpia ja työteliäimpiä dekkaristeja. Tässä William Wisting -sarjassa on jo 12 osaa ja lapsille ja nuorille mies on kirjoittanut jännäreitä jo reippaasti yli 20. Erityisesti alakoululaisten keskuudessa miehen ‘Operasjon‘-sarja on todella suosittu. Suomeksi mieheltä on käännetty neljä kirjaa, Sitruuna kustannuksen toimesta tämä ‘Ajokoirat‘, ‘Suljettu talveksi‘ ja ‘Salamanterin arvoitus‘ ja tänä vuonna Otavan kautta ‘Luolamies‘. Olisi kiinnostava tietää miksi suomalainen kustantaja on vaihtunut ja miksi kirjojen kääntäminen päätettiin aloittaa suositun sarjan keskeltä.

Lier Horstin edellinen dekkari ‘Suljettu talveksi’ oli itselleni lievä pettymys, luultavasti siksi, että odotin jotakin jännempää. Jo Nesbø -fanina tykkään jännäreistä, jotka saavat minut oikeasti pelkäämään, mutta Lier Horstin lähestymistapa on toisenlainen. Hän tarjoilee lukijalle runsaasti teknistä tietoa poliisityöstä ja ratkoo mysteeriä auki pikkuhiljaa, mutta varmasti. ‘Ajokoirat’-kirjaa lukiessani osasin jo varautua siihen, että jännitystä ja säpsähtelyä on turha odottaa ja ehkä siksi tämä lukukokemus olikin positiivisempi. Tykkään Lier Horstin taidosta solmia langanpätkät siististi yhteen ja vastata tarinan lopussa kaikkiin lukijan kysymyksiin. Roikkuvat langat kun jäivät harmittamaan varsinkin Samuel Bjørkin ‘Yöpöllöä‘ lukiessani.

‘Ajokoirat’ oli siis parempi kokemus kuin ‘Suljettu talveksi’. Tästä kirjasta puuttui myös yhteiskunnallinen saarnaaminen, joka sarjan edellisessä osassa oli hieman liian osoittelevaa. Uskon lukevani myös tuon Otavan julkaiseman ‘Luolamiehen’ kunhan sen jossain vaiheessa käsiini saan.

Suoritan kirjalla Helmet-haasteen kohdan “Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia”, sen verran taitava ja nopea tuo Wistingin toimittajatytär oli. Oppisin mielelläni esimerkiksi kirjoittamaan järkevää ja loogista tekstiä yhtä nopeasti kuin Line.

Kirjasta on kirjoitettu myös blogeissa Hemulin kirjahylly ja Luetut.net.

Kirja on itse ostettu. Se on julkaistu norjaksi vuonna 2012 ja Sitruuna Kustannuksen suomenkielinen laitos on vuodelta 2016. Kirjan ovat suomentaneet Tiina Sjelvgren ja Aino Ahonen ja sen alkuperäinen nimi “Jakthundene“.