Kuva: Reeta / Les! Lue!

“Minä tiedän pilkulleen, miten koko juttu on käynyt. Sinä olet tietysti kysellyt häneltä sata ja seitsemänkymmentä kertaa päivällä ja yöllä: rakastatko minua, rakastatko minua niinkuin minä sinua, rakastatko minua kuolemaan asti, rakastatko minua kunnollisesti, uskallatko tehdä ristin kaulasi poikki siitä-. Ja sitten hän poloinen miettii, kunnes pää on ihan pyörällä, ja sitten hän sanoo “kunpa vain tietäisin”, ja sitten sinä retkahdat tuolille ja sanot: minä kuolen – oi jumala -.

Niin kyllä, Torkild, on todellakin ihmisiä, jotka miettivät miettimistään, rakastavatko he toisiaan, kunnes lopulta uskovat, etteivät he rakasta. Se on ihan samanlaista kuin minun anopillani – jos hän makaa valveilla tunnin ajan yöllä, niin ajattelee hän vain tuota unettomuuttaan, ja lopulta hän kuvittelee, ettei ole unnistanut silmiään kolmeen kuukauteen. Hän nukkuu kuin tukki suurimman osan yötä.”

Luin Sigrid Undsetin romaanin “Kevät” osana lukumaratoniani heinäkuun alussa. Kirja sopi mukaan myös Helmetin lukuhaasteeseen sekä omaan ikuisuushaasteeseeni, jossa yritän lukea vähintään yhden teoksen jokaiselta Nobel-palkitulta kirjailijalta. Norjaan noita kirjallisuuden Nobeleita on päätynyt tähän mennessä kolme ja Undsetin lisäksi palkinnon ovat saaneet myös Knut Hamsun ja Bjørnstjerne Bjørnson, joita molempia olen lukenut jo aiemmin, joten nyt olen vihdoin korkannut kaikki norjalaiset Nobel-kirjailijat!

Tykkäsin Undsetin “Keväästä” yllättävänkin paljon. Periaatteessa juonikuvaus on melko simppeli: Torkild Christiansen ja Rosa Wegner ovat lapsuudenystäviä ja Torkild on aina ollut avoin tunteistaan Rosaa kohtaan. Vuosien vääntämisen jälkeen nämä kaksi päätyvät lopulta naimisiin, mutta joutuvat kohtaamaan tragedian, joka muuttaa kaiken. Koko kirja siis pyörii tämän yhden parisuhteen ympärillä ja muutamassa kohdassa jatkuva vatvominen alkaa kyllästyttää sekä lukijaa että kirjan sivuhenkilöitä. Undset kuvaa henkilöitään kuitenkin niin kauniisti ja sellaisella lempeydellä, että lopulta sitä kuitenkin huomaa kiintyneensä jahkaavaan pääpariin ja toivovansa heille pelkkää hyvää.

Sekä Torkild että Rosa tulevat rikkinäisistä perheistä ja köyhistä oloista. Torkildin pappisisä on aikoinaan hylännyt perheensä rakastuttuaan rippikouluoppilaaseensa. Torkild ja hänen sisaruksensa on erotettu toisistaan, osa lähetetty sukulaisten luo ja osa jäänyt elämään sairaan ja harhaisen äidin luokse, joka on lopulta tehnyt itsemurhan. Rosan äiti on ollut tasapainoisempi, mutta miehensä kuoleman jälkeen heidänkin perheensä on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin ja äiti on ripustautunut tyttäreensä liiankin tiiviisti. Molemmat päähenkilöt elävät siis lapsuutensa (nykykielellä) syrjäytymisuhan alla, mutta kasvavat lopulta omia vanhempiaan tasapainoisemmiksi ihmisiksi. Läpi elämänsä nämä vaikeissa oloissa kasvaneet lapset kuitenkin etsivät kotia ja todistusta siitä, että on olemassa jotakin vakaata ja varmaa, rakkautta joka kestää.

“Sinulla oli kaikkea sitä, mitä me kaipasimme. Sinä tulit kodista, sen huomasi kaikista pienimmistäkin seikoista sinussa – minne sinä menit, siellä oli koti, jota sinä rakastit, sillä koti oli sinussa.”

Erityisen paljon pidin kirjan lopusta. Kaikkien tragedioiden jälkeen kasvavat rikkinäiset päähenkilöt sittenkin ja oppivat katsomaan ystävyyttä ja rakkautta aivan uudesta kulmasta.

Undsetin kirja tuntuu yllättävänkin modernilta ja sen henkilöt eläviltä. Kirja herätti kiinnostukseni Undsetia kohtaan ja lukisin mielelläni naiselta muutakin. Ainakin Undsetin “Kristiina Lauritsantytär” on sen verran tunnettu klassikko, että myös se olisi kiinnostavaa lukea. Kuten niin usein ennenkin, huomaan jälleen, että jokin näissä vanhoissa klassikoissa minua kiehtoo. Vanhan maailman kuvaus ja (melo)dramaattiset henkilöt koskettavat aina yhtä paljon. Tällä kertaa voin antaa lisäpisteitä myös kirjan kauniista kansista. Tämä ihana oranssi kirja on julkaistu juhlallisesti otsikon “Aikamme romaaneja” alla. Tykkään!

Kirja on itse ostettu. Julkaistu norjaksi vuonna 1914. WSOY:n suomenkielinen painos vuodelta 1938. Kirjan on suomentanut Väinö Jaakkola ja sen alkuperäinen nimi on “Våren“.