Kuva: Reeta / Les! Lue!

Rakastan erilaisia lukuhaasteita ja blogihaasteita, jopa siinä määrin, että yleensä unohdan valtaosan saamistani haasteista tai tempauksista, joihin olen ilmoittautunut mukaan. Esimerkkinä tämä “Viiden kirjan haaste”, joka kiersi muita blogeja jo viime talvena. Mutta parempi myöhään jne. Joten tässä vihdoin vastaukseni “Viiden kirjan haasteeseen”:

Kirja jota parhaillaan luen:

Jari Järvelän “Tyttö ja pommi“. Toukokuussa Aamulehdessä lytättiin trilogian kolmas osa ja perustelut menivät suunnilleen niin, että kriitikkoa kyllästytti lukea anarkistisista tytöistä eikä kirjaa voisi suositella aikuisille, koska se oli liian vetävä. No, pakkohan tuollaisesta kritiikistä on innostua! Ajattelin, että jos kirja ei kriitikon mielestä sovi vanhoille miehille, niin silloin sen täytyy olla nappivalinta minulle. En ole enää nuori anarkistinen tyttö, mutta luen sellaisista enemmän kuin mielelläni. Ostin siis oitis Järvelän trilogian ensimmäisen osan ja ensimmäisen 50 sivun perusteella tykkään kirjasta kovasti.

Kirja josta pidin lapsena:

Diana Wynne Jonesin “Tuli ja myrkkykatko“. Olin neljännellä luokalla kun luokkamme toinen lukutoukka Liisa suositteli tätä kirjaa minulle. Liisa oli niitä harvoja, jotka lukivat yhtä paljon kuin minä ja jaoimme toisillemme paljon vinkkejä. Liisa sanoi, että kirja oli omituinen ja pelottava, mutta todella hyvä, joten tartuin teokseen kiinnostuneena ja ihastuin siihen korviani myöten. Ahmin sen jälkeen Wynne Jonesin muitakin kirjoja (esim. “Noidan veli“-kirjan, josta J.K.Rowlings on iloisesti varastanut puolet ideoistaan), mutta mikään ei yltänyt “Tuli ja myrkkykatkon” tasolle. Ostin tämän lasten fantasiakirjan muutama vuosi sitten divarista omaan hyllyyn ja uskaltauduin lukemaan sen uudelleen nyt aikuisena. Onnekseni en joutunut pettymään, sillä kirja toimii erittäin hyvin myös aikuiselle lukijalle. En oikein edes tiedä mikä kaikki tarinassa itseäni viehättää niin paljon: haikea syksyinen tunnelma, kadonneet muistot, monet viittaukset muihin kirjoihin, päähenkilöiden kyky kuvitella asioita, jotka muuttuvat todeksi, kuvaus avioerolapsen elämästä vai rakkaustarina, jota en vielä ensimmäisellä lukukerralla tunnistanut rakkaustarinaksi lainkaan. Muistan miten hämmästynyt olin, kun luin kirjaa taas kerran teini-ikäisenä ja tajusin, etten ollut lapsena ollenkaan tunnistanut tarinaan kirjoitettua latausta. Ja luettuani kirjan jälleen aikuisena ihmettelin miten en ollut teininä lainkaan kyseenalaistanut tuota rakkaustarinaa, sillä kirjan alussa toinen päähenkilöistä on vasta lapsi ja toinen aikuinen ja vaikka kirjan lopussa molemmat ovat jo aikuisia, tuntuu asetelma silti hieman vinksahtaneelta. Niin tai näin, tästä kirjasta on riittänyt ammennettavaa vuosikymmenien ajaksi ja tulen varmasti lukemaan kirjan vielä monta kertaa. Harmillista, että niin harva tuntuu törmänneen tähän ihanaan fantasiakirjaan täällä Suomessa. Englannissa kirja on käsittääkseni jonkinlainen klassikko ja sen tarina viittaakin vanhaan englantilaiseen kansantaruun Tam Linistä. Suosittelen lämpimästi kaikille!

Kirja joka jäi kesken:

Paolo Coelhon kirjat “Istuin Piedrajoen varrella ja itkin” ja “Alkemisti“. Kahlasin molempia noin puoleen väliin moittien mielessäni tökköä suomennosta, kunnes lopulta luovutin ja hyväksyin, että itse kirjat vain olivat niin huonoja, ettei tökköys ollutkaan kääntäjän vaan alkuperäisen kirjailijan vika. En yritä enää kolmatta kertaa, tämä määrä Coelhoa riitti.

Kirja joka teki vaikutuksen:

Kate Atkinsonin “Elämä elämältä“. Tykkään valtavasti Atkinsonin kirjoitustyylistä ja olen lukenut lähes kaikki hänen kirjansa. “Elämä elämältä” on kirjoitettu yhtä vetävasti kuin Atkinsonin muutkin teokset, mutta lisäksi sen rakenne on ihanan omaperäinen. Idea rinnakkaistodellisuuksista, joissa voimme yrittää aina uudelleen, viehättää valtavasti. Miten elämäni olisi sujunut olisinkin nainut jonkun toisen miehen tai elänyt toisessa maassa? Tai jos synnyinyönäni sää olisikin ollut toisenlainen? “Elämä elämältä” herättää monia kysymyksiä ja pistää pohtimaan omaa elämäänsä, mutta on samalla erittäin helppolukuinen ja vetävä romaani. Täydellistä!

Kirja johon palaan uudestaan:

Näitä on monta, useimmat niistä lapsuudesta tuttuja teoksia. Esim. L.M.Montgomeryn kirjat olen lukenut useaan otteeseen, samoin Tolkienit ja Janssonit. Myös Vigdís Grimsdóttirin ja Monika Fagerholmin teokset ovat sellaisia, että palaan niihin aina uudelleen, ne kestävät monta lukukertaa ja avautuvat sitä paremmin mitä useammin ne lukee. Yksi rakas voimakirjani on ehdottomasti Montgomeryn “Sininen linna“. Sen luen uudelleen aina kun elämä kolhii ja usko alkaa loppua. Niin höpsö, hassu, lohdullinen ja energisoiva tarina, suosittelen!

Haastan mukaan kaikki haasteesta kiinnostuneet!