Kansi: Mika Tuominen / Johnny Kniga

Olen tainnut löytänyt uuden lempidekkaristini. Pääsiäisen aikaan hotkaisin Jørgen Brekken esikoisromaanin “Armon piiri” ja pian sen jälkeen tämän jatko-osan “Uneton” ja nyt on pakko myöntää, että pidän Brekken tyylistä todella paljon. Molemmat dekkarit ovat oikeasti jännittäviä, eivät pelottavia, mutta sellaisia joista on ihan pakko lukea se kuuluisa vielä yksi luku. Samaan aikaan kirjat ovat kuitenkin täynnä jonkinlaista rivien välistä paistavaa huumoria tai hyväntuulisuutta. Brekke ei kirjoita sellaisia yhteiskunnallisesti kantaa ottavia jännäreitä, kuten niin monet muut tosikkomaiset dekkaristit nykyisin. Brekke kirjoittaa puhtaasti viihdekirjoja, joiden päähenkilöillä on toki omat lapsuustraumansa ja pimeät puolensa, mutta jotka ovat silti valovuosien päässä Harry Holen tai Annika Bengtzonin ahdistuksesta. Ehkä juuri siksi Brekken kirjat tuntuvat kovin raikkailta ja piristäviltä, vaikkeivat ne mitään suurta maailmankirjallisuutta olekaan. Ovatpahan vain jännittävää ja toimivaa viihdettä.

Aivan kuin “Armon piiri”, myös “Uneton” sekoittaa yhteen monia perinteisiä jännäriteemoja. Esimerkiksi julma ja vaativa isä ja nuoria naisia kaappaava sekopää ovat tuttua kuvastoa jo lukemattoman monista muista trillereistä. Uskon, että tämä on kuitenkin kirjailijan tietoinen valinta. Onhan hän tehnyt yhdestä tarinan päähenkilöistä intohimoisen dekkariharrastajan, joka kyllä tuntee jännäriperinteen. Minä luen tämän vihjeenä lukijalle: kirjailija tietää lainaavansa ja viittaavansa omiin suosikkeihinsa ja sillä sipuli.

On Brekkellä toki ihan omiakin ideoita. Kuten esikoisessa, myös tässä kirjassa Brekke kuljettaa rinnakkain kahta eri aikakaudella tapahtuvaa murhaa. Toinen tapahtuu vuoden 2011 Trondheimissa, toinen samassa kaupungissa vuonna 1767. Ja totta kai myös nämä kaksi tarinaa liittyvät toisiinsa, tällä kertaa vanhan kehtolaulun muodossa. En tiedä aikooko Brekke jatkaa tätä kahden aikatason kirjoittamista myös tulevissa romaaniessaan ja onnistuuko se myöhemminkin yhtä luontevasti, mutta ainakin näiden kahden kirjan kohdalla ratkaisu toimii.

Kuten dekkareiden kohdalla yleensäkään, en halua paljastaa tarinaa liikaa. Molemmat tarinat siis kiertyvät laulun ja unettomuuden ympärille. On olemassa trubaduuri, joka uskoo kirjoittaneensa laulun, joka vaivuttaa uneen kenet tahansa ja on olemassa mies, joka tekee kaikkensa saadakseen unta. Lisäksi mukana ovat jo “Armon piiristä” tutut poliisit norjalainen Odd Singsaker ja amerikkalainen Felicia Stone. Heidän tarinansa jatkuu varmasti myös sarjan kolmannessa osassa, joka ilmestyi täällä Norjassa tänä keväänä. Saa nähdä jaksanko odottaa kirjan suomennosta vai lukisinko kolmannen osan sittenkin norjaksi.

Minussa tämä “Uneton” laukaisi dekkarikauden ja olenkin parin viikon sisällä hotkaissut Brekken lisäksi Jo Nesbøä, Eppu Nuotiota ja Leena Lehtolaista. Nyt alkaakin tehdä taas mieli jotain muuta. Kesäkirjojen valinta on jo alkanut…

Kirja on saatu arvostelukappaleena. Julkaistu norjaksi vuonna 2012. Johnny Knigan suomenkielinen laitos vuodelta 2013. Kirjan on suomentanut Päivi Kivelä ja sen alkuperäinen nimi on “Drømmeløs“.