Kansi: Matti Pikkujämsä / Otava

“Sillä kilpailulla on samanlainen vaikutus kuin vakavalla liikenneonnettomuudella. Kamalasti verta joka puolella, kuolleita ihmisiä, joita sahataan ulos ruttaantuneista autoista. Tiedät että näky saa sinut voimaan pahoin, että järkytyt perin pohjin ja tulet näkemään tapauksesta painajaisia, mutta et vain voi ajaa ohi. Sinun on pakko pysähtyä katsomaan. Euroviisujen kanssa on sama juttu.”

Jos näin Euroviisuviikolla haluaa virittäytyä tunnelmaan, kannattaa tarttua Magne Hovdenin romaaniin “Viisuviikingit“. Muuta syytä kirjaan tarttumiseen ei sitten oikeastaan olekaan.

Pidän itseäni jonkinasteisena Euroviisu-fanina, vaikken olekaan tässä harrastuksessani mitenkään fanaattinen. Muistan kuitenkin hyvin lapsuuden illat, jolloin kyhjötin nojatuolin uumenissa lehtiö ja kynä sylissäni ja järjestelin viisuehdokkaita oikeaan järjestykseen. Oma suosikkini ei tietenkään koskaan voittanut ja Suomea sai aina hävetä. Euroviisuiltana oli kuitenkin lupa valvoa aina siihen asti, että voittaja oli selvillä ja jo pelkästään se teki illasta lapselle taianomaisen. Nykyisin täällä Norjassa asuessani Euroviisuihin on tullut oma hauska lisänsä, kun voin yhden maan sijaan jännittää kahden maan puolesta. Ja onhan se tietysti kivaa, että viimeisen kymmenen vuoden sisällä sekä Suomi että Norja ovat voittaneet. Norjassa Euroviisut ovat muuten nimeltään Melodi Grand Prix eli MGP, mikä on myös Magne Hovdenin “Viisuviikingit”-kirjan alkuperäinen nimi.

“Viisuviikingit” kertoo hyvin epätodennäköisen muusikkoryhmän tiestä kohti Euroviisuja. Kiukkuinen naispuolinen rumpali, jolla on kannoillaan puolalainen mafiapomo, dekkaria kirjoittava seksistinen kitaristi, luulosairas basisti ja vokalisteina uskovainen gospel-laulaja ja entinen poptähti, joka haluaa takaisin julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä. Näiden viiden lisäksi kirja on täynnä erilaisia norjalaisia Euroviisu-julkkiksia, jotka nimet eivät sano suomalaiselle lukijalle mitään, mutta jotka varmasti huvittavat  norjalaista lukijaa ainakin jonkun verran.

Kirjan suurin ongelma onkin juuri tässä: Kirja huvittaa jonkun verran, mutta ei tarpeeksi. Idea on mielestäni ihan hauska. Kaikilla meillä on jonkinlainen suhde Euroviisuihin ja ajatus omituisesta voittoa tavoittelevasti viikinkibändistä on lähtökohtaiesti ihan toimiva. Varsinkin, kun bändillä on kintereillään puolalainen mafia ja Norjan voitokkaat euroviisukappaleet säveltänyt Rolf Løvland. Mutta kokonaisuutena kirja ei vain ole tapeeksi hauska. Ja koska tarinaan ei ole edes yritetty sisällyttää mitään syvempää sanomaa tai ajatusta tulisi sen pärjätä pelkällä huumorilla. No, ei pärjää.

Olin valitettavasti todella pettynyt “Viisuviikinkeihin” ja jäin miettimään, etten ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt tällaisia huumorikirjoja, joiden ainoa idea on naurattaa. Yleensä niissä mieleen jäävissä ja oikeasti hauskoissa kirjoissa on rivien välissä myös jonkinlainen muu viesti, joka nyt vain kerrotaan huumorin avulla. Mutta tässä tarinassa ei ollut mitään muuta sisältöä, kun koheltava muusikkojoukko Euroviisuissa. Tarina olisi ollut oikein näppärä ja hauska esimerkiksi lukiolaisen kouluaineena, mutta yli 300 sivuiseksi romaaniksi idea ei vaan riittänyt. Toisaalta, varmasti joku jossain tykkää myös tällaisesta köyhän miehen huumorikirjaillisuudesta, joten ehkä tälle löytyy lukijoitakin, varsinkin näin Euroviisujen alla.

Mietin myös sitä, että ehkä tarina toimisi paremmin jossakin toisessa formaatissa. Sen koululaisaineen lisäksi kertomus voisi hyvinkin toimia esimerkiksi tv-sarjana. Jos mukaan saisi hyviä näyttelijöitä voisi “Viisuviikingeistä” tulla oikeasti hauska tv-sarja tai elokuva. Tarinan kaari on vähän samanlainen kuin vaikkapa Perttu Lepän elokuvissa “Pitkä kuuma kesä” ja “Helmiä ja sikoja” tai ruotsalaisessa “Tjenare kungen” -elokuvassa. Kirjana tarina ei vain toiminut.

Kirja on saatu arvostelukappaleena ja se on julkaistu alunperin norjaksi vuonna 2011. Otavan suomenkielinen laitos on vuodelta 2013. Kirjan on suomentanut Outi Menna. Alkuperäinen nimi “MGP“.