Kansi: Sanna-Reeta Meilahti / Gummerus

– Minä olen aina luullut, että te olette kauhean edistyksellisiä, hän sanoi. – Tasa-arvoasioissa. Rasisminvastaisuudessa. Homojen oikeuksissa.

Anne Holtin dekkari ”Kasvoton tuomio” on sekä poliittinen kannanotto että erittäin vetävä jännäri.

Norjassa jaetaan vuosittain sananvapauspalkinto ”Fritt Ord” taholle, joka on puhunut julkisuudessa rohkeasti teemoista, joista muut vaikenevat. Vuosien kuluessa arvostettu palkinto on jaettu monille erilaisille ihmisoikeuksien puolustajille, mutta vuonna 2009 palkinto annettiin filosofi-kirjailija Nina Karin Monsenille, joka oli kritisoinut julkisuudessa kiivaasti samaa sukupuolta olevien avioliittoa ja adoptio-oikeutta. Palkinnonjako herätti mediassa suurta kritiikkiä. Monet ihmettelivät, että tarkoittaako sananvapauden rohkea puolustus ennen kaikkea sitä, että on kovaan ääneen eri mieltä kuin muut, huolimatta siitä mitä mieltä oikeastaan on? Voisiko palkinnon jakaa vaikkapa äänekkäälle ja tiukasti argumentoivalle uusnatsille vain siksi, että tämä ei pelkää kertoa mielipidettään? Muistan itsekin kuinka aamutee meni väärään kurkkuun, kun Monsen julisti lehden etusivulla: ”Yksikään vanhempi ei toivo itselleen homoseksuaalia lasta!” Monien mielestä Monsenin mielipiteet olivat ennen kaikkea vanhoillisia ja konservatiivisia eikä niissä ollut mitään erityisen rohkeaa. Jotkut aikaisemmin palkituista jopa palauttivat saamansa ”Fritt Ord” –palkinnon.

Tähän yhteiskunnalliseen keskusteluun otti osaa myös Anne Holt. Hänen kommenttinsa palkinnon jakoon voi lukea esimerkiksi täältä. Holt on itse naimisissa kirjailija Anne Christine Kjærin kanssa ja heillä on myös yhteinen lapsi, joten on ymmärrettävää, ettei hän hyväksy Monsenin kommentteja, jotka hyökkäävät nimenomaan sateenkaariperheitä vastaan. En kyllä hyväksy noita kommentteja itsekään, vaikken itse elä sateenkaariperheessä. En  ole koskaan ymmärtänyt kuinka ihminen voi väittää puolustavansa lasten oikeuksia ja samalla hyökätä näiden perheitä vastaan. Sateenkaariperheet ovat fakta eivätkä mikään hypoteettinen tulevaisuuden “uhkakuva”. Jo nyt Suomessa ja Norjassa on paljon lapsia, joilla on kaksi äitiä tai kaksi isää (tai jokin muu mahdollisista perhemuodoista), joten puhe sateenkaariperheistä ei ole mitään abstraktia periaatekeskustelua, vaan koskettaa konkreettisesti monia lapsia. Olenkin aina yhtä pöyristynyt kuullessani kuinka tämän maailman päiviräsäset kehtaavat samassa lauseessa julistaa perhearvoja ja hyökätä toisten perhettä vastaan. Lapsen perheeseen kohdistuva kritiikki on raukkamaista ja varmasti paras tapa haavoittaa ja loukata lasta. Tuollaisia hyökkäyksiä kohtaan pitäisi olla nollatoleranssi eikä niitä todellakaan pitäisi palkita sanavapauden nimissä.

No jaa, tämän pitkähkön julistavan alustukseni tarkoituksena oli taustoittaa sitä mistä Anne Holt todennäköisesti löysi innoituksensa 2009 ilmestyneeseen ”Kasvoton tuomio” –dekkariinsa, jonka keskeisiä teemoja ovat homoihin kohdistuvat viharikokset. Vaikka kirja on selvästi poliittinen, ei se kuitenkaan missään vaiheessa saarnaa, vaan pääosassa on ennen kaikkea vetävä juoni ja hyytävä jännitys.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat sohjoiseen ja kylmään Osloon muutaman viikon ajalle ennen ja jälkeen joulua. Heti ensimmäisellä sivulla lukija viskataan keskelle tapahtumia. On yö ja pieni paljasjalkainen tyttö seisoo keskellä märkää ja pimeää pääkatua joululaulua hyräillen. Ohikulkevat pikkujoulujuhlijat eivät tyttöä huomaa ja koliseva raitiovaunu lähestyy kovaa vauhtia. Jo muutaman ensimmäisen lauseen jälkeen lukijaa pelottaa. Haloo ohikulkijat! Tehkää jotain!

Tarina jatkuu lähes samanlaisella intensiteetillä läpi kirjan. Pikkutyttöön tutustutaan paremmin, mutta niin myös melkoiseen määrään muitakin päähenkilöitä. Ruumiita syntyy kuin sieniä sateella, mutta kestää kauan ennen kuin kukaan huomaa mitä yhteistä uhreilla oikein on. Kirja on osa Inger Johanne Vik -sarjaa, mutta sen voi vallan hyvin lukea myös yksittäisenä teoksena. Itse pidin kirjasta huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Vik-sarjan edellisestä ”Presidentin salaisuus” -kirjasta, joka oli melkoinen pettymys.

Jäin muuten ihmettelemään ”Kasvottoman tuomion” yhteyksiä Eppu Nuotion dekkariin ”Musta”. Molemmissa tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun sympaattinen, vähemmistöjen oikeuksia puolustava naispappi murhataan raa’asti. Nuotion kirja on julkaistu muutama vuosi ennen Holttia, mutta käsittääkseni hänen kirjaansa ei ole käännetty norjaksi tai muillekaan kielille, joten ehkä on vain yhteensattumaa, että nämä pohjoismaiset naisdekkaristit kirjoittavat samasta aiheesta melkein samaan aikaan.

– Jotta teko määriteltäisiin  viharikokseksi, ei riitä että syyllinen vihaa uhria yksilönä. Vihan täytyy kohdistua uhriin siksi, että hän on jonkin ryhmän edustaja. Ja jos minun jotain on vaikea ymmärtää, niin ryhmiin kohdistuvaa vihaa Norjan kaltaisessa yhteiskunnassa. Gazassa kyllä. Kabulissa kyllä. Mutta täällä? Turvallisessa, sosiaalidemokraattisessa Norjassa?

Kirja on lainattu kirjastosta ja sen on suomentanu Sanna Manninen. Alkuperäinen nimi ”Pengemannen”.