Kansikuva: Thorbjørn Egner

Norjalaisen lastenkirjallisuuden ehdoton klassikko on Thorbjørn Egnerin ”Satu hammaspeikoista”. Tarina julkaistiin ensimmäisen kerran jo 1941 ”Den nye barneboka” -satukokoelmassa ja muutamaa vuotta myöhemmin itsenäisenä kirjana. Suomeksi kirja julkaistiin ensimmäisen kerran 1961 Eeva-Liisa Mannerin suomentamana.

Tarina kertoo kahdesta pienestä hammaspeikosta, jotka asuvat Jussi-nimisen pojan suussa. Suomeksi peikkojen nimet ovat Möö ja Paa, mutta itse pidän paljon enemmän alkuperäisistä nimistä Karius ja Baktus. Jussi on herkuttelija, joka syö pelkkää pullaa ja karkkia eikä ikinä jaksa pestä hampaitaan. Hammaspeikoilla on hänen suussaan leppoisat oltavat, kunnes Jussin hampaita alkaa koskea ja tämä joutuu hammaslääkärille. Hirmuinen pora muuraa peikkojen hienot talot umpeen ja seuraavana iltana, kun Jussi pesee hampaansa, eivät hammaspeikot pääse minnekään pakoon isoa hammasharjaa, joka harjaa heidät pois suusta ja viemärin kautta merelle.

Norjassa ”Satu hammaspeikoista” on edelleen yksi niitä kirjoja, jonka puolet norjalaisista osaavat ulkoa. Erityisesti tietyt lainaukset putkahtelevat keskusteluun mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Joskus, kun olen komentanut tytärtäni yleisellä paikalla, on ohikulkija huomauttanut virnistellen : ”Ikke gjør som mora di sier Jens!” Kaikki norjalaiset tunnistavat lainauksen. Kohtauksessa äiti käskee Jussia pesemään hampaansa ja pienet hammaspeikot huutavat hädissään: ”Älä tee niin kuin äiti käskee, Jussi!”

Vuonna 1954 teki suosittu norjalainen nukkeanimaatio-taiteilija Ivo Caprino kirjasta hienon animaatioversion ja myös kirjasta tehty kuunnelma on ollut suosittu. Viimeksi tällä viikolla näin, että kirjakauppoihin on ilmestynyt kirjasta otettu uusi painos, jonka mukana myydään Möön ja Paan kuvalla varustettua hammasharjaa ja -mukia. Niin ja jokaisen itseään kunnioittavan hammaslääkärin seinältä löytyy tietenkin suuri Satu hammaspeikoista -juliste. Tarina pyörii myös koko ajan teatteriesityksenä jossain päin Norjaa. Oma nelivuotiaanikin on ehtinyt nähdä tarinan jo ainakin kahdessa eri teatterissa ja tarhassakin satua kuulemma käydään läpi säännöllisesti.

Muistan ”Sadun hammaspeikoista” myös omasta suomalaisesta lapsuudestani. Kirjasta tykännyt pikkusiskoni kieltäytyi aikoinaan pesemästä hampaitaan, koska ei halunnut vahingoittaa suussaan asuvia sympaattisia hammaspeikkoja.  Kirjan alkuperäisessä versiossa hammaspeikkojen kohtalo muuten jää avoimeksi, mutta kun tarpeeksi monet lapset huolestuivat, että peikot mahdollisesti kuolivat huuhtoutuessaan ulos Jussin suusta, suostui Egner muuttamaan kirjan loppua. Nyt kirja päättyy turvalliseen kohtaukseen, jossa Möö ja Paa seilaavat lautalla keskellä suurta merta ja ”uneksivat hampaasta, johon rakentaa talonsa”.

Kirja on käännetty monille muillekin kielille, viimeisimpänä urduksi ja somalin kielelle.

Kirja on lainattu kirjastosta ja sen on suomentanut Eeva-Liisa Manner. Alkuperäinen nimi ”Karius og Baktus”.