Lukumaraton

Lukumaraton sunnuntaina 10.7.!

Kuva: Niina Tolonen / Yöpöydän kirjat -blogi, http://kirjakissa.blogspot.no

Kuva: Niina Tolonen / Yöpöydän kirjat -blogi, http://kirjakissa.blogspot.no

 

Ensi sunnuntaina 10.7. kirjablogeissa vietetään jälleen lukumaratonia ja tällä kertaa minäkin lähden mukaan! Ensi sunnuntai on siis pyhitetty lukemiselle ja vain lukemiselle. Lukumaraton on periaatteessa 24 tunnin mittainen, mutta itse aion myös nukkua ja syödä jossain välissä.

En tähtää minkään tietyn sivumäärän saavuttamiseen ja yritän pitää välissä hieman taukojakin. Muistan kuinka ensimmäisen lukumaratonini jäljiltä silmät verestivät ja kipuilivat vielä kolme päivää maratonin jälkeen… Auts, tällä kertaa on siis tarkoitus ottaa hieman rauhallisemmin. Uskosin, että ehdin lukemaan ainakin kolme kirjaa ja ehkä päälle vielä sarjakuvia tai novelleita. En ole päättänyt maraton-kirjoja valmiiksi, vaan haluan, että itse maratonilla on tarpeeksi valinnanvaraa. Myös tankkauksesta on huolehdittava, joten maratonille täytyy varata tarpeeksi hyvää syötävää ja juotavaa. Päivitän blogiini väliaikatietoja maratonin etenemisestä pitkin päivää, joten tulkaahan seuraamaan sunnuntaina! Tästä tulee hauskaa!

Kirjabloggareiden yhteisestä lukumaratonista löydät lisätietoja Ja kaikkea muuta -blogista. Siellä voit halutessasi myös osallistua maratonille mukaan.

Maratonia odotellessa voit lukea raporttejani vanhoilta maratoneilta, kesältä 2013 ja lokakuulta 2014.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.