Kansi: Guðný Hilmarsdóttir / Satu Kontinen / WSOY

“Kotitiemme on poikki joka vuosi syksystä kevääseen. Talvisin ruokatarvikkeita tuodaan veneellä tuosta viereisestä vuonosta kerran viikossa. Niin että kyllä tämä on maanpäällinen paratiisi.” (Islantilainen mies 16 asukkaan kylästä.)

Kiinnostuin Islannista ala-asteen neljännellä luokalla, kuulin, että Islannissa oli naispresidentti, Vigdís Finnbogadóttir. Pienenä 10-vuotiaana feministinä olin haltioissani. Naispresidentti, mahtavaa! Hieman vanhempana rakastuin palavasti sekä Björkin musiikkiin että Vigdís Grimsdóttirin kirjoihin. Myös yksi läheisistä ystävistäni on islantilainen ja tuntuu, että olen vuosi vuodelta kiinnostunut maasta yhä enemmän.

Tähän mennessä olen kuitenkin vieraillut Islannissa vain kerran. Muutama vuosi sitten silloinen norjalainen työpaikkani täytti vuosia ja lennätti kaikki pääkonttorin työntekijät, (reilusti yli 100 henkilöä) viikonlopuksi Islantiin juhlimaan. Meitä työntekijöitä viihdyttämään lennätettiin Islantiin myös muutama DJ ja muusikoita, heidän joukossaan mm. Jo Nesbø, joka toimi ennen kirjailijauraansa myös suosittuna rock-muusikkona. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, olen siis käynyt Jo Nesbøn yksityiskeikallla Islannissa.

Juhlimisen lomassa ehdin vierailla myös Blue Lagoon -SPAssa, valassafarilla (pahoinvointini keskeltä näin muuaman delfiinin!) sekä keskustan kiertoajelulla. Ihastuin aivan erityisesti Reykjavíkin omituiseen arkitehtuuriin ja päätin palata Islantiin piedemmäksi aikaa mahdollisimman pian. Tuo matka on vieläkin tekemättä, mutta varmasti tulossa vielä jossain vaiheessa.

Islanti-intoani on nimittäin lisännyt myös suomalaisen Satu Rämön hauska “Salamatkustaja“-blogi. Rämö asuu Reykjavikissa ja on blogissaan antanut Islannista sen verran hurmaavan kuvan, että hänen pitäisi ehdottomasti saada Islannilta jonkinlainen matkailunedistämispalkinto. Tiesin, että Rämö osaa kirjoittaa hauskasti ja vetävästi, joten tartuin mielenkiinnolla myös hänen uuteen kirjaansa “Islantilainen voittaa aina – Elämää hurmaavien harhojen maassa” enkä joutunut pettymään. (Tässä vaiheessa pitää varmaan todeta disclaimerina, että voitin juuri ennen joulua Rämön blogin arvonnassa kilon islantilaista suklaata. Lupaan, ettei suklaa vaikuttanut tämän kirjan arvioon, vaikka täytyykin myöntää, että suklaa sopii teoksen kanssa nautittavaksi oikein mainiosti.)

Kuva: Reeta / Les! Lue!

Satu Rämön “Islantilainen voittaa aina” on viehättävä ja innostava kuvaus Islannista ja islantilaisista. Rämö, joka on asunut maassa jo kauan, tuntee islantilaisen yhteiskunnan hyvin, mutta tarkastelee maata samalla ennen kaikkea ulkopuolisin silmin, ihmetellen ja ihastellen.

Olen aina utelias kuulemaan siitä miten muut ulkosuomalaiset ovat päätyneet ulkomaille ja miksi he ovat valinneet asuinpaikakseen jonkin tietyn maan. Rämö kuvaakin Islantia ennen kaikkea omien kokemustensa kautta ja avaa lukijalle Islantia vähitellen eri teemojen avulla. Kirjassa käsitellään mm. islantilaista kirjallisuutta, taloutta, perhettä ja sukua sekä tietenkin maan ainutlaatuista luontoa. Rämön tapa kirjoittaa muistuttaa monin paikoin yhtä lempikirjailijoistani, Vivi-Ann Sjögreniä. Sjögrenillä on hurmaava tapa kertoa matkoistaan ja kohtaamistaan ihmisistä (kokeilkaa esimerkiksi ihanaa “Mustaa kahvia, keksinmuruja“-kokoelmaa!) ja samantyyppisen tarinankerronnan taidon osaa myös Rämö.

Kirjan nimi, “Islantilainen voittaa aina”, kuvaa erittäin hyvin myös kirjan perusvirettä. Rämö kuvaa islantilaiset ennen kaikkea rohkeina ja ennakkoluulottomina, mutta myös melkoisina onnenonkijoina. Islantilainen ei epäröi tarttua toimeen, ei edes silloin kun epäröintiin olisi syytä. Islantilaiset ovat tottuneet siihen, että tilanteet muuttuvat ja niihin on sopuduttava. Siksi he ottavat rohkeasti riskejä ja luottavat kykyihinsä hieman liikaakin. Kaukana muista, pienellä saarellaan islantilaiset ovat vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan ja saavatkin juuri siksi paljon aikaan, niin hyvässä kuin pahassa. Ongelmiin (kuten esimerkiksi koko Euroopan ilmatilan viikkokausiksi sulkevaan tulivuoreen) löytää islantilainen reippaasti ratkaisut (tehdään tulivuoresta turistinähtävyys ja nostetaan koko maan turismimäärät pilviin!). Oli sitten kyse tulivuorista tai pankkikriiseistä, islantilainen voittaa lopulta.

“Islantilaiset eivät kahjon leimaa pelkää. Se on sisäänrakennettu ominaisuus ja arktisella saarella selviämisen edellytys.”

Rämön kuvaama yhteiskunta vaikuttaa ihanalla tavalla hullulta. Erityisesti islantilaisten suhde työhön on hieno. Lähtökohtaisesti kaikki ovat valmiita vaihtamaan alaa lennosta ja monet tekevät myös monia töitä yhtä aikaa. Rämö kertoo esimerkkejä omasta lähipiiristään: graafinen suunnittelija opettaa joogaa, puuseppä lähtee pyörittämään kahvilaa ja biologi vetämään jäätikkövaelluksia. Myös Rämö itse (alkuperäiseltä koulutukseltaan ekonomi) on omaksunut perusislantilaisen asenteen.:

“Islantilaiset ovat kuitenkin opettaneet minulle intohimoisen monipuurtamisen taidon. Elätän itseni nykyään viestinnän ja kirjoittamisen sekatyöläisenä. Lisäksi teen töitä matkaoppaana ja design-alan yrittäjänä. Olen myös opettanut paikallisessa yliopistossa suomalaista kirjallisuutta. Islannissa kukaan ei ihmettele monipolvista uraani. Kaikki muutkin säätävät montaa asiaa yhtä aikaa ja vaihtavat työuraa lennosta. Täällä saa rauhassa tehdä sitä, mitä haluaa.”

Kuva: Reeta / Les! Lue!

Vaikka tekstistä huokuu rakkaus Islantiin, käsittelee Rämö uutta kotimaataan myös kriittisesti. Erityisesti muutaman vuoden takaisesta talouskriisistä Rämö kertoo kiinnostavasti ja hyvinkin kriittisesti. Joskus voisi vähän harkita eikä pieni realismikaan olisi pahitteeksi kaiken energisen optimismin keskellä.

“Islantilainen voittaa aina” tarjoaa siis paljon mielenkiintoista tietoa Islannista ja islantilaisesta kulttuurista, mutta sen lisäksi se on valtavan hauskaa ja viihdyttävää luettavaa. Rämö kertoo islantilaisista geenibileistä, menninkäisnäkijöistä, hullunkurisista sukujuhlista ja vaikka siitä miltä tuntuu kohdata Björk uimahallin suihkussa. Kirjaan kannattaa siis tarttua, vaikkei juuri Islanti erityisesti kiinnostaisikaan. Tämän kirjan jälkeen kiinnostaa varmasti!

“Sukutapaamiset ovat tulokkaille haastavia. Islantilaisena voisin aloittaa tutustumisen etsimällä keskustelukumppanin kanssa yhteistä tätiä. Ulkomaalaisella ei tätä pelikorttia ole. Meillä menee useita tapaamiskertoja pelkästään nimen ääntämyksen opettelemiseen. Kuuden vuoden jälkeen en vieläkään osaa tehdä eroa Guðni (miehen nimi) ja Guðný (naisen nimi) ääntämyksen välillä. Ensimmäisissä rippijuhlissa minun oli kysyttävä kolme kertaa puolisoni sedän nimeä (hänen nimensä on Skarphéðinn mutta äännetään kutakuinkin Skarrrphjieditn). En kehdannut kysyä neljättä kertaa, joten menin puutarhaan ja ihailin loppuajan ruusuistutuksia.”

Näin ulkosuomalaisen näkökulmasta kiinnostaa tietenkin aina miten muut soputuvat uuteen asuinmaahansa. Rämö tuntuu sulautuneen Islantiin kuin kala veteen ja löytäneen ällistyttävän helposti oman paikkansa. Olikin helpottavaa huomata, että myös Rämö on käynyt läpi samoja vaikeuksia kuin me muutkin ulkosuomalaiset:

“Vain yksi ainoa asia on aiheuttanut pitkäaikaista harmia ja toistuvaa hammasten kiristelyä: se ettei ymmärrä ja osaa sanoa. Kielitaidon puute on kuin vatsatauti. Se vie energiaa ja leikkaa särmää omasta persoonallisuudesta, se muuttaa olon rapistuneeksi seinäkukkaseksi.”

Kaiken kaikkiaan “Islantilainen voittaa aina” on erittäin hauska ja kiinnostava ja sen mukaansatempaava kerrontatyyli saa lukijan toivomaan, että omaisi itsekin pisaran islantilaista itsevarmuutta, optimismia ja puhdasta hulluutta.

Kirja on itse ostettu. WSOY:n kustantama kirja on julkaistu vuonna 2015.