Norjalaiset kirjat / Romaanit

Nälkä (Knut Hamsun)

Kansi: WSOY

Kansi: WSOY

Olen tähän mennessä lukenut Knut Hamsunilta kolme kirjaa, jotka ovat kaikki olleet keskenään hyvin erilaisia. ”Maan siunaus” oli paksu ja melkoisen mahtipontinen klassikko, vähän kuin norjalainen “Täällä pohjantähden alla“. ”Viktoria” taas oli soma pieni annakareninamainen rakkausromaani ja tämä kesän lukumaratonilla lukemani ”Nälkä”  on mielenkiintoinen yhdistelmä ”Rikosta ja rangaistusta”, ”Boheemielämää” ja ”Siepparia ruispellossa”.

”Nälkä” kertoo nuoresta miehestä, joka vaeltelee ympäri Kristianiaa (eli Osloa) ja näkee nälkää. Päähenkilö on kirjailija, joka on aavistuksen verran liian ylpeä ja kunnianhimoinen. Mies haluaa kirjoittaa ja elättää itsensä kirjoittamalla, mutta rahaa tarinoista tulee vain niukalti ja apua on vaikea pyytää. Lukija pääsee seuraamaan köyhän taiteilijan tuskaa tämän yrittäessä selviytyä ja sinnitellä viimeiseen asti. Nuorukainen elää päivätolkulla ilman ruokaa ja yrittää kirjoittaa. Kun rahaa silloin tällöin jostakin ilmaantuu, antaa nimettömänä pysyttelevä päähenkilö ne usein eteenpäin tosille hätää kärsiville, jolloin kierre alkaa alusta.

Hänen ytävällisyytensä oli kokonaan masentanut minut, ja minä itkin, kun minulla ei ollut antaa hänelle viisikruunusta. Pysähdyin katselemaan häntä, kun hän verkalleen asteli tietänsä, iskin nyrkillä otsaani ja itkin yhä hurjemin sitä mukaa kuin hän eteni. Haukuin itseäni köyhyyteni takia, annoin itselleni pilkkanimiä, keksin sydäntyneitä nimityksiä, mainioita, rakoja haukkumanimiä, joilla pommitin itseäni. Näin jatkoin, kunnes olin melkein asuntoni luona. Tultuani portille huomasin, että olin kadottanut avaimeni.

Niin, tietysti! sanoin katkerasti itsekseni, miksipä en olisi kadottanut avaimiani? (…) Olen märkä kuin uitettu koira, hiukan nälissäni, aivan hiukan vain nälissäni, ja hiukan naurettavan väsynyt polvista – miksipä en siis kadottaisi niitä?

Hamsunin esikoiskirja perustuu löyhästi hänen omiin kokemuksiin köyhänä kirjailijanalkuna Kristianiassa. Minulle päähenkilöstä tuli mieleen ennen kaikkea Raskolnikovin kiihkeys ja ehdottomuus. Hamsun kuvaa Kristianiaa ja sen köyhiä asukkaita hyvin dostojevskiläiseen tyyliin. Elämä on hengästyttävää, ehdotonta ja dramaattista. Toisaalta tarinassa pilkahtaa silloin tällöin samanlaista huumoria kuin Henri Murgerin kirjassa “Boheemielämää”. Molemmissa kirjoissa taiteilijat kiroavat köyhyyttä ja nälkäänsä, mutta saadessaan rahaa antavatkin roposet eteenpäin vastaan tulevalle juopolle. “Sieppari ruispellossa” taas tulee mieleen, sillä myös “Nälän” päähekilö harhailee kaupungin kaduilla hieman samaan tapaan päättömästi ja täynnä nuoruuttaan.

Mielestäni tämä kirja on ehdottomasti mielenkiintoisin Hamsunilta lukemistani teoksista. Se vahvisti myös käsitystäni siitä kuinka monipuolinen kirjailija Hamsun onkaan, sillä kaikki mieheltä lukemani teokset ovat olleet keskenään hyvin erilaisia. Seuraavaksi kiinnostaisi lukea kirjailijalta jokin loppupuolen teos. Hamsunhan tuli viimeisinä vuosinaan surullisen kuuluisaksi natsisympatioistaan ja olisi mielenkiintoista selvittää onko miehen viimeisissä teoksissa jotakin tähän viittaavaa. Ainakin kaikki nämä kolme lukemaani teosta ovat kaikki olleet kovin humaaneja ja pienen, köyhän ihmisen puolella. Itse asiassa “Nälkä” pisti minut katsomaan myös tämän päivän kodittomia oslolaisia uusin silmin. Nälkä kun ei ole vieläkään kadonnut Kristianiasta.

Kirja on lainattu. Julkaistu norjaksi vuonna 1890. WSOY:n suomenkielinen laitos  vuodelta 1964. Kirjan on suomentanut Viki Kärkkäinen ja sen alkuperäinen nimi on “Sult“.

2 thoughts on “Nälkä (Knut Hamsun)

  1. Tämä teos oli kirjallisuuden lopputenttikirjana 30 muun teoksen kanssa. tykkäsin kovasti
    sillä siinä kuten totesit ollaan pienen köyhän asialla- t. Ulla

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.