Lasten- ja nuortenkirjat / Norjalaiset kirjat

Miksi kuninkaallisilla ei ole aina kruunua? (Prinsessa Märtha Louise ja Svein Nyhus)

Kansi: Svein Nyhus

Kansi: Svein Nyhus / Bazar

Norjan prinsessan Märtha Louisen kuvakirja ”Miksi kuninkaallisilla ei ole aina kruunua?” hämmentää. Tai rehellisesti sanottuna, itseäni hämmentää koko norjalainen monarkia. Selitin kerran tyttärelleni, että prinsessoja löytyy oikeasti vain saduista, kunnes muistin, että ai niin… Luulen olevani niin suomalainen, etten koskaan oikeasti totu monarkiaan. Norjan kuningasperhe vaikuttaa toki sympaattiselta ja kovin maanläheiseltä, mutta silti täysin turhalta ja käsittämättömältä muinaisjäänteeltä, jolla ei ole mitään tekemistä modernin ja tasa-arvoisen Norjaan kanssa. Sillä onhan se nyt aivan absurdia, että vielä vuonna 2013 joku pääsee valtion päämieheksi vain, koska sattuu syntymään oikeaan perheeseen!

Prinsessa Märtha Louisen kirjoittamaa kirjaa vaivaa sama ongelma. Kirja on kovin sympaattinen, kuvitus on ihana ja tarina noudattelee perinteisen sadun kaavaa. Mutta miksi ihmeessä julkaista tällainen kirja tänä päivänä? Tarinassa ei ole mitään vikaa, mutta eipä siinä ole juuri mitään uuttakaan. Prinsessa- ja prinssisatuja löytyy jo riittämiin ja ”Miksi kuninkaallisilla ei ole aina kruunua?” toimiikin lähinnä pienille lapsille suunnattuna historian oppikirjana.

Tarina kertoo pienestä prinssi Olavista (siis kirjailijan omasta isoisästä), joka saapuu Tanskasta Norjaan, koska hänen isänsä on valittu Norjan kuninkaaksi. Kuningas, kuningatar ja pieni prinssi haluavat tutustua uuden kotimaansa tapoihin ja koska heille kerrotaan, että jokainen norjalainen osaa hiihtää, päättävät hekin kokeilla hiihtämistä. Se on kuitenkin kovin epäkäytännöllistä kruunu päässä ja siksi he päättävät sijoittaa kruununsa näytteille Nidarosin kirkkoon ja elää elämäänsä enemmän tavallisten kansalaisten tavoin. Kaikista tärkeintä on säilyttää kruunua sydämessään. Niisk.

Satu on oikein somasti kerrottu ja kuten sanoin, pidän Svein Nyhusin kuvituksesta kovasti, mutta silti suomalainen minussa inttää ärtyneenä: Miksi kuningas piti hakea Tanskasta? Mihin kuningasta ylipäätään tarvittiin? Ja jos sen nyt kerran oli tarkoitus olla kuningas ja hienompi kuin muut, niin miksi se sitten yritti olla niin kovin maanläheinen? En ymmärrä.

Kirjan puolustukseksi mainittakoon, että viisivuotias tyttäreni kyllä pitää tarinasta kovasti. Mutta hän nyt on muutenkin kovin vanhoollinen monarkian kannattaja ja vankkumaton prinsessahullu.

Kirja on lainattu kirjastosta ja sen on suomentanu Sanna Manninen. Alkuperäinen nimi ”Hvorfor de kongelike ikke har krone på hodet?”.

3 thoughts on “Miksi kuninkaallisilla ei ole aina kruunua? (Prinsessa Märtha Louise ja Svein Nyhus)

  1. Hih, aivan ihana, rehellinen postaus! Minä olen monarkki, ihailen ja seuraan kuninkaallisia täältä etäältä ja olen vähä kateellinen kaikista perinteistä ja rituaaleista sekä siitä PR-arvosta, mikä kubinkaallisilla perheillä on. Mutta ihan totta puhuen, monarkisuuteni toimii näin etäältä. Olen melko varma, että jos asuisin laillasi kuningaskunnassa, hämmentyisi tasavaltalainen puoleni kovasti ja kaipaisin Suomen menoa.
    Miten muuten Norjassa asiaan suhtaudutaan monarkiaan, keskustellaanko sen tarpeellisuudesta vai onko kuningasperheen asema vahva? Kruubunprinssipari vaikuttaa kyllä hirvittävän sympaattiselta – ja mikä tuhkimotarina, ah! 😉

    • Norjassa kuningasperhe on erittäin suosittu. Erityisesti itse kuningas Harald ja Prinssi Haakon, mutta myös Sonja ja Mette Marit ovat pidettyjä. Luulen, että kuninkaallisten suosio vain kasvoi, kun Haakon meni naimisiin yksinhuoltajan kanssa, sillä täällä arvostetaan aivan älyttömästi sitä kuinka maanläheisiä ja tavallisia kuninkaalliset ovat. (Mun mielestä se on ihan hassua, Eikö kuninkaallisten idea ole nimenomaan olla jotain muuta kuin tavallisia? 😉 )

      Märtha Louise herättää jo vähän närääkin, kun hänellä on ne enkelikoulut ja muut new age -hömpötykset. Ja Märthan miehestä Ari Behnistä ei taida tykätä juuri kukaan. 😉 Ari Behn on sellainen dandy, nykyajan renesanssimies, joka kirjoittaa kirjoja, suunnittelee koruja, tekee tv-sarjoja, riitelee muiden julkkisten kanssa ja häärää vähän kaikkialla koko ajan. Märthalle ja Ari Behnille naureskellaan usein, mutta nuo muut kuningasperheen jäsenet ovat kyllä todella suosittuja ja rakastettuja.

      Ja ei siinä mitään. 🙂 Kyllä he tosi symppiksiltä vaikuttavatkin, erityisesti Ruotsin jäykisteleviin kuninkaallisiin verrattuna nä norjalaiset ovat hyväntuulisia ja leppoisia. Mutta itse en vaan mitenkään tajua monarkia ideaa nykypäivän demokratiassa! 😀 Se vaan vaikuttaa niin vanhanaikaiselta, epätasa-arvoiset ja turhalta.

  2. Pingback: Kuningatar Sonja (Ingar Sletten Kolloen) | Les! Lue!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s