Kuva: Reeta / Les! Lue!
Luen Per Pettersonin hienoa kirjaa ”Kirottu ajan katoava virta” ja yhtäkkiä kesken lauseen tulee tunne, että tästä samasta päähenkilöstä olen lukenut kyllä jossain aikaisemminkin. Sympaattinen, kiltti ja pikkuisen neuroottinen nuori mies. Sellainen, joka yrittää parhaansa, mutta päätyy tekemään ihan typeriä virheitä. Kokee jatkuvaa syyllisyyttä ja purskahtaa itkuun milloin missäkin. Hei, tämähän on tuttu Karl Ove Kanusgårdin kirjasta ”Taisteluni”! Pikkuisen pöhkö ja ennen kaikkea hyvin herkkä. Kyllä, sama mies tavattiin ehdottomasti myös Gaute Heivollin kirjassa ”Etten palaisi tuhkaksi”! Ja nyt, kun tarkemmin mietin, niin ehkä hieman humoristisempana versiona myös tietyissä Erlend Loen kirjoissa.
Hmm… voisiko olla, että olen yllättäen löytänyt todellisen norjalaisen miehen? Tällaisiako ne ovatkin kaikki? Kun mietin tuntemiani norjalaisia miehiä on pakko myöntää, että jotain tällaista heissä monissa on. Eivät ne purskahtele itkuun yleisillä paikoilla, eivätkä ne ole edes erityisen neuroottisia, mutta silti monet ovat jollain tapaa pehmeämpiä kuin suomalaiset miehet.
Ei ole pelkkä myytti, että norjalaiset miehet ovat valtavan kokoisia viikinkejä. Omassa lähipiirissänikin on useita yli kaksimetrisiä miehiä. Monet ovat myös karvaisia ja möreä-äänisiä. Jotain hirveän sympaattista onkin siinä, että nämä jättiläiset ovat usein myös hyvin kilttejä ja herkkiä.
Norjalaiset naiset sen sijaan eivät ole turhan herkkiä. Norjalaiset naiset ovat hekin usein pitkiä ja sen lisäksi rohkeita, itsenäisiä ja vähän ronskeja. Sellaisia vahvoja niskavuoren naisia.
Kenties näistä herkistä miehistä ja ronskeista naisista seuraa myös se, että täysin epätieteellisen mutu-tuntumani perusteella väittäisin naisten ja miesten välisen tasa-arvon olevan Norjassa pidemmällä kuin Suomessa. Joitakin esimerkkejä: Norjassa miehille on korvamerkitty 3 kk vanhempainvapaasta ja monet perheet jakavat vuoden mittaisen vanhempainloman kokonaan puoliksi. (Oma mieheni oli tytön kanssa kotona 6,5 kk, eikä siinä ollut mitään erikoista tai sankarimaista.) Tuon ensimmäisen vuoden jälkeen valtaosa norjalaisista vanhemmista palaa takaisin töihin. Tietysti siksi, että täällä töitä on tarpeeksi kaikille, joten naisetkin tarvitaan hommiin, mutta tapaa perustellaan myös sillä, etteivät naiset syrjäydy työmarkkinoilta ja pystyvät kartuttamaan eläkettään siinä missä miehetkin. Imettäville äideille kuuluu muuten myös ”imetysvapaa” eli lyhyempi työpäivä samalla palkalla.
Tietoisuus tasa-arvosta on yleensäkin paljon laajempaa kuin Suomessa. Kerroin kerran miespuolisille ystävilleni, että Suomessa monet miehet inhoavat feministejä. Norjalaisten oli vaikea ymmärtää mitä tarkoitin. Siis miten niin, mitä inhoamista feministeissä on? Sehän on sama kuin joku väittäisi inhoavansa ihmisoikeuksia. Yritin siinä sitten selittää, että Suomessa feministejä syytetään siitä, että miehet syrjäytyvät ja tekevät itsemurhia ja siitä, etteivät isät saa osallistua lastensa elämään. Norjalaisia miehiä nauratti, mutta en usko, että he siltikään uskoivat minua. (Siinä vaiheessa, kun yritin selittää, että Suomessa feministien syytä on sekin, etteivät kaikki miehet saa seksiä sitä halutessaan, en kyllä enää itsekään uskonut itseäni.)
En tiedä mitä mieltä norjalaiset miehet itse olisivat tästä analyysistäni, enkä ehkä uskalla kysyäkään. Mielestäni nämä norjalaiset ovat kuitenkin melkoisen hurmaava yhdistelmä karskeja isoja viikinkeä ja herkkiä, emansipoituneita miehiä. Eikä haittaa yhtään, että tämän lisäksi jotkut niistä osaavat kirjoittaa aivan järisyttävän hienoja kirjoja.
Les! Lue! 
Ihana kirjoitus norjaisista miehistä. Olen lukenut Pettersonia (ja kahden suomennetun romaanin perusteella hän on noussut yhdeksi suosikkikirjailijaksi, kunpa häntä suomennettaisiin lisää), Heivollia ja Loe:ta ja totta, heissä kaikissa korostuu tuo tietynlainen kiltteys ja kuitenkin jonkinlainen perusmiehekkyys.
Joo, Petterson on kyllä melkoisen ihana! 🙂 Kirjasta tulee tarkempi esittely/arvostelu tammikuussa, mutta lyhyellä googlettelulla huomasin, että tässä “Kirottu ajan katoava virta” -kirjassa on sama päähenkilö kuin miehen viidessä (!) muussa vielä suomantamattomassa kirjassa. Oikeastaan vain kaksi muuta kirjaa (toinen on tuo “Hevosvarkaat”) kertoo jostain muusta kuin tästä Arvid Jansenista.
Luen muuten samalla Linn Ullmanin uusinta kirjaa ja siinäkin norjalainen mies on tunnistettavissa, mutta toisaalta selvästi vähemmän sympaattisena kuin näiden mieskirjailijoiden kuvaamana! 😀
Ehkä mun olisikin pitänyt jäädä Norjaan… 😉
Ihana kirjoitus ja analyysi!
Oih, kuulostavat tosiaan ihanilta miehiltä!
Tänne vaan kaikki suomalaiset naiset! 😀
Täällä on itse asiassa aika paljon suomalainen nainen – norjalainen mies -pariskuntia. Suomalainen mies – norjalainen nainen -yhdistelmä taas on aika harvinainen.
Suomalaisten naisten puheita kun kuuntelee suomalaisista miehistä niin voi vaan ihmetellä, miten suomalaiset miehet ovat kykeneet tuottamaan niin täydellisiä naispuolisia jälkeläisiä. Ovathan suomalaiset miehet lyhyitä, lihavia, tyhmiä ja sovinisteja ja kaikki maailman muut miehet ovat parempia.
Noh noh, Tyhmä juntti. 🙂 Mun mielestä suomalaisetkin miehet on kivoja. Niin kuin nyt miehet ylipäätään. ❤
En huomaa, että olisin missään vaiheessa kirjoittanut, että suomalaiset miehet ovat lihavia ja tyhmiä. Lyhyempiä he auttamatta ovat, kuin norjalaiset, mutta mitäs sitten? Sovinismi taas on kovasti yksilöstä kiinni. En oikeastaan usko, että suomalaiset miehet ovat sen sovinistisempia kuin norjalaiset, mutta suomalaisessa kulttuurissa on ehkä enemmän "lupa" laukoa ääneen sovinistisia mielipiteitä. Täällä Norjassa niitä ei ehkä sanota niin ääneen, vaikka ajateltaisiinkin.
Viime kädessä ihmiset ovat tietenkin ihmisiä kaikkialla. 🙂 Yksilöiden väliset erot ovat aina suuremmat kuin kulttuurien väliset erot, mutta toisinaan on hauskaa pohdiskella eroja myös laajemmin. Ei näitä pohdintoja pidä ottaa liian vakavasti. 🙂
Lähinnä kommentoin sitä, miten suomalaiset (yleensä naiset) näkevät ulkomailla kaikki ihmiset jotenkin parempina ja erikoisempina kuin Suomessa. Esim. hehkuttamasi norjalaisten pituus: norjalaiset ovat keskimäärin n. 1 cm pidempiä kuin suomalaiset, mutta näköjään se on aika ratkaiseva sentti.
Kirjoitan tässä blogissa huomioitani Norjasta ja Suomesta, erityisesti norjalaisesta ja suomalaisesta kirjallisuudesta. Suomeksi kirjoitan Norjasta ja norjaksi kirjoitan Suomesta.
Eli silloin kun haluan hehkutta Suomea tai suomalaisia, kirjoitan sen norjaksi. Tässäkin blogissa olen kehunut ja ylistänyt monia suomalaisia kirjoja ja ilmiöitä, mutta ne hehkutukset kirjoitan norjaksi, siksi ne eivät ehkä osu suomalaisen lukijan silmään. En pidä kiinnostavana suomalaisten hehkuttamista suomeksi, sillä suomalaisethan tietävät jo ennestään miten hienoa kirjallisuutta ja kulttuuria meillä on! 😀 “Ihanat suomalaiset miehet/naiset/lapset/koirat” -hehkutusta en ole vielä norjaksi kirjoittanut, mutta ehkä sekin on joskus tulevaisuudessa tulossa. 😉
Noin yleisesti ottaen on ihan höpöhöpöä, että pitäisin norjalaisia parempina kuin suomalaisia. Molemmissa maissa ja kansoissa on paljon sellaista jota arvostan ja paljon sellaista, josta en pidä. Koska tämä blogini on kuitenkin ennen kaikkea kirjallisuusblogi en lähde erittelemään eri kansojen kaikkia mahdollisia puolia. 🙂
Pingback: Dag Solstad: Ujous ja arvokkuus | Les! Lue!