Kuva/Foto: Reeta Törrönen, Les! Lue!
Vasta Norjaan muutettuani olen ymmärtänyt kuinka eristyksissä muista Pohjoismaista me suomalaiset elämme. Koska ruotsin, norjan ja tanskan kielet muistuttavat toisiaan niin paljon, on kansojen helpompi pitää toisiinsa yhteyttä ja onkin erittäin yleistä, että ruotsalaiset tai tanskalaiset nuoret tulevat viettämään välivuotta Norjaan. Uutta kieltä ei tarvitse opetella, sillä norjalaiset ymmärtävät helposti ruotsia ja jokseenkin helposti myös tanskaa. Itsekin työskentelen tällä hetkellä firmassa, jonne työkaverit ovat saapuneet ympäri Pohjoismaita ja yhteisissä keskusteluissa puhuu jokainen omaa äidinkieltään – meitä suomalaisia lukuun ottamatta!
Tämä tuo norjalaisten ulottuville tietenkin myös suuren määrän naapurimaiden kirjallisuutta, jota me käännöskirjallisuuden varassa elävät suomalaiset emme tunne. Kun Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon uusi voittaja julkistetaan, voivat norjalaiset, ruotsalaiset ja tanskalaiset lähes aina lukea kirjan saman tien alkuperäiskielellä, mutta suomalaisten on usein odotettava käännöstä.
Siksi olen tänne Norjaan muutettuani alkanut oikeasti surra suomalaisten negatiivista suhtautumista ruotsin kieleen. Ymmärrän toki, että monien mielestä ranska tai espanja voi olla maailmalla ruotsia hyödyllisempi kieli, mutta jos luovumme ruotsin opiskelusta kokonaan, tulee meidän silloin hyväksyä se, että tulemme vetäytymään entistä kauemmas muista Pohjoismaista. Täällä Norjassa suomalaisista tykätään kovasti, mutta melkein joka keskustelussa nostetaan esille se kuinka hankalaa on, että kielimuuri on niin korkea. Minä uskon, että juuri kielimuurin vuoksi Suomi on jäänyt muille pohjoismaalaisille hieman vieraaksi, mikä on valtava sääli. Suomen kielistä kirjallisuutta ei myöskään käännetä norjaksi yhtään niin paljon kuin norjalaista suomeksi ja niistä käännetyistäkin kirjoista monet ovat suomenruotsalaisten kirjailijoiden kirjoittamia. Suomea osaavia kääntäjiä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi!
Siksipä ajattelin aloittaa täällä blogissani myös suomen ja norjan kieliä käsittelevän sarjan, jossa esittelen lukijoille jotakin näiden kahden kielen kiemuroista ja omituisuuksista. Aloitetaan kuitenkin kaukaa historiasta:
MUINAISNORJA
Muinaisnorjaa eli norrøntia puhuttiin Skandinaviassa 800-1300-luvuilla ja sillä on kirjoitettu mm. skandinaavinen mytologia Edda. Norjalaisessa lukiossa täytyy kaikkien edelleen opiskella jonkun verran muinaisnorjaa ja olen itsekin yrittänyt lukea tuota Eddaa alkuperäiskielellä. Kyllähän siitä nyt jotain pientä tajuaa…
Muinaisnorjan kohtaloksi koitui kuitenkin 1300-luvulla rutto, joka oli niin raju, että suuri osa kansaa kuoli ja loput eristäytyivät toisistaan, joten lopulta koko kieli katosi ja sen sijalle tuli uusien hallitsijoiden kieli eli esitanska.
BOKMÅL JA NYNORSK
1300-luvulla Tanskasta tuli Norjan hallitsija. 1500-luvulla ilmestynyt Raamattu oli vaikuttamassa siihen, että tanskasta tuli Norjan sivistyskieli, mutta ympäri maata puhuttiin silti yhä paljon erilaisia murteita. Norja on harvaan asuttu maa ja vuoristo erottaa pieniä kyliä toisistaan, joten murteet ovat saanet kehittyä rauhassa.
1800-luvulla Norja siirtyi Tanskalta Ruotsille ja norjalaiset alkoivat kinastella siitä pitäisikö maalle löytää uusi oma kieli. Vaihtoehtoina oli joko kehittää tanskan kielestä entistä norjalaisempi tai rakentaa eri murteiden pohjalta kokonaan uusi kieli. Tanskan pohjalta syntyi bokmål ja murteista kehitettiin kokonaan uusi kieli nynorsk.
Norjassa onkin yhä tänä päivänä kaksi virallista kieltä, bokmål ja nynorsk. Valtaosa norjalaisista (85-90%) puhuu äidinkielenään bokmålia ja 90% julkaistuista kirjoista on kirjoitettu bokmålilla. Koska myös nynorsk on virallinen kieli, täytyy kaikkien kuitenkin opiskella sitä koulussa ja jokaisella norjalaisella on oikeus saada palvelua halutessaan myös nynorskiksi. Norjan tilanne muistuttaa tältä osin siis hyvin paljon Suomea. Norjan yleisradion NRK:n tulisi esittää 25% ohjelmistaan nynorskiksi, mutta käytännössä tavoite ei kyllä toteudu. Monet koululaiset muuten motkottavat nynorskin opiskelusta aivan samaan tapaan kuin suomalaiset nuoret ruotsin opiskelusta.
Bokmål ja nynork ovat kuitenkin hyvin lähellä toisiaan ja vaikka itse puhun vain bokmålia, ymmärrän silti minäkin melko hyvin kirjoitettua nynorskia. Sanat ovat hyvin samanlaisia, yleensä vain hieman eri tavalla kirjoitettuja. (Esim. kieltosana ”ei” on bokmålilla ”ikke” ja nynorskilla ”ikkje”.)
Suosituista kirjailijoista mm. Jon Fosse kirjoittaa nynorskiksi. Vaikka mies on Norjan tämän hetken kuuluisimpia kirjailijoita ja erittäin suosittu ympäri maailman, ei hänen kirjojaan ole vieläkään käännetty suomeksi, kenties juuri siksi, ettei niiden alkuperäiskieli ole tuo yleisempi bokmål.
MURTEET
Murteilla on Norjassa todella vahva asema. Ihmiset ovat eritäin ylpeitä omasta murteestaan ja monet haluavat opettaa omaa murrettaan lapsilleenkin, vaikka lapset eivät tuon murteen alueella enää kasvaisikaan. Murteita puhutaan rohkeasti myös televisiossa ja muissa virallisissa tilanteissa.
Ehkä tästä johtuu se, että yllättävänkin monilla norjalaisilla on vaikeuksia kirjoittaa kieliopillisesti puhdasta kirjakieltä. Puhutun kielen ero kirjoitettuun on vain niin suuri.
VÄHEMMISTÖKIELET
Norjassa 20 000 ihmistä puhuu äidinkielenään saamea, joka on myös virallinen kieli tietyissä Pohjois-Norjan kunnissa. Norjan televisiosta tulee saamen kielisiä ohjelmia paljon enemmän kuin Suomessa. Saamen kielisiä uutisia ja lastenohjelmia esitetään säännöllisesti myös etelässä. Tyttäreni katseleekin toisinaan sujuvasti mm. saamea puhuvia muumeja.
Norjasta löytyy myös suomensukuinen vähemmistö kveenit ja myös kveenin kielellä on Norjassa vähemmistökielen status. Kieltä tosin käyttää, laskentatavasta riippuen, vain n. 200-12 000 ihmistä. Yhtenäistä kirjakieltä ei ole, mutta kveenin kielellä on silti julkaistu kirjojakin. Olen itsekin selaillut muutamia kveenin kielisiä kirjoja ja mielestäni kieli muistuttaa kyllä todella paljon suomea.
ANNETAAN KAIKKIEN AKSENTTIEN KUKKIA
Koska jo virallisia kieliäkin on kaksi ja koska murteita arvostetaan niin paljon, ovat norjalaiset tottuneet kuulemaan omaa kieltään puhuttavan monilla eri tavoilla. Norjassa on myös paljon enemmän maahanmuuttajia kuin esimerkiksi Suomessa ja norjalaiset ovatkin hyvin vapaamielisiä sen suhteen, kuinka heidän kieltään tulee puhua. Norjassa ei turistin tai maahanmuuttajan tarvitse hävetä omaa aksenttiaan tai tekemiään kielioppivirheitä. Asenne on, että omasta murteesta ja aksentista saa pitää kiinni ja koska norjalaiset ovat muutenkin melkoisen leppoisaa ja kohteliasta kansaa, ei kukaan suutu tai ärsyynny, jos keskustelukumppani puhuu norjaa murtaen. Norjassa on kaiken kaikkiaan hyvin helppoa tulla ymmärretyksi. Ja jollei mikään skandinaavinen kieli luonnistu, puhuu valtaosa norjalaisista myös erittäin hyvää englantia.
Les! Lue! 
Onpas mukava teema, odotan innolla lisää mielenkiintoisia kielijuttuja.
‘Pakkoruotsista’ sen verran, että en kyllä usko, että jos pakko poistettaisiin skandikielet/ruotsi unohtuisivat Suomessa. Saattaisi jopa syntyä oikea kulta-aika, kun motivoituneet ihmiset voisivat kieltä opiskella eikä olisi edes puhetta mistään ‘pakosta’ tai peer pressure, jonka vuoksi kielestä ‘ei voi’ tykätä, kun se niin monille on pakkopullaa. Lähtisi vihdoinkin se kamala jännite, mikä ruotsin kieleen Suomessa sisältyy, pois kuvioista, jos pakko poistettaisiin.
Pidän kovasti tuosta norjalaisten rennosta suhtautumisesta murteisiin ja aksentteihin.
Oli kiinnostavaa ja innostavaa lukea norjan kielestä. Nyökyttelin, kun luin siitä, miten vähän suomalaiset esimerkiksi tuntevat norjalaista kirjallisuutta. Ruotsalaisen kanssa on eri juttu, koska sitä suomennetaan paljon. Olen lukenut norjalaista kirjallisuutta harmillisen vähän ja syy on ennen kaikkea se, että sitä on suomennettu niin vähän. Viimeisen kahden vuoden aikana olen löytänyt Per Pettersonin ja Gaute Heivollin ja ihastunut suuresti kummankin teoksiin. Petterson etenkin on kirjoittanut niin paljon, että odotan innolla häneltä seuraavaksi (mahdollisesti) suomennettavaa kirjaa.
Itse olen “pakkoruotsin” suhteen kahta mieltä: ruotsi on totta tosiaan hyödyllinen kieli etenkin, kun ajattelee pohjoismaista yhteistyötä, jonka suuri ystävä olen. Myös kulttuurisesti ruotsi on tärkeä. Toisaalta esimerkiksi Itä-Suomessa, josta olen lähtöisin, on ruotsin opiskelu joskus haaskausta lähinnä siksi, että joku “hyödyllisempi” kieli – venäjä – saattaa ainakin kielistä vähemmän kiinnostuneilta oppilailta jäädä opiskelemalla. Kaikki eivät jaksa tai kykene oppimaan useaa vierasta kieltä ja alueella asuu paljon venäläisiä, yhteistyö Venäjän Karjalan kanssa on merkittävää ja kasvaa koko ajan. Ymmärrän hyvin, ettei sillä suunnalla ole edes korkeakoulutettujen taholla aina mielenkiintoa lukea ruotsia – yllättävän kaukaista kieltä.
No, itsellä ei ole suuria intohimoja asian suhteen, ymmärrän molemmat näkemykset “pakkoruotsiin” ja olisin vain iloinen, jos nyt ekaluokan aloittanut tyttäreni valitsisi ruotsin valinnaiseksi a2-kieleksi viidennellä luokalla.
Joo, en minäkän ole mitenkään vakuuttunut siitä, että pakkoruotsi on se autuaaksi tekevät ratkaisu. Ei varmaan KAIKKIEN sitä kannata opiskella. Mutta jotenkin toivoisin, että asenne ruotsin kieleen muuttuisi positiivisemmaksi. Ehkä vaan pitäisi lähteä ensin siitä pohjoismaisesta yhteistyöstä ja sitä kautta kiinnostus kieleenkin voisi syntyä. (Nim. rakastuin norjalaiseen ja johan alkoi kielten opiskelu kiinnostaa 😉 ) Kyllähän aikoinaan se Svanska teaternin “Hype”-musikaali innosti nuoria opiskelemaan ruotsia. Ja monet muuten laiskat oppilaat ovat oppineet englantia tietokone- ja roolipeleistä. Eli motivaation pitäisi syntyä ensin.
On vaan sääli, että kaikkea kiinnostavaa tapahtuu koko ajan naapurimaissa, mutta siitä jäädään usein paitsi juuri tuon kielimuurin vuoksi. Suomalaisia lehtiä seuraamalla tuntuu, että tärkeintä Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on kuninkaalliset ja niiden mekot. Mutta kun on täällä kaikkea paljon kiinnostavampaakin! 😉
Lumiomena, norjaksi käännetään itse asiassa vain murto-osa siitä kirjallisuudesta mikä käännetään norjasta suomeen! Eli kumpaankin suuntaan soisi käännettävän enemmän, mutta ehdottomasti tarvittaisiin enemmän suomen kielisiä kirjoja norjaksi. Esimerkiksi omia suosikkejani Leena Krohnia, Elina Hirvosta, Johanna Sinisaloa ja Markus Nummea ei löydy norjaksi.
Onneksi on sentään blogit, joiden kautta saa tietoa muustakin kuin kuninkaallisten mekoista ja rakkauskuvioista!
Miten minulla onkaan sellainen ‘mahatuntuma’ että pakon poistamalla se kiinnostus ja innostus kasvaisi ja ruotsin kielestä tulisi yksi kieli muiden joukossa ja ehkä jopa tärkeämpi niiden oikeiden syiden so. kultturisten ja historiallisten seikkojen vuoksi?
Minulla ei ole ollut kielten oppimisen kanssa ongelmia, joten henkilökohtaisesti ei ‘pakkoruotsilla’ ole ollut paljoakaan merkitystä, mutta tunnen sympatiaa kielten kanssa taistelevia kohtaan ja myös kaunista ruotsin kieltä kohtaan, jota ansaitsemattomasti parjataan säännöllisesti suomalaisessa mediassa, ainakin vaalien alla.
Sannabanana, voit olla oikeassa, en tiedä. Sinänsä ruotsin kieli ei ole kielenä itselleni mitenkään erityisen tärkeä, mutta usein toivon, että Suomessa tajuttaisiin paremmin hyödyntää tätä pohjoismaalaisuuttamme. Meille olisi tarjolla paljon kaikkea kivaa, esim. hienoa kulttuuritarjontaa ja työpaikkoja ihan naapurissa.
Minä muuten muistan tapelleeni koulussa pakkoruotsin kanssa, mutta nyt olen kyllä onnellinen, että tuli aikoinaan opiskeltua. 😉
Norjan murteiden kirjo varmaan vaikuttaa myös siihen, että norjalaisten on helppo ymmärtää ruotsia ja tanskaa. Ehkä ne kuulostavat vähän niin kuin murteilta. Sen sijaan olen huomannut, että ainakin ruotsalaisilla saattaa olla vaikeuksia ymmärtää norjaa. Ja myöskään kirjoitettu ruotsi ja norja eivät aukea heti toisen kielisille.
Norjalainen mieheni opiskelee parhaillaan Ruotsissa ja hänen piti pian opintojen alettua lähteä sanakirjaostoksille, jotta sai kirjojen oudoista sanoista selkoa. Se tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä. 😉
Todellakin, norjalaisen oma murre vaikuttaa varmasti siihen mitä kieltä hän ymmärtää helpoiten. Käsittääkseni monille kirjoitettu tanska on helpompaa kuin kirjoitettu ruotsi, mutta taas puhuttu ruotsi helpompaa kuin puhuttu tanska. Tai niin ainakin jotkut väittävät.
Oma mieheni puhuu hyvää ruotsia, mutta onkin matkustellut Ruotsissa lapsena paljon. Sitä en kyllä tiedä osaisiko hän kirjottaa ruotsia oikein.
Mielenkiintoinen blogi sinulla – kiitos tästä! Olen muuttanut Norjaan puolisen vuotta sitten ja tuskailen tämän kielen kanssa. Läksin aikoinaan lukion jälkeen aupairiksi Ruotsiin ja opin silloin vuodessa ruotsin kielen tosi hyvin. Siihen aikaan ei ollut tietenkään näitä internettejä ja kännyköitä sotkemassa, joten ulkomailla asuminen oli tuolloin todellista kielikylpyä: suomea pääsi puhumaan tasan kerran viikossa yhden puhelun verran.
Itse opin kieltä ehdottomasti nopeimmin ja tehokkaimmin kuuntelemalla, lukemalla ja puhumalla. Täällä Norjassa on nyt vain näin oppimisen kannalta ongelmaksi muodostunut tämä murteiden paljous: missään ei kuule sellaista hyvää “perusnorjaa”, bokmålia. Vähitellen korva oppii kyllä ymmärtämään erilaisia murteita, mutta oma aktivinen sanavarasto tuntuu kehittyvän tosi hitaasti. Juuri kun oppii jonkun sanan, joku sanookin sen aivan eri tavalla, eikä itse enää tiedä kuinka se menee oikein. Hyvänä esimerkkinä sanat vann (vesi) ja melk (maito). Juuri kun olin ne oppinut, minulta kysyttiin täällä “Drikker du mjölk eller vatten?” – tällä murrealueella ne kun sanotaankin ruotsalaisittain – tai osa sanoo mutta osa ei :D.
Se ruotsin ymmärtäminen sitten. Törmään yllättävän usein siihen, että norjalaiset eivät ymmärrä ruotsalaisia sanoja tai että sanojen merkitys on toinen. Esimerkkinä vaikkapa tämä itse paljon viljelemäni rolig; olen joutunut opettelemaan siitä ensin pois ja nyt sitten opetellut sen “uudestaan” käytettäväksi eri yhteyksissä. Mutta mitäpä näistä, Olen tosi iloinen, että minulla on vahva ruotsin kielen taito – siitä on ollut minulle hyvin paljon iloa ja se on avannut minulle oven tähän suureen skandinaaviseen perheeseen. Me suomalaisetkin olemme kyllä sydämellisesti tervetulleita olemaan osa skandinaviaa, mutta se edellyttää jonkin skandinaavisen kielen hallintaa – vaikkapa sitten suomenruotsin.
Hei Hanna ja tervetuloa blogiini! 🙂 Tuo “rolig” on tosiaan sellainen sana, joka tarkoittaa ihan eri asioita norjaksi ja ruotsiksi! Eivätkä kaikki norjalaiset tietenkään ymmärrä ruotsia hirveän hyvin. Oma ruotsinikin on jo ihan ruostunut, kun puhun vain norjaa koko ajan. Tai siis ymmärrän hyvin, mutta sujuva ruotsin puhuminen on vaikeaa, kun tulee vaan norjalaiset sanat mieleen.
Mutta nuo murteet ovat kyllä toisinaan ihan hirveitä! Itselleni on Bergenin murre edelleen hankalaa.
Monet norjalaiset muuten kysyvät tulenko Islannista. Heidän mielestään suomi ja islanti kuulostavat samanlaislta! 😀
Pingback: Nokon kjem til å komme (Jon Fosse) | Les! Lue!
Kyllä minä surwn sitä, että muonsusnorha aikoinaan syrjäytti suomen kielen skansinasvisena kielenä. Jsikissa pohjouamaisa tilisi opetella suonea, jotta voisivat turustua mm. Kalevalaan ja Suomen kansan vanhoihin runoihin (110 000 säettä) alkukielellä,eikä tarvitausi tyytyä käännöksiin. Niitä runojahan än on viusinkertaisesti koko muuhun skandinaaviseen muinaisrunouteen nähden.
Kyllä kannattaisi skandinaavien opetella enemmän suomea, siitä olen samaa mieltä! Ihan jo senkin takia, ettei täällä Norjassakaan ole kovin montaa suomea osaavaa kääntäjää ja loistavat suomenkieliset kirjat jäävät kääntämättä norjaksi. Mutta ei täältä löydy kovin montaa suomen kielen opettajaakaan. 😦 Suomen kieli on kovin piilossa Norjassa, vaikka Suomea kohtaan onkin jonkin verran kiinnostusta ja Kalevalastakin on moni kuullut.