Kuva: Reeta / Les! Lue!

Blogini on ennen kaikkea kirjallisuusblogi, mutta yritän aina silloin tällöin kirjoitella myös kaksikielisyydestä. Kaksi- tai monikielisyydestä löytyy edelleen yllättävän vähän tietoa suomeksi. Siksi ajattelin, että voisin jakaa täällä aina silloin tällöin vinkkejä, paitsi lukemistani kaksikielisyyttä käsittelevistä kirjoista, myös itse hyväksi havaitsemistani tavoista innostaa lasta kaksikielisyyteen.

Meillä on taas menossa kausi, jolloin 5-vuotiaani vastailee minulle melkein vain norjaksi. Puhun sitkeästi suomea, mutta lapsi ei muista tai jaksa vaivautua puhumaan äidille eri kieltä kuin muulle maailmalle.

Onneksi tällä viikolla löysin jo talvella ostamani tarinakuutiot. Ostin ne tytölle joululahjaksi, mutta silloin hän oli ehkä vielä aavistuksen verran liian pieni tai ei muuten vain innostunut kuutioista. Nyt meillä on kuitenkin menossa kotona tiivis pelikausi. Muuttuva labyrintti, Muumipeli, muistipeli, eläinlotto, etanapeli, hullunkuriset perheet… Tyttö voisi pelata aamusta iltaan ja on alkanut sietää jossain määrin myös häviämistä. Niinpä keksin ottaa tarinakuutiot uudelleen esille ja esitellä ne tytölle pelinä.

Tarinakuutio-peliin sisältyy 9 noppaa, joissa jokaisessa on 6 erilaista kuvaa. Pelaaja heittää nopat pöydälle ja kertoo tarinan noppien osoittamien kuvien pohjalta. Sitten on seuraavan pelaajan vuoro. Kukaan ei voita tai häviä, mutta bonusta on, jos saa toiset nauramaan omalla tarinallaan. (5-vuotiaan kanssa pelatessa tämä onnistuu helpoiten lisäämällä tarinaan toisinaan sanan “pieru”.)

Pelaamme aina ensin kumpikin kierroksen norjaksi. Minä takeltelen sanoissa normaalia enemmän ja pyydän lapselta apua ja vinkkejä. Sen jälkeen pelaamme kumpikin kierroksen suomeksi. Ja tässä vaiheessa meinasin ensimmäistä kertaa pelatessamme tippua tuolilta. Lapsi, joka ei suostu puhumaan äidilleen suomea, selosti koko pitkän ja monimutkaisen tarinan alusta loppuun hienosti suomeksi! Ja koska minäkin olin pyytänyt apua satuillessani norjaksi, kehtasi melkoisen kilpailuhenkinen lapsenikin pyytää apua minulta, jos unohti jonkun sanan. Siinä minä sitten istuin tuijottaen lastani ihailusta mykkänä. Sehän puhuu suomea! Sehän osaa! Ei sanoja sieltä täältä tai muutamaa helppoa lausetta, vaan pitkän monimutkaisen ja vivahteikkaan tarinan alusta loppuun lähes täydellisellä suomella.

Vielä myöhemmin illalla kuulin tytön leikkivän legoilla suomeksi. Ja kun lapsi valitsee vapaaehtoisesti suomen kielen leikkiessään yksinään omassa huoneessaan, silloin ollaan jo pitkällä. Oi onnea…