Blogistanian palkinnot / Yleistä

Blogistanian Finlandia, omat ehdokkaani

blogistanian_finlandiaBlogistanian Finlandia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Tarkoitus on lisätä kotimaisen kirjallisuuden laaja-alaista lukemista. Kilpailuun voivat osallistua bloggaajat, jotka kirjoittavat blogiinsa kirjoista.

Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia. Lasten- ja nuortenkirjallisuudelle on oma kilpailunsa, joten Blogistanian Finlandian äänestyksessä ei voi asettaa ehdolle lasten- ja nuortenkirjoja.

Edellytys ehdolle asettamiseen on, että bloggaajan täytyy olla itse lukenut kirjat ja hänen on täytynyt kirjoittaa kirjoista blogiarvio omaan blogiinsa. Ehdokaslistassa on linkitettävä kirja blogiarvioon.

Periaatteessa kirjoitan tänne blogiini vain niistä suomenkielisistä kirjoista, jotka löytyvät myös norjaksi käännettyinä, mutta koska haluan ottaa osaa näihän Blogistanian palkintoihin, teen tällä kertaa poikkeuksen ja esittelen omat suosikkini, vaikkei niitä (vielä) norjaksi löydykään.

Omat ehdokkaani Blogistanian Finlandia -palkinnon saajiksi ovat Emmi ItärannanTeemestarin kirja” sekä Sofi OksanenKun kyyhkyset katosivat“. Asetan siis kaksi ehdokasta, joista “Teemestarin kirja” saa 3 pistettä ja “Kun kyyhkyset katosivat” 2 pistettä. Linkit muiden ehdokkaisiin sekä voittajat löytyvät Sallan lukupäiväkirjasta.

Kirjojen arviot tässä:

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Kansi: Ville Tiihonen / Teos

Kansi: Ville Tiihonen / Teos

Kaikki on nyt valmista.

Seitsemän viikon ajan olen jokaisena aamuna lakaissut teemajalle vievältä polulta lehdet, jotka ovat pudonneet kivilaatoille, ja neljäkymmentäyhdeksän kertaa olen valikoinut niiden joukosta kourallisen, jonka olen sirotellut takaisin kiville, jotta polku ei näyttäisi liikaa ihmisen lakaisemalta. Se oli yksi asioista, joissa isä oli aina itsepäinen.

Sanja sanoi minulle kerran, ettei kuolleita tarvitse miellyttää. Ehkä ei tarvitsekaan. Ehkä yritän miellyttää itseni. Toisinaan en tiedä eroa. Miten voisin, kun he ovat luissani ja veressäni, kun heistä ei ole jäljellä muuta kuin minä?

Emmi Itärannan ”Teemestarin kirja” voitti sekä Teoksen järjestämän scifi- ja fantasiaromaanikilpailun että Kalevi Jäntin palkinnon, eikä ihme! Kirja on paitsi klassinen dystopia-kuvaus, myös erittäin kaunis kaunokirjallinen teos.

”Teemestarin kirja” kuvaa tulevaisuutta ilmastonmuutoksen jälkeen. Merenpinta on noussut ja hukuttanut suuren osan maata alleen. Armeija hallitsee makean veden varastoja ja jakaa ihmisille näiden päivittäisen niukan vesiannoksen. Laittomista vesijohdoista tai salatuista lähteistä rankaistaan kuolemalla. Jossain kaukana käydään sotaa, joka vain jatkuu ja jatkuu. Kukaan ei enää tunne historiaa kovin tarkasti ja kaukainen menneisyys on läsnä enää kaatopaikkoina ja muovihautoina, joista löytyy hämmentävä määrä erilaisia omituisia laitteita.

Noria on nuori nainen, joka kuuluu teemestarien sukuun. Vuosisatojen kuluessa ja ilmastonmuutoksen aiheuttamana ovat sekä vanhat idän perinteet että teen kasvatus siirtyneet Aasiasta Pohjois-Suomeen asti. Ja siellä, pienessä Pohjois-Suomen maaseutukylässä asuu Noria vanhempiensa kanssa. Hänen isänsä on kylän kunnioitettu vanha teemestari, joka kantaa eteenpäin ikiaikaisia teemestarien perinteitä ja toivoo tyttären jatkavan seuraajanaan. Noria itse ei ole varma siitä mitä haluaa, kunnes yllättävä löytö muovihaudan uumenista pakottaa tytön valitsemaan tien, joka on vaarallinen, mutta tarjoaa myös toivoa.

Kirjan keskeisiä symboleja ovat tee ja vesi. ”Kuolema on veden liittolainen. Niitä ei voi erottaa toisistaan, eikä niistä kumpaakaan voi erottaa meistä, sillä niistä meidät on lopulta tehty: veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä.” ”Teemestarin kirjassa” kuolema on jatkuvasti läsnä. Kyläläiset sairastuvat ja kuolevat puhtaan veden puutteeseen, toiset taas teloitetaan vesirikoksista. Eletään diktatuurissa, jossa ihmisoikeuksia ei tunneta. Vesi merkitsee elämää ja vesi merkitsee kuolemaa. Vesi on vaihdon väline ja ennen kaikkea veden säännöstely on vallankäyttöä.

Sekasortoisen ja surullisen todellisuuden rinnalla kulkevat läpi kirjan rauhalliset ja zen-henkiset teeseremoniat. Teehuoneessa kaikki ovat saman arvoisia ja korkeat sotilaatkin nöyrtyvät kumartamaan teemestarille. Teen ääreen hiljennytään. Tee tuo kovaan ja julmaan todellisuuteen kauneutta, viisautta ja rauhaa. Koska itse olen vannoutunut tee-hullu, rakastuin tietenkin kirjan tähän puoleen. Kuinka kauniisti Itäranta kuvaakaan teeseremonioita, teehuoneita, teenlehtiä, veden kiehumista! Surullisen ja hyytävän dystopian vastaparina tällainen kaunis zeniläinen tee-fiilistely tuo kirjaan juuri oikean määrän tarinan kaipaamaa lohtua.

”Teemestarin kirjan” erityispiirre onkin juuri hiljaisen tee-filosofian liittäminen perinteiseen dystopia-kuvaukseen. Tarinan kaari on monella tapaa hyvin samanlainen kuin vaikkapa Margaret Atwoodin kirjassa ”Orjattaresi” tai Ray Bradburyn kirjassa ”Farenheit 451”. Mutta tuo teeseremonioiden ja zeniläisyyden liittäminen mukaan antaa kirjalle täysin oman viehättävän tunnelmansa. Kirja on kovin surullinen ja hyvin, hyvin kaunis.

Olen yrittänyt olla ajattelematta heitä, mutta heidän entismaailmansa vuotaa meidän nykyismaailmaamme, sen taivaaseen, sen tomuun. Vuosiko nykyismaailma, maailma joka on, koskaan heidän maailmaansa, maailmaan, joka oli? Kuvittelen yhden heistä seisomaan sen joen äärelle, joka on nyt kuiva arpi maisemassamme, naisen joka ei ole nuori eikä vanha, tai ehkä miehen, sillä ei ole merkitystä. Hänen hiuksensa ovat vaaleanruskeat ja hän katsoo ohitse ryöppyävään veteen, joka on ehkä mutaista, ehkä kirkasta, ja joki, mitä ei ole vielä ollut, vuotaa hänen ajatuksiinsa.

Haluaisin ajatella, että hän kääntyy ja menee kotiin ja tekee yhden asian toisin sinä päivänä sen vuoksi, mitä on kuvitellut, ja jälleen seuraavana päivänä, ja taas sitä seuraavana.

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Kansi: Mika Perkiökangas / Like

Kansi: Mika Perkiökangas / Like

Sofi Oksasen ”Kun kyyhkyset katosivat” on kirja, jollaisia Suomessa ei kirjoiteta tarpeeksi. Kirja ei ole erityisen tunteisiin vetoava, juonivetoinen tai näppärä lukuromaani, mutta silti tai juuri siksi erittäin tärkeä, kiinnostava ja hyvin vaikuttava kirja. Se näyttää meille historian kaoottisuuden ja kuvaa mitä diktatuuri tekee ihmiselle.

”Kun kyyhkyset katosivat” kuvaa Viron historiaa vuodesta 1941 vuoteen 1966. Päähenkilöinä ovat serkukset Edgar ja Roland sekä Edgarin vaimo Juudit. Heistä kenties tärkein on Edgar, jonkinlainen persoonallisuushäiriöinen kameleontti, joka pärjää läpi kirjan kolmikosta kaikkein parhaiten. Tarinassa kuvataan Viron asemaa ensin Neuvostoliiton, sitten natsi-Saksan ja jälleen Neuvostoliiton vallan alla. Edgarilla on taito kirjoittaa oma henkilökohtainen historiansa uusiksi yhä uudelleen ja uudelleen. Edgar on opportunisti, joka vaihtaa mielipidettä ja vakaumusta lennosta ja kiemurtelee taitavasti vallanpitäjien suosioon. Mutta onko hän yksinomaan paha? Kirjasta käy hyvin ilmi, kuinka vaikeaa on toimia oikein sodan myllerryksessä tai arvaamattomassa diktatuurissa. Kuka jaksaa pitää kiinni ihanteista tai periaatteista silloin, kun ne johtavat suoraa työleirille, mielisairaalaan tai hautaan?

Kehen voi luottaa, kun pelko ja epäluulo ovat kaikkialla läsnä? Koskaan ei voi rentoutua ja aina on oltava valmis kirjoittamaan historia uusiksi. Lukijana ei voi olla miettimättä kuinka itse olisin toiminut? Olisinko muuttunut skitsofreeniseksi selkään puukottajaksi minäkin?

”Kun kyyhkyset katosivat” on erittäin vaikuttava kirja, joka jää pitkäksi aikaa mieleen ja luen sen varmasti joskus vielä uudelleen. Kirja herätti myös voimakkaan kiinnostuksen Viron historiaa kohtaan. Oksasen edellinen kirja ”Puhdistus” oli tarinana vetävämpi ja ehkä myös sen sijoittuminen osittain nykyaikaan teki siitä tätä kirjaa helpomman. Mutta ”Kun kyyhkyset katosivat” herätti minut vielä voimakkaammin kuin ”Puhdistus”. Sen koko maailma on niin skitsofreeninen, pelottava ja hyytävä. Tällaistako se todellakin oli?

Ohikiitävän hetken ajan hän kuvitteli, millaista olisi, jos hänellä olisi jonakin päivänä tällainen työhuone, oma osasto, jonka käytävillä astellessa tuntisi kulkevansa vallan käytävillä ja kellarin viima puhaltaisi muiden nilkkoihin, ei hänen. Hän antaisi konttoristien kulkea vanhalla palvelijoiden hissillä ja käyttäisi itse vain päähissiä, hänellä olisi avaimet kaikkiin huoneisiin, viestintäkeskukseen, filmiarkistoon ja kellareihin. Jokaisen yötä myöten säksättävän kaukokirjoittimen sylkemä viesti olisi hänen. Kaikkien kansalaisten elämät. Jokainen puhelinkeskustelu. Jokainen kirja. Jokainen liike. Jokainen suhde. Jokainen ura. Jokainen elämä.

Haluan vielä erityisesti kiittää sitä, kuinka kaunis kirja on esineenä. Monet ovat kauhistelleet sen rumaa kantta, mutta omasta mielestäni kansi kuvaa tarinaa loistavasti. Sen lisäksi kirjan sisäkannet ovat ihanat, paksut kannet tuntuvat kädessä miellyttäviltä ja vanhat postimerkit luvun alussa viehättävä idea. Lisää tällaisia kokonaisvaltaisen tyylikkäitä kirjoja, kiitos!

Molemmat kirjat on itse ostettu.

13 thoughts on “Blogistanian Finlandia, omat ehdokkaani

  1. Ihanaa, Teemestarin kirja täälläkin! Oksanen minulla on lukematta, mutta Itärannan ihanuudesta olen ihan samaa mieltä. 🙂

    • Mä jo hetken pelkäsin, että eikö kukaan muu tykännyt Oksasen kirjasta, kun siitä löytyi vaan pari kehuvaa blogiarviota ja useampi lyttäävä. Mutta hyvä, että mahtui muidenkin listalle! 😀

  2. Ihanaa, että äänestit Teemestarin kirjaa. Minäkin ihastuin kovasti teeseremonioiden kuvaukseen – teeihminen kun olen 🙂 Ja kirjan rauhallisuus teki siitä synkkyydestä huolimatta jotenkin lohdullistakin luettavaa.

    Minun piti lukea myös Kyyhkyset vähän tätä äänestystäkin silmällä pitäen, mutta en sitten ehtinytkään. Luettavaksi se kuitenkin tulee, ennemmin tai myöhemmin.

    • Joo, se zeniläisyys varmaan toi kirjaan tiettyä lohtua. “Teemestarin kirja” on kyllä hieno! 🙂

      Ja tuo Oksanenkin kannattaa ehdottomasti lukea. Se on hyvin erillainen kuin vaikka “Puhdistus”, mutta omalla tavallaan vieläkin vaikuttavampi.

  3. Tee-kirja kuulosti hyvinkin sinunlaiselta kirjalta! Taas kerran voisin joskus lainata.
    .Kun kyyhkyset katosivat kirjan arviota en voinut lukea, vielä en ole tutustunut siihen itse.

  4. Pingback: Aarteemme kallis (Linn Ullmann) | Les! Lue!

  5. Kehtaanko edes tunnustaa että molemmat kirjat on lukematta, mutta laitetaan ne lukulistalle. Tilaatko kirjat muuten yleensä Suomesta tänne Norjaan, vai nappaatko mukaan Suomen reissuilla?

    • Mulla on hyllyssä sellaiset 50-100 lukematonta kirjaa suomeksi, joten perjaatteessa ei tarvitsisi ostaa yhtään lisää! 😀

      Mutta ostelen silti. Usein Suomessa ollessani ostan kassillisen. Sukulaiset ja ystävät tuovat usein kirjoja ja viime aikoina olen alkanut ostaa Adlibriksen kautta, niillä on hyvät valikoimat suomalaisia kirjoja. Myös esim. Tanumin nettikaupasta löytyy joitain kirjoja suomeksi. Niin ja tietysti Oslon pääkirjastosta löytyy paljon kirjoja suomeksi sieltäkin. 🙂

      • No niitähän alkaa sitten sinulla olemaan kotonakin jo kirjastollinen 🙂 Ainakin melkein. Täällä suunnalla kirjastossa ei suomen kieltä pahemmin näy, joten lähinnä luen vain englanninkielistä tekstiä. Mutta täytyypä kurkata tuo Adlibris kun tekee mieli kotimaista luettavaa, kiitos vinkistä!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s